kannata punnertaa, sen tiedän.
Ja seuraavana päivänä pilkahti jo ihana aurinko. Luonteeltani kun olen niin nollasta sataan, että pieni vastoinkäyminen ja olen murheenmurtama, mutta aina on valo löytynyt. Muotoilun tutkimuksellisuuteen vaadittiin lisää työtä ja teen toki työtä käskettyä, en vain koe olevani oikein tutkijatyyppiä ja aihe on vaikea avattava itsenäisesti työskentelevälle. Muutama yö piti nukkua huonosti ja sitten pilkahti aurinko. Tekaisin itselleni auringon väriset töppöset ja ne jalassa säilytän auringon sisälläni ja lumen ja valon.
Kesällä rakennettiin meille pieni kasvihuone, johon siirsin avomaalta vanhan viiniköynnöksen. Siellä se nyt kököttää mansikan ja krookusten kanssa nurkassa ja odttaa kesää. Tuon mökin tunnelma on jotenkin salaperäinen, inspirova. Vaikka kesällä kutsuin sitä mökömajakseni, niin ehkä pitäisi sille antaa kauniimpi nimi, niin kutsuva ja mystinen tuo paikka on. Haaveiden maja ennemmin.
Tein aiemmin syksyllä majaan rukinpyörästä kynttelikön, mutta nyt tuntui siltä, että nostan sen jouluksi sisälle. Kunhan saan sen paikoilleen, niin ehkä esittelen sen paremmin. Uskon, että se tuo lisää inspiraatiota tähän tämän hetkiseen mökömajaani... Voihan mökö :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. joulukuuta 2015
perjantai 20. marraskuuta 2015
Välillä mietin
että olenkohan haukkassut liian ison palan kakkua. Asiat etenevät omalla painollaan ja pisteitä ropsahtelee tilille. Eräs opettajani tuumasi: "kyllä tämä nyt siltä näyttää, että täytyy valmistua tämän lukuvuoden aikana" AUTS! Pikkuruinen jysäys iski tajuntaan, en ole halunnut tätä ajatella, mutta olen ymmärtänyt, että mahdollisuus valmistumiseen olisi. Tätä mahdollisuutta olen nyt sitten makustellut alkuviikon Hämeenlinnan reissun jälkeen, kuitenkin takaportin jätän auki... Malliston ja opparin työstäminen rintarinnan voi olla turhan kova urakka, katsotaan.
Päivät siis kuluvat kouluhommia koneella naputellessa. Muotoilun tutkimuksellisuus-essee työn alla (ISO HUOKAUS!). Kun aihe ei kauheasti innosta, tekee niin kovasti mieli rönsyillä muuta. Mutta neulekoneelle ei ole juuri asiaa, ennenkuin tämä homma on hoidossa. Joten te ihanat lukijani siellä, vaikka innostutte ilmeisesti vain ihanaisista sukka- tai muista neulepäivityksistä, joudun tuottamaan pettymyksen. Muotoilija on nyt matkalla kohti juuri sitä mihin on lähdetty, muotoilijaksi.
Mutta lohdutuksesksi, haluaisitteko tirkistellä malliston alkuinnoitusta? ;)
Kiitos Aino-Maijan <3
sain tarkoitukseen juuri sopivan kirjan, johon koota innoituksen alkulähteet.
Tähän kirjaan olen koonnut alkuinspiraatiot ja tärkeimmät sanat.
Tästä alkaa suuremman työn kasaaminen, muotojen etsiminen ja materiaalin haaliminen.
No hyvin pitkälle materiaalini tulevat olemaan itsetehtyä, jopa itse kehiteltyä. Oikeastaan siitä olen hyvin ylpeä. Saanen sanoa sen ääneen? Lopputuloksia kauniista kankaista ei voi tietää, vasta kevään näytöksessä nähdään voiko niistä olla vielä ylpeä. Kovin vaikea on saada materiaali ja vaate näyttämään upealta myös lavalla, kokemattomalle siinä on ehkä suurin haaste.
Olen taas lukenut erittäin mielenkiintoisen kirjan: Krista Launosen Luovuus lähtee käsistä, jossa kirjoitetaan ihanasti luovuuden löytämisestä, mitä erikoisemmin keinoin. Asenne ratkaisee luovuudessakin: "Maailma on jatkuvassa muutoksessa. Vastakkain ovat ulkoinen paine uudistumiseen ja ihmisen perustarve säilyttää kaikki ennallaan, vastustaa muutosta ja pyrkiä turvallisuuteen."
Lukekaa, inspiroitukaa!
Minä siirryn nyt tuttuun ja turvalliseen, ei niin kovin inspiroivaan imurointiin... Tosin hyvällä draivilla. Hämeenlinnasta sain imaistua opiskelukamuista hirmuisen energian mukaan tänne yksinäiseen pakerrukseen. Sitä olen kaivannut, vuorovaikutusta noiden luokkakavereiden kanssa. Ihmeesti keskustelut heidän kanssaan paransivat maailmaa.

torstai 5. marraskuuta 2015
Alkuperämaa tuntematon
on kirja, jonka toivoisin kaikkien kuluttajien lukevan. Etenkin niiden, joiden viikonloput kuluvat shoppaillen.
Alkuperämaa tuntematon on kertomus taiwanilaisesta tehtaanomistajasta, joka haluaa Kiinan keisariksi, ja parista tuhannesta nuoresta naisesta, jotka työskentelevät hänen tehtaallaan Vietnamissa. Kirja on kiehtova matkakertomus ja maailmankaupan tietopaketti, joka ei syyllistä vaan punnitsee myönteisen kehityksen mahdollisuuksia... sanoo kirjan takakansi.
Kirja on kirjoitettu mukavan lämpimästi ja ihmisläheisesti, mutta kyllä ainakin itse meinaan syyllistyä jo pelkästää suurena lenkkarin kuluttajana. Tosin lenkkarini ovat nyt Brooksit, joista minulla on käsitys, että ne valmistettaisiin Englannissa. Nike, Adidas ja Reebook saivat kirjassa liimankatkuiset haistattelut.
Palataan tavallaan siihen asiaan josta kirjoittelin aiemmin, nimittäin avainlipputuotteista. Kirja kertoo näin:" Vaikka asiakas tulisi kysyneeksi tuotteen alkuperämaata, myyjäkään ei yleensä sitä tiedä. Sen jälkeen kun Suomi liittyi EU:hun, alkuperämaata ei enää tarvinnut merkitä kuin elintarvikkeisiin. Tilanne on nurinkurinen. Kuluttajilta odotetaan eettisiä ja ekologisia ostopäätöksiä, mutta heiltä salataan kaikki tieto tuotteiden valmistusolosuhteista. Kuluttajia johdetaan harhaan maahantuojien tavaramerkeillä, jotka saavat halpatuotantomaista tuodut tavarat vaikuttamaan suomalaisilta." "Tutut turvalliset liput, laput ja tavaramerkit hämärtävät sen tosiasian, että ostoksilla käyminen voi olla rikos ihmisoikeuksia vastaan. Turkistarhauksen moraaliset ongelmat ovat mitättömiä verrattuna niihin, joihin törmäämme lähimarketissa. Kuka tahansa voi koska vain poimia ostoskoriinsa esineen, jonka on tehnyt pakkotyöhön kahlittu lapsi henkensä kaupalla."
Kirja liittyy opintoihini muotoilun tutkimuksellisuudesta ja herättää paljon ajattelemisen aihetta. Juuri nyt olen niin kovin iloinen työelämän projektistani Nevertexillä, joka jaksaa tehdä täysin suomalaista tuotantoa marketteihin ja vielä iloisempi olen uudesta löydöstäni lähempää Kärsämäeltä: Finnsvala valmistaa laadukkaita urheilualusasuja aivan kotimaisin voimin.

perjantai 25. syyskuuta 2015
Kiirusta piisaa
ja pääparka on kovilla... Haasteelliseksi muuttui Tertunkin elämä, kun minä tulin taloon höpöttämään tyhymiä kysymyksiä. Teollisessa tuotannossa on niin paljon sellaista, jota en ole ymmärtänyt, mutta pikkuhiljaa alkaa valjeta. Toisaalta sitten tieto lisää tuskaa.
Miksi ei valmisteta useamman tuotteen kirjoa?
Miksi ei valmisteta mallistoa "persoonille"?
Miksi näin, miksi ei niin?
Tuhat kysymystä, joihin kärsivällisesti vastataan ymmärrettävät vastaukset kokemuksen syvällä rintaäänellä. Olen katsonut tuotantoa käsityöläisen näkökulmasta, enkä ole ollenkaan ymmärtänyt, että tuotannon ostavat ostajat, eivätkä asiakkaat ts. kuluttajat. Kun marketteihin lähdetään myymään, siellä ostetaan tavaraa, josta saa hyvän katteen ja jota myydään suurella volyymilla. Valitettavasti ostokäyttäytyminen määrää sen mitä marketeissa myydään ja valitettavaa on sekin, että jos suomen mittakaavassa halutaan myydä volyymilla jotakin, ainoa myyntiväylä on marketit. PLÄÄH! Eli kun suurin osa kuluttajista haluaa ostaa yksinkertaisen harmaan ja edullisen pipon, niin ostaja ostaa varmanpäälle just sitä sinne kaupan hyllyyn. Toisen kerran PLÄÄH! Olen tästä asiasta sitten kyllä esittänyt mielipiteeni: tylsää! Jos haluat olla vastuullinen yrittäjä ja työllistää ne omat ompelijasi, niin sitä volyymia on oltava, sillä suomalainen työ maksaa. (Anteeksi jos menee politikoinniksi)
Tässä vaiheessa voisin kysyä teiltä hyvät lukijani: minkä mielikuvan saatte sanasta avainlipputuote? Minun mielikuvani on niin ... ... ... etten voi enää sitä ääneen kirjoittaa. Kertokoon kuvaavasti kaiken se, että itse merkkikin valmistetaan Virossa! Sinne vaan prismaan hyllynväliin syynäämään ;) Oon tästä hiukan kiukkuinen, tai en ees hiukan.
Haluaisinko siis tuoda uuden tuotteen markkinoille ja myydä sitä ilman volyymia... No haluaisin mää, mutta miten. Tuote pitää brändätä. Joo, tiedetään, nyt menee liian vaikeeksi. Jos brändäys onnistuu, saattaisit saada tuotteesi kauppojen hyllyihin. Nyt en enää puhu marketeista. Vaan niistä putiikeista, joita suomessa on muutamia pieniä ja liikevaihto on pientä ja yksittäisen tuotteen myynti tooosi pientä. En mää lannistu, vaikka tänään olen saanut myyntipalaverissa tuutintäydeltä realismia päin näköä. Oon taas viisastunut ihan hirviästi. Harmi, että se viisaus pudottaa pilvilinnoista maanpinnalle.
Nyt pitää tieten nukkua pari yötä kunnolla ja miettiä mitä tällä viisauden määrällä tehdään: opinnäytetyötä, sitäpä justiin.
Olis kiva kuulla kommentteja suomalaisesta kaupanteosta ja pohdintoja siitä oliskos minusta brädiksi?

torstai 10. syyskuuta 2015
Siivillä
kiitävät päivät. Ja joka päivä opin uutta mahdottoman lupsakassa porukassa.
Alkuviikosta meinasi hiukan jännittää, kun viime viikosta jäi fiilis, että pyörin jaloissa osaamatta mitään. Sama osaamattomuuden tunne jatkui, kun pipomalleja piti ommella valmiiksi, eikä pyöristys tahtonut onnistua millään. Terttu sitten vähän katseli ompelutapaani, korjasi ompeluotteeni teolliseksi ja tänään onnistuin ompelemaan pipon laen pyöreäksi: voi miten pienestä sekin oli kiinni, kankaan oikeasta käsittelystä pöytätasolla.
Mallikappaleita neuloessa ja ommellessa meni tämän viikon päivät tiukasti, ei jäänyt ylimääräistä aikaa muotoiluun, haihatteluun tai kuohuvien kilistelyyn... Mielikuva muotoilijasta voi olla hyvinkin abstrakti. Kyllä työ on ihan konkreettista käsillä tekemistä, pienteollisena hiukan erilaista, kuin aivan käsityönä, kuten minä olen tottunut tekemään. Niinkuin nyt tämä stanssaaminen: eräänlaista leikkaamista jykevämmillä saksilla. Tällaisen härvelin (stanssin) olemassaolosta olen kyllä tiennyt, mutta koskaan ennen en ole päässyt kokeilemaan.
Nopeuttaahan se paljonkin työskentelyä ja leikkausjälki neuleessa on parempi, kuin saksilla. Vaikka muka toivoin, ettei enää tulisi uusia härveleitä opiskeltavaksi, niin iloinen olen, että pääsin itse laitteella työskentelemään.
Ja nuo mun työkaverit kärsivällisesti ohjaavat:"joo kyllä minä joudan sua neuvomaan."
Tuotannossa odotellaan pakkasia, luitte oikein, oikeaa talvea: lunta ja pakkasta! Niiden avulla neulomo saa töitä. Mutta myös teidän kaikkien pipon pitäjien avulla: muistakaapa kurkata pipo-ostoksilla, että missä on moinen mössykkä tehty: onko suomenlippu saumassa? Näinä kurjien uutisten päivinä olisi mahdottoman tärkeää muistaa ostaa suomessa valmistettua, kun sitä vielä saa!
Toki voitte tehdä retken Neverbackaan otoksille. Siellä nimittäin on minusta niin huippu uusi tuote: muotoonneulottu vauvan villahaalari. Mainosta siitä Nevertexin fb-sivulla.
Paljon mielenkiintoista pohdittavaa jäi tältä viikolta, huomenna istun neulekoneelle kotosalla ja mietin miten muotoilisin omaa tehtavääni eteenpäin.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015
Sorvin ääreen
ja arkirytmiin rytinällä.
Minulla koulunkäynti jatkuu nyt etänä täältä kotoa käsin. Sain hienon mahdollisuuden suorittaa työelämäprojektia Ullavalla Nevertexillä. Nyt olen muutamana päivänä Ullavalla pyörähtänyt ja fiilikset on niiiin hyvät, että!
Niin ensimmäisenä tietenkin lähetän terveisiä Miialle, että muistilokeroista löytyi M1 plussan käytöstä joitain selkeitä mielikuvia ja konekkin lähti käyntiin kahvaa nostamalla (tosin ei tämä etummaisena oleva kone) vaan samanmoinen kuin Aallossa oleva, mutta tieten hiukan uudempi. Että hyvin sait tahkottua jotakin tämän vanhuksen päähän ;)
Nyt suunnittelen muotoonneulottavaa tuotetta ja huh! Ensimmäiset piirrokseni saivat tylyn tuomion heti hitaan tuotantoprosessin takia. Heh, nyt tulee OIKEATA oppia laskennallisuuteen, kannattavuuteen ja muihin tärkeisiin tuotannollisiin seikkoihin. TYKKÄYSPEUKKU! Räknättiin heti, että jos tehdään 40000 tuotetta: kauanko sitä tunteina tehdään... voitte ite laskia siellä, jos tuotteen neulominen kestää vaikka 4 minuuttia... että tälläista. Tätä teollista oppia halusin ja nyt täytyy ottaa siitä kaikki irti.
Voi miten olenkaan iloinen siitä, että tätä työtä tehdään vielä täysin suomalaisin voimin. Ehkäpä kertoilen työpäivistäni jatkossa, vaikka aikataulut kaikkien koulunkäyntien kanssa näyttävät suhteellisen tiiviiltä. Kylläpä tämä tästä taas.

torstai 27. elokuuta 2015
Potfolio
on ollut työalla.
Ja meinasin jo luovuttaa, himskatti!
Pää savuaa ja kohta varmaan tietsikkakin...
Mutta kyllä siitä nyt jonnii moinen tuli, klikkailkaa:
Päivikin portfolio

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015
Lisää kylttyyriä
Museo oli täynnä innokkaita opiskelijoita.
Kiertelin näyttelyt ensin. Taidekoekoelmissa löytyivät ne rakastetuimmat kansallisaarteet. Niiden siveltimenvetoja olisin ihastellut pitempäänkin. Eedefeltin valon kuvaaminen on jotenkin ihmeellistä, mykistävää. Kyllä maalaukset aitona ja livenä ovat sykähdyttävä elämys.
Myös Ismo Höltön valokuvanäyttely oli mielenkiintoinen katsaus 60-70-luvun suomeen.
Jotenkin niin aitoa henkilökuvaamista. Valokuvia taisi olla esillä peräti 160 kpl.
Kierroksen jälkeen minut kalastettiin lainaamaan äänikirjaa, joka käytännössä tarkoitti, että sain valita kolmesta museon työtekijästä yhden, joka esittelisi minulle museosta mitä vain halusinkaan nähdä. Olin hämmästyksestä melkein sanatonna. Sen verran ymmärsin, että valitsin museon johtajan esittelemään minulle työhuoneensa!
Tässä siis museonjohtaja Susanna Pettersson työhuoneessaan, josta oli hieno näkymä asema-aukiolle.
Minulle kerrottiin, että Aaltoyliopisto on aluksi toiminut tässä rekennuksessa ja kietelimme vanhoja luokkatiloja, jotka ovat nykyisin työtiloja. Myös tutkijoille on omat tilat ja opiskelijatkin pääsevät arkistoihin halutessaan tutustumaan.
Olipas hieno elämys kaikenkaikkiaan.
Ilmeisesti Ateneum on saanut uuden innovatiivisen johtajan.
Minä olin myyty!
lauantai 4. huhtikuuta 2015
Fiiliksissä
siitä, että näin vanha neuloja oppii uusia juttuja neulekoneen käytössä.
Olen tosiaan ollut aika rajoittunut sekä langan, että pinnan suhteen, koska pitkän kokemuksen jäljiltä esimerkiksi pörröiset lankalaadut (mohair) ovat olleet hirmuisen hankalia neulottavia. Mutta pitääkin ymmärtää neuloa hiukan eri tekniikalla!
Nyt kun olen saanut vähän kokeilla ja miettiä, niin kyllä tekisi mieleni alkaa tehdä jotain valmiimpaa.
Mutta hiljaa hyvää tulee, mietiskellään ja tehdään lisää tilkkuja. Italialaisesta mohairista ja ranskalaisista efektilangoista.
Alkuviikosta meinasi stressata huoli äidistä ja hänen polvileikkuustaan, mutta toipuminen on lähtenyt hyvin alkuun ja äiti liikkuu jo ketterästi uudella polvellaan.
Kerto- ja jättösilmukkaa, kirjoneuletta ja tämä viehättävä suomupinta on lankapitsiä. Alempana kuvaa kudekuviollisesta neuloksesta. Mitä laitetaan? ;)
Näistä pitäisi alkaa tehdä jonkinlaista koostetta opettajalleni. Henkilöhahmosta kootaan storyboard. Henkilöhahmoni on herkkä ja samalla vahva. Olemukseltaa kuin keijukainen, Helinäkeiju tulee mieleen ja korento. Olisin halunnut koota näistä valikoituneet tilkut, joko vanhaan satukirjaan tai jonkinlaiseen korento/hyönteiskirjaan, mutta itseltäni ei sellaista oikein löydy...
Löytyisikö sinulta? Kirja voisi olla vanha ja hyvin luettu, eikä sen tarvitse olla "kaunis" :)
Näissä mukavaisissa mietteissä toivottelen teille iloista pääsiäistä!

lauantai 28. maaliskuuta 2015
Huomaan nyt
että uusi työ ja uudet ympyrät ovat vieneet aika tehokkaasti mehut tästä naisesta.
Vaikka alkuviikosta iloitsin kovasti siitä, että opiskelijat pyytävät minua avukseen. Niin toisaalta viikon edetessä homma meni päälaelleen. Piti auttaa ketlauksessä ja Jbolla resorien teossa, toki lisäksi autoin jatkuvasti pulaan joutuneita neulojia, kun itse olisi samalla pitänyt keskittyä tosi hankalan mohair-neuleen neulomiseen... Ei tullut lasta eikä p.... niinkuin fiksusti sanonta sanoo. Alkoi ahdistaa, kun en meinannut saada neulosta valmiiksi. Torstaina piti istua koneella ja keskittyä vain neulomiseen. En korvaa lopsauttanut mihinkään muuhun suuntaan.
Kuitenkin Aalto tarjoaa niin paljon muutakin kuin vain omassa työpajassa ähräämistä. Torstai-aamuna kävimme kuulemassa Marjaana Tantun opinnäytetyön palautuksen, joka sisälsi mm. tutkimusta uudesta koivukuidusta ja sen kehitystyöstä. (Jos klikkaatte linkkiä, niin Marjaana käyttää juuri studiomme ketlaajaa kuvassa... Sirpakos se kyseli, että mitä se ketlaus on, se on neuleen saumojen yhdistämistä ja viimeistelyä.) Tosi mielenkiintoinen opinnäytetyö Tantulla.
Sitten perjantaina Critical Costume 2015 conference
Minä en osallistunut konferenssiin, mutta kävin katsomassa näyttelyn, joka vaikutti niin monella tavalla, että sitä on vaikea sanoin kuvailla.
Ahdistusta, hämmästystä, riemastusta ja ihme oivalluksia... Nämä muutamat kuvat kertovat vain murto-osan siitä mitä siellä sai kokea.
Osa vaikuttavimmista teoksista oli videoita, joten niitä on hankala tähän liittää.
Mutta täytyy ihmetellä, kuinka paljon inspiraatiota ihminen saa näin lyhyessä ajassa. Ei ole ihme, että pieni pää meinaa olla hämmästyksestä poksahtamaisillaan.
Aallon kirjakauppa on myös yksi onneton houkutus köyhälle opiskelijalle, mutta onneksi on myös oma kirjasto, sen tarjontaan tutustun paremmin sitten pääsiäisen jälkeen. Nyt on onneksi pään nollausta pääsiäisen ajan ja sitten jatketaan pakerrusta. No, tosin etänä tietenkin yritän toteuttaa neulekurssin perustehtävät, joille kotona on aikaa toivottavasti paremmin, kuin työmaalla.

![]() |
| Kuva lainattu Critical Costumen sivuilta |

perjantai 6. maaliskuuta 2015
Innoissani
ja päästä pyörällään ensimmäisen Helsinkiviikon jälkeen.
Ensimmäisenä päivänä tutustuin hirveään määrään henkilöitä, jotka työskentelevät samalla tekstiilin osastolla. Vaikutelma joka jäi päällimmäiseksi oli, että halutaan edistää ja kehittää kaikkea tekemistä; neulettakin. (Tämä huomio siksi, että olen ollut niin pettynyt pienempiin ja suurempiin oppilaitoksiin, jotka poistavat neuleosaamisen koulutusohjelmistaan) Aallossa halutaan ja osataan.
Työskentelen siis pajamestariharjoittelijana neuleessa.
Pelkopeikkoja oli niin paljon, että vietin monta unetonta yötä ja revin ihoni aika surkeaan kuntoon, kun miettin miten osaan Helsingissä kulkea ja joudunko workshopin lankahyllyjen järjestäjäksi... Maalaisvihamielinen bussikortti kiukutteli heti ensimmäisenä aamuna ja sai minut kammoamaan busseilla kulkemista, mutta Helsingissä ei pääse mihinkään ilman julkisia :( tai jos haluaa kävellä, niin joutuu kävelemään kymmeniä kilometrejä. Ensi viikolle kyllä lupailivat jo pyöräkelejä: peukut sille!
Jännitin kovasti sitäkin, että löytyykö minulle muuta työtä, kuin sitä lankahyllyjen jörjestämistä. Tämä pelko taisi olla ihan turha, sillä jo torstaina alkoi kevään kestävä neuleworkshop ja opiskelijat aloittivat neulekonekokeilut: minusta oli hyötyä ihan oikeasti. Ainoa hankaluus oli, että olen tottunut työskentelemään eri merkkisellä neulekoneella ja asetukset eri merkeissä ovat aina hiukan erilaiset. Mutta opiskelijat olivat ihan vasta-alkajia, joten neulekonetyöskentely siinä mielessä minulla on hyvin hallussa. Yksi asia mihin en ollut osannut varautua, että suurin osa oppilaista ei ymmärtänyt suomenkielestä sanakaan. ÄÄKS! Kielitaito, joka minullakin on vähän hakusessa, se nyt vetreytyy ihan pakostakin. Alakohtainen sanasto on onneksi hyvin tuttua, kun kaikki ohjekirjat neulekoneisiin ovat yleensä englanniksi. Jospa tämä tästä lähtisi.
Lisää juttua kannattaa vilkaista vaikka täältä.
Kuvia sitten Aallosta kun uskallan valokuvata työmaallani :)

Muotoilun laitos
Laitoksella on 850 opiskelijaa, joista yli 70 tohtorikoulutettavaa, ja henkilöstömme on omien alojensa erityisasiantuntijoita. Opetuksemme ja tutkimuksemme on kansainvälisesti tunnustettua. Toimintamme perustuu laaja-alaiseen ja uutta luovaan kansainvälisyyteen. Arvojamme ovat ihmiskeskeisyys, kestävä kehitys, parempi asuin- ja elinympäristö sekä yhteiskunnallinen vaikuttavuus.Lisää juttua kannattaa vilkaista vaikka täältä.
![]() |
| Kuva on yhdestä portfoliokokeilustani |
keskiviikko 25. helmikuuta 2015
Aika katoaa
ja muistot jäävät.
Tuntuu hiukan karultakin, mutta kun tätä kotimme siunaus- ja Viljan kastekuvaa katselen, niin mielen valtaa haikeus ja hämmästys... melkein kuusitoista vuotta sitten.
Kuvan etsin käsiini tuon Jarkon puvun takia. Aiemmin projektista kerroinkin täällä.
Miesten pukuja jää paljon käyttämättömäksi muutamien pitokertojen jälkeen, koon tai muodin muuttumisen vuoksi. Laadukas materiaali menee lopulta hukkaan, jos käyttö on muutamissa juhlatilaisuuksissa. Tämä harmaa puku oli mieluinen aikansa ja sillä juhlittiin useammat häät, ristiäiset ja ylioppilasjuhlat, mutta luultavasti Viivin ristiäisissä on ollut jo päällä jotain muuta. Eli kuutisentoista vuotta on puku vaatehuoneessa lojunut... puvun miehustassa vielä ilmeisesti Viljan pukluja. Siis tämän nuoren naisen tässä:
Tehtävänä oli luoda vanhasta uutta. Minulla jäi viimekeväästä varastoon vihreää sikamokkaa, josta värkkäsin silloin hamosen. Vihreä mokka jotenkin sopi vanhan puvuntakin henkeen, joten päätin suikaloida ja yhdistää. Eikä tullut yhtään hassumpi liivi.
Viljalle liivi ei istu yhtä hyvin, kuin minulle, varsinkaan selästä ja todennäköisesti tulen pitämään liiviä auki. Minulle liivi istuu ihan täydellisesti. Tylsät harmaat napit vaihdoin, tosin vanhoihin nämä uudetkin. Ne ovat Pörrön lahjoittamat (Pörrökin on tieten taasen löytänyt tänne kurkistelemaan) muistatkos nämä napit?
Opettavainen ja mielenkiintoinen projekti kokonaisuudessaan... Pistää kovasti miettimään materiaalien käyttöä jatkossa. Voi miten olisi tärkeää oppia hyödyntämään vanha materiaali.
Edit. Liian monta vuotta näköjään kulunut, kun muisti pätkiin. Tuo ylin kuva on nimittäin Viivin ristiäisistä 13 vuotta sitten. Papista sitten hoksasin :)
perjantai 20. helmikuuta 2015
Kestävää kehitystä
vaatetuotannossa
olemme joutuneet viime syksyn pohtimaan.
Tosin luokkakaverieni kanssa ajatuksemme siinä suhteessa käy yksiin: vaatteiden massatuotanto halvan työn maissa ei voi jatkua.
Yhteistyöprojektina saimme tilaisuuden suunnitella Tex Vexille tuotteita käytetyistä miesten puvuista.
Tuotteista tuli upeita.
Kun eilen kuvausolosuhteet kuvisluokassa eivät olleet kovin hulppeat... opettelin tässä aamulla hiukan photoshoppausta. Mutta koska on taas pakko siirtyä perjantain viikkosiivoukseen, laitan osan kuvista muokattuna ja osa luokkaolosuhteissa. Tähän samaiseen projektiin kuuluivat nuo Tiinan ja Minnan kietaisuliivistä otetut studiokuvat edellisessä postauksessa.
Itse olin ryhmässä, joka kokeili ja kehitti pinnanmuokkauksia ja niiden tulosta on esimerkiksi tuo huppuhuiviyhdistelmän salmiakkiruudut ja kietaisuhameen laskoksen ompelu.
Projekti, jota oli vaikea työstää, koska vanha materiaali täytyy käyttää millintarkasti, eikä sitä ollut haaskioon. Vanhaa materiaalia kuitenkin on ja sitä niin soisi käytettävän. Ongelmaksi tietenkin muodostuu tuotteen hinta, koska työmäärä on hirmuinen.
Oma liivi on vielä piirun verran vaihessa, tulette näkemään sen piakoin valmiina.
Haikein mielin lähdin hiihtolomalle Hämeenlinnasta, nimittäin reilun viikon päästä palaan sinne vain muuttaakseni kamppeet Helsinkiin.
Kouluaika Hämeenlinnassa on ohi ja aikuisopintorahakausi päättyy tähän kevääseen. Kuinka sitten opintojen käy, se hiukan hirvittääkin, mutta toiveissa silti on tutkinnon suorittaminen. Tähän asti kaikki on sujunut mutkattomasti, toivotaan, että jatkokin sujuu.

maanantai 16. helmikuuta 2015
Pikapäivitys studiosta
kun työskentely kameran kanssa on niin mukavaa.
Varsinkin, kun pikkuhiljaa alkaa älytä miten sitä valaistusta voi säätää ja miten kannattaa säätää.
Mistä suunnasta valon kannattaa tulla ja miten valokuvattavan pitäisi olla...
Tässä teille kaunis Tiina ja tuote, joka on miesten puvunhousuista muokattu:

perjantai 13. helmikuuta 2015
Huojennuksen viikko
kotona.
Olen ollut viikon kotosalla, että saisin rästissä olevat esseet työstettyä ja onnistuihan se.
Kotona on hyvä rauha kirjoitella, kun muu väki on koulussa.
Loppuviikosta sain raivattua työhuoneeseenkin tilaa, jotta sinne olisi mukavampi mennä työskentelemään. Mukava oli mennä... ja saman tien siellä näytti tältä:
Torstaista taisi tulla kokonaisuudessaan sellainen tuhertelu päivä. Vapauta itsestäsi piirtäjä.
Voin kai kertoa, että kotona piirtämiseen tuli lukko vuosi sitten: Olin juuri jäänyt hiihtolomalle ja kasannut piirrustus- ja maalaustarvikkeet ensimmäistä portfoliotyöskentelyä varten, kun äidiltäni tuli hätäinen puhelu. Sen jälkeen hiihtolomaviikko eteni kuin painajainen.
Sellainen lukko siitä jäi, että pelkään maalaamista kotona ja pelot yhdistyvät isän kuolemaan.
Elämä etenee omia polkujaan, eikä niitä polkuja voi väistellä.
Mentävä on ja luotettava tulevaisuuteen.
Neulekonejuttuja on uusia työn alla, mielenkiintoisia kokeiluita...
melkein toivoisin, että ehtisin sitten Aallossa näitä kokeiluita jatkaa. Nyt nämä viimeiset viikot ovat kovin koulutöiden täytteiset, joten täytyy vaan suoriutua kaikesta, että voi sitten heittäytyä uuteen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)