tiistai 27. syyskuuta 2016

Innostuksen hulluus

on parempi, kuin viisauden väliinpitämättömyys.
Tätä ajatusta kohti mennään luovuuden puuskassa. Elokuussa täytyi olla biorytmit kuopassa... en ole tarkistanut, mutta nyt kihelmöi vanhaan malliin: syksy ja neuleet. Ajattelin taas tuhota vanhoja lankavarastoja periaatteella vasta sitten uusia, kun on vanhat saatu hiukan vähemmäksi. Jostain kumman syystä alpakkahuivin neulomisen jälkeen huomasin, että varastoni pullistelee silkkivillaisia ohuita huivilankoja.


Alpakkalangan teettäminen ei ollutkaan kovin helppoa, ainakaan täällä suomessa, mikä on hirvittävän harmi sinänsä. Mutta aika näyttää saammeko kohtuuhintaista lankaa jossain teetettyä. Odotellessa pohdin uusia malleja ja käytän vanhaa lankavarastoani.Aika herttaisen alpakkapiponkin olen kehitellyt, kuvan siitä voi nähdä täällä.


Tämä kaunis ohut villalanka on Louhittaren luolan ohutta käsinvärjättyä huivilankaa, jolla tulee mielettömän kaunis pinta. Lanka on haettu Ti-Ti-Tyystä Jyväskylästä.  Aamuauringon paisteessa en saanut kuviin näkymään käsinvärjätyn langan sävyvaihteluita, mutta yrittäkää kuvitella sävyt.


Nyt jos osaisin, perustaisin EHKÄ etsyyn kaupan. Kauhiata jossittelua tämä elämä.
Jos nyt kirjoittaisin opparia, enkä täällä lätinöitä, niin sekin tulisi jonain päivänä valmiiksi (syvä huokaus!) Seuraavaksi otajn minulle räätälöityjä kukkatippoja, jotka auttavat pääsemään irti huolista ja antavat uskoa omiin kykyihin ;)


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Ruuhkaa

marjaruuhkaa, sieniruuhkaa, omppuruuhkaa, ajatusruuhkaa...
Kesä lipesi käsistä liian liukkaasti ja vaikka vietimme lomaa ihan perinteisesti, niin syksy aiheutti hiukan paniikinomaisia tunteita. Oppari, opinnot loppuun... ÄÄÄK! Muotoilijan matka alkaa olla päätöksessään, mutta kylläpä tökkii silti tuohon onnettomaan opinnäytetyöhön tarttuminen.

Kesällä aloittelin yhteistyötä naapurin alpakoiden kanssa. Pohdittiin alpakoiden omistajan kanssa millaista lankaa kannattaisi teettää ja mitä langasta valmistettaisiin. Kun näiden karvakavereiden kuvat näätte, niin ymmärrätte varmaan, miksi kiinnostaa enemmän neulesuunnittelu kuin opparin ährääminen. Kuvissa alpakat on vasta keritty, siksi kaljun ja ruipelon näköisia. Tuolta Toukomaan sivuilta voitte nähdä kuvia lisää.




Yksi asia mitä en tahdo muistaa ja hoksata on se luomisen tuska. Melko monta projektia on ollut nyt kesän jälkeen pohdinnassa ja kuinka olen piehtaroinut itsesäälissä, kun ei hommat onnistu. Viimeviikolla epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen melkein jo päätin, etten neulo enää mitään koskaan. Valvoin öitä ja mietin, että mikä masennus minulla on. Joskus vain uuden suunnitteleminen käy ihan työstä, täytyy tehdä protoja toisensa perään, MUTTA ei saa luovuttaa. Silloin vain kun rämpii syvissä pohjamudissa, ei pysty kirjoittelemaan aurinkoisia blogipäivityksiä. Luomistyössä kerta kerran jälkeen joutuu käymään läpi koko penteleen tunneskaalan. Ja sitten kun saa valmista, niin saattaa näyttää vaikka tältä:



Todella kestävän kehityksen neuleita. Toivottavasti saamme tämän yhteistyökuvion toimivaan kuosiin... ja huokaus, sen opparin valmiiksi ;)