Kukkatipoissa

oli tehoja luomisinnostuksen suhteen. Täytyy ehkä tilata erikseen opparin kirjoittamiseen syventävät tipat. Tosin eilen aamulla osasin jo hiukan taas palata siihen neulevalmistajien selvitystyöhön, huh!

Olen yrittänyt saada persoonallista jälkeä neulekoneella, sellaista, jota on vaikeampi toteuttaa teollisesti samannäköisenä. Ai että tykkään tuosta mohairin ja ranskalaisen efektilangan liitosta <3  Mulla on isompi neuleprotoprojekti menossa, mutta helpottaa kun voi tehdä tällaisia pienempiä kokeiluita ohessa. Mukava ois kuulla mielipiteitä...

Arvaatte varmaan, että kun alkaa taas mallistosuunnitelmat kovasti kutkuttaa, niin silloin väistyy kaikki muu mielestä. Toisaalta olen niin iloinen, että palo neulekoneella työskentelyyn löytyi taas. Toki välillä märehdin, että miksi näitä suunnittelen käsikoneelle, kun olen miljoona päätöstä tehnyt, etten käsityöyrittäjäksi enää ryhdy.

Edellisessä elämässä käsityöyrittäjänä kirjanpitäjäni tuumasi, että saahan sitä yksityishenkilönäkin käsitöitä tehdä ja myydä harrastuksekseen, kun muistaa maksaa siitä veron.
Juttelin tässä viimeviikolla toisen pohdiskelijan kanssa ja hän tuumasi niin levollisin mielin, että luovuudelle täytyy antaa aikaa. Maltti on valttia ja nyt kun minä olen tuumaillut aikani, huomaan, että alkaa syntyä aika mukavaa jälkeä. Persoonallista ja harkittua, voisiko sanoa niin?
Tämmöinen unelmoitsijan hattarapipo päähän ja haaveilemaan pilvilinnoista.

Innostuksen hulluus

on parempi, kuin viisauden väliinpitämättömyys.
Tätä ajatusta kohti mennään luovuuden puuskassa. Elokuussa täytyi olla biorytmit kuopassa... en ole tarkistanut, mutta nyt kihelmöi vanhaan malliin: syksy ja neuleet. Ajattelin taas tuhota vanhoja lankavarastoja periaatteella vasta sitten uusia, kun on vanhat saatu hiukan vähemmäksi. Jostain kumman syystä alpakkahuivin neulomisen jälkeen huomasin, että varastoni pullistelee silkkivillaisia ohuita huivilankoja.

Alpakkalangan teettäminen ei ollutkaan kovin helppoa, ainakaan täällä suomessa, mikä on hirvittävän harmi sinänsä. Mutta aika näyttää saammeko kohtuuhintaista lankaa jossain teetettyä. Odotellessa pohdin uusia malleja ja käytän vanhaa lankavarastoani.Aika herttaisen alpakkapiponkin olen kehitellyt, kuvan siitä voi nähdä täällä.

Tämä kaunis ohut villalanka on Louhittaren luolan ohutta käsinvärjättyä huivilankaa, jolla tulee mielettömän kaunis pinta. Lanka on haettu Ti-Ti-Tyystä Jyväskylästä.  Aamuauringon paisteessa en saanut kuviin näkymään käsinvärjätyn langan sävyvaihteluita, mutta yrittäkää kuvitella sävyt.

Nyt jos osaisin, perustaisin EHKÄ etsyyn kaupan. Kauhiata jossittelua tämä elämä.
Jos nyt kirjoittaisin opparia, enkä täällä lätinöitä, niin sekin tulisi jonain päivänä valmiiksi (syvä huokaus!) Seuraavaksi otajn minulle räätälöityjä kukkatippoja, jotka auttavat pääsemään irti huolista ja antavat uskoa omiin kykyihin ;)

Rohkeutta

astua uuteen, mistä sitä saisi?
Yrittäjyydessä on vieläkin minulle vanha, kirjoneuleinen kaiku... Ummehtunut ansiottomuus, rahattomuus. Pakko työstää asiakkaiden outoja visioita. Anteeksi. Yrittäjyyden arki oli tuota 15 vuotta sitten. Siihen ei voi palata. Ei siihenkään, että asuu työnsä kanssa, se on mahdoton yhtälö. Äitinä pyykit, ruoanlaitto, järjestely ja siivous menevät aina työn edelle.

Näinä viikkoina kotona olen aikonut maalata, ommella ja neuloa. Kaikkea olen tehnyt pyykinpesun, ruoanlaiton ja siivouksen lomassa, kunnes totesin, että johonkin täytyy keskittyä, että saa valmista... Niin keskityin voikukkiin :)
Tein voikukkakapriksia, voikukkasiirappia ja voikukanlehtihakkelusta. Sitten leikkasin ruohoa 'pikku-pihastamme'. Eikä-ei, valmista ei tullut ompeluksista, ei maalauksista. Mutta yhden reissuhörsylän sain neulottua. Ja siitä tulikin aika ihana. Mohair on hankala materiaali työstää, mutta työ palkitsee tekijänsä keveydellä ja mukavuudella.

Ehkä kokeilen reisussa tulisiko hörsylää pidettyä ja toivon, että kesä selkinnyttää ajatuksia. Monia kuvioita on avoinna, kovan kevätrutistuksen jälkeen yritän löytää aivohin ajatuksia.

Vaistoni

joutui hukkaan, onko kukkaan nähäny?

Jos tekisin oman mieleni mukaan, niin lanka- ja värivalinnat olisivat "selevä kö pläkki." Olen ollutkin täysin varma valinnoissani tähän asti: kun osa ihmisistä ihastelee ja osa kauhistelee, tietää olevansa oikeilla jäljillä. En halua miellyttää valinnoillani sellaisia, jotka ovat tottuneet tekemään varmanpäälle-juttua 30 vuotta. Jos pysytään aina samassa miellyttävässä, eikä lähdetä omalta mukavuusalueelta, niin siinä ollaan ja jämähdetään sitten. Sitä samaa Kettuset-kirjoneuletta olisi minunkin sama suoltaa tulemaan koneella aina vaan. Eikös niin?

Juu, ei!
Mun täytyy osata haistella tuulia, tehdä vähän radikaalia. Olkoon  sitten niin, että näillä leveysasteilla se on erikoista.
Tunnustan nyt tässä, että kaipaan juuri nyt sitä Aallon riehakasta meininkiä, kun tehdään, eikä pohdita tulevia. Irrotellaan luvan kanssa, eikä murehdita, jos kankaan ihokosketus ei ole miellyttävä... Eri aaltopituudella meillä ollaan Hamkissa tässä kohtaa, jotenkin olen tulkinnut, että meidän pitää olla mallistomme kanssa enemmän tosissaan, vakavissaan. Se pistää pohtimaan ja murehtimaan...

Nyt mietin, että jos tekisin näytökseen eri neuleen kuin showroomiin. Näytöksen neulosmateriaali voisi olla hirveänkin tuntoinen, kunhan on näyttävä. Showroom-neule voisi olla sitten paremmin iholle istuva, eikä herättäisi niin voimakkaita reaktioita. Mullahan on tässä todellakin aikaa tehdä versio jos toinenkin. APUAAA!

Hei kamut, nyt tarvitsisin tsemppiä ja tukea, että uskaltaisin olla se rämäpää, joka mää oon aina ollutkin. Se joka paukuttaa päätään seinään ja mennä porskuttaa, välittämättä mielipiteistä.

Luomisen tuska on se kun on liian pieni lapio... vai miten se meni...

Arki alkoi

tietokoneella istuen, mutta niin vain sain konseptoinnin tehtyä. Jotenkin kovasti meinasi tökkiä se homma. No sen jälkeen olen kuitenkin saanut kaikki langat mallistoon hankittua, kun tilasin mohairit  Riitalta Kotikutomosta. Nyt on sitten langat puolattuna ja siimat solmussa odottamassa selvittämistä ja tuskan hikeä.

Osa neuloksista odottaa jo kokoamista, ajattelin odotella mallini mittoja, että saisin tehdä mahdollisimmat pitkät lahket, vaikka voisihan niitä jalkoja jatkaa sellaisilla huikeen korkeilla koroilla, mitä nähtiin viimevuonna (noin 20cm) w15 näytöksessä Nosturissa.

Päiviin pitäisi saada jonkinlainen rytmi. Sisäinen kelloni kyllä herättää näin valoisaan aikaan jo seitsämän huitteilla, mutta kun tähän tietsikalle istahdan, niin kohta huomaan kellon olevan jo puolessa päivässä. Aika vierähtää moodlea ja sähköpostia selatessa, slack-viestejä lukiessa ja niihin vastaillessa... Tuntuu, niinkuin tyhjänpäiten olisi tässä istuskellut.

Parin ihanan aurinkoisen päivän jälkeen täällä tupruttelee lunta. Täytyy ottaa ilo irti siitäkin, sillä eilinen meni mökömajassa sipuliruukkuja tutkiessa: kuulkaapa tätä, siellä sipulit osoittavat elon merkkejä. Kevät, kevät...
Noh mutta nyt istahdan tuonne työhuoneeseen ja meen tappelemaan siiman kanssa. (Huokaus!) Työn iloa teillekkin!

Reissunainen

mennä porskuttaa vaan. Käy välillä vähän sijaistamassa (lue tienaamassa) ja vaihtaa junakyydin  viikonloppuna linja-autoon. Tällä kertaa kohteena netin kautta tuttu lankakauppa Titityy. Mikäs sen parempaa, kuin päästä hypistelemään lankoja paikanpäälle.
Jyväskylä on kaunis kaupunki, kuitenkin viikonloppuna se oli yhtä solskeinen, harmaa ja räntäinen, kuin muutkin Suomen kaupungit. Mutta voi ihime: Titityyssä paistoi aurinko, häikäistyin ja luulin olevani taivaassa. Ehkä olinkin lankataivaassa. Niin pyörällä päästä olin, että meinasi tulla valinnanvaikeus. Louhittaren luolan käsinvärjättyjä menin hakemaan mallistoon, mutta mukaan tarttui muitakin ihania koneneulontalankoja. Luonnotar-lanka kekäleen värisenä tuntui sopivan kuin nenä päähän. Ai-jai-jai!

Päivänpaistetta olkaa hyvät!

Näillä kuvilla

ja tunnelmilla wiikonlopun viettoon.
Olo on niinkuin lapsella, joka on saanut herkkuja mahan täydeltä: pökerryksissä.
Huokailen, silittelen kankaita kädellä, huokaan uudelleen.
Carpe diem.
Siihen hetkeen täytyy tarttua juuri silloin, kun se on.

Minulle tärkeä on tuo kotimme vierellä virtaava joki ja sen monimuotoisuus, sen elämä. Inspiraation lähteenä se on huikea aarreaitta. Joen äänet, värit, liike ja voima.
Kun tätä matkaa kanssani käytte, voimme yhdessä pohtia lopuksi onnistuinko kuvaamaan vaatteissani virtaavan veden ja sen äärellä asuvan korennon.
Talvinen joki on yhtä tärkeä ellei vielä tärkeämpi. Se on tie joka vie kauas Rimpinevalle, suolle, kauas hiljaisuuteen.
Aina vaan kysytään mistä saat inspiraatiosi.
Annan teille viikonlopulle tehtävän, menkää luontoon! Menkää hiihtelemään hiljaa tai vain kävelemään polkuja. Katsotaan avautuuko aistit... jään odottamaan...

Protot

ovat täällä työn alla ja niihin hiukan vielä materiaalikokeiluita.
Huomenna menen sitten Neverbackaan varsinaisia näytösmateriaaleja kokeilemaan, voi jehna! Olisihan tässä ollut kotonakin hommaa, mutta ei malta oottaa ei, on niin poltellut viimeviikosta lähtien, kun soitettiin, että lurexit ovat tulleet...

Proto tarkoittaa siis lähinnä kaavasovitetta, materiaali ja väri voi olla jotain aivan erikoista. Minä olen pyrkinyt samantuntoisiin materiaaleihin tai lähes samalla tavoin käyttäytyviin. Värityksistä ei nyt siis piitata.
Noista kuvista pitäisi koostaa photarilla jotain, että saisi sen liitettyä W16 KAJOn esittelyyn, semmoisia mukavia hommia kaiken kirjoittelun jälkeen.
Kuuletteko havinaa?

Ei väkisin

kannata punnertaa, sen tiedän.
Ja seuraavana päivänä pilkahti jo ihana aurinko. Luonteeltani kun olen niin nollasta sataan, että pieni vastoinkäyminen ja olen murheenmurtama, mutta aina on valo löytynyt. Muotoilun tutkimuksellisuuteen vaadittiin lisää työtä ja teen toki työtä käskettyä, en vain koe olevani oikein tutkijatyyppiä ja aihe on vaikea avattava itsenäisesti työskentelevälle. Muutama yö piti nukkua huonosti ja sitten pilkahti aurinko. Tekaisin itselleni auringon väriset töppöset ja ne jalassa säilytän auringon sisälläni ja lumen ja valon.

Kesällä rakennettiin meille pieni kasvihuone, johon siirsin avomaalta vanhan viiniköynnöksen. Siellä se nyt kököttää mansikan ja krookusten kanssa nurkassa ja odttaa kesää. Tuon mökin tunnelma on jotenkin salaperäinen, inspirova. Vaikka kesällä kutsuin sitä mökömajakseni, niin ehkä pitäisi sille antaa kauniimpi nimi, niin kutsuva ja mystinen tuo paikka on. Haaveiden maja ennemmin.

Tein aiemmin syksyllä majaan rukinpyörästä kynttelikön, mutta nyt tuntui siltä, että nostan sen jouluksi sisälle. Kunhan saan sen paikoilleen, niin ehkä esittelen sen paremmin. Uskon, että se tuo lisää inspiraatiota tähän tämän hetkiseen mökömajaani... Voihan mökö :)

Syyssatoa

sukkasista.
Ihimeen mukavia malleja taas putkahti päästä. Uudistua pittää ja vanhan koneen ehdoilla mennään. Tarkoittaa siis, että koneen kuviot on käytössä ja rikkimenneen levyaseman myötä levykkeillä olleet omat kuviot ovat historiaa.
Mun mielestä näistä tuli ihan raikkaita ja tarvitsijoita oli kotona heti useapia...
Mutta kyllä nämä myyntiin menevät, että tämä köyhyys pikkusen helpottaisi. Jos ei täältä löydy tarvitsijoita niin viimeistään Tampereen messuilla sitten, arvelisin toiveikkaana.

Opninäytetyön ideapaperi alkaa olla lähettämistä vaille, samoin mindmap. Siitäpä se homma sitten lähtee. Kärsii vaikka pikkusen lomailla perheen kanssa ens viikolla.

Tuotantoon tutustumista

Nicehockeyn pipotilauksen kautta.

Näin se on kuusi viikkoa mennä hupsahtanut työelämäprojektin parissa. Uskoakseni oppiminen on ollut käytännönläheisempää, kuin koulun penkillä istuessa. Päivät ovat kuluneet erilaisten pipojen mallikappaleita väsätessä, mutta viimeinen projekti: NiceHockeyn pipotilaus oli todellinen koetinkivi. Eilen ajattelin, jotta selviänköhän tästä.

Tertun avustuksella selvisin ohjelmoinnista ja tilauksesta "jotenkuten." Erilainen ohjelma ei ollut helppo perehtyä. Kyllä useampi malli pitäisi toteuttaa, että ohjelmointi alkaisi sujua. Mutta nyt on alitajunnassa muistijälki tästäkin.

Virallisen tilauksen perustamisen jälkeen läksin neulekoneelle neulomaan suunnitelmia valmiiksi. Muutoksia, tuleehan niitä silmukan säätöihin ja neuloksen pituuksiin, eikä oikein väliin löytynyt ymmärrystä siihen mikä hommissa maksaa.

Niin kuitenkin aamulla oli pitkästi pipoa eroteltavana ja sain taas uuden masiinan käyttökokemusta. Tämä on ihan leikkuri vaan... saksia järeämpi kuitenkin.
Ja seuraava uusi käyttökokemus höyryttimestä. Nicehockeyn pipojen jälkeen höyrytettiin pikkulapasia. Huomenna neulos leikataan, ommellaan ja viimeistellään. Aika näppärää.

Työpäivien jälkeen kummasti on puhti pois. Ei ole oikein riittänyt into blogin päivittämiseen eikä juuri muuhunkaan älylliseen. Lenkille olen yrittänyt itseni raahata, vaikka mukavampaa olis jos olis kaveri raahaamassa. Sen verran kuitenkin, että opinnäytetyön ideapaperi kaavailtunna, jotta pääsis ensi viikolla sen homman kanssa eteenpäin. Vaikka Nevertexillä homma on nyt pulkassa, eivät tule pääsemään minusta näin vähällä. Yhteistyö tulee jatkumaan.

Niin kaipaisin kyllä vieläkin ehdotuksia tuotenimikkeeksi... vähän yksinäistä tämänmoinen jaarittelu.

Siivillä

kiitävät päivät. Ja joka päivä opin uutta mahdottoman lupsakassa porukassa.

Alkuviikosta meinasi hiukan jännittää, kun viime viikosta jäi fiilis, että pyörin jaloissa osaamatta mitään. Sama osaamattomuuden tunne jatkui, kun pipomalleja piti ommella valmiiksi, eikä pyöristys tahtonut onnistua millään. Terttu sitten vähän katseli ompelutapaani, korjasi ompeluotteeni teolliseksi ja tänään onnistuin ompelemaan pipon laen pyöreäksi: voi miten pienestä sekin oli kiinni, kankaan oikeasta käsittelystä pöytätasolla.

Mallikappaleita neuloessa ja ommellessa meni tämän viikon päivät tiukasti, ei jäänyt ylimääräistä aikaa muotoiluun, haihatteluun tai kuohuvien kilistelyyn... Mielikuva muotoilijasta voi olla hyvinkin abstrakti. Kyllä työ on ihan konkreettista käsillä tekemistä, pienteollisena hiukan erilaista, kuin aivan käsityönä, kuten minä olen tottunut tekemään. Niinkuin nyt tämä stanssaaminen: eräänlaista leikkaamista jykevämmillä saksilla. Tällaisen härvelin (stanssin) olemassaolosta olen kyllä tiennyt, mutta koskaan ennen en ole päässyt kokeilemaan.

Nopeuttaahan se paljonkin työskentelyä ja leikkausjälki neuleessa on parempi, kuin saksilla. Vaikka muka toivoin, ettei enää tulisi uusia härveleitä opiskeltavaksi, niin iloinen olen, että pääsin itse laitteella työskentelemään.
Ja nuo mun työkaverit kärsivällisesti ohjaavat:"joo kyllä minä joudan sua neuvomaan."

Tuotannossa odotellaan pakkasia, luitte oikein, oikeaa talvea: lunta ja pakkasta! Niiden avulla neulomo saa töitä. Mutta myös teidän kaikkien pipon pitäjien avulla: muistakaapa kurkata pipo-ostoksilla, että missä on moinen mössykkä tehty: onko suomenlippu saumassa? Näinä kurjien uutisten päivinä olisi mahdottoman tärkeää muistaa ostaa suomessa valmistettua, kun sitä vielä saa!

Toki voitte tehdä retken Neverbackaan otoksille. Siellä nimittäin on minusta niin huippu uusi tuote: muotoonneulottu vauvan villahaalari. Mainosta siitä Nevertexin fb-sivulla.
Paljon mielenkiintoista pohdittavaa jäi tältä viikolta, huomenna istun neulekoneelle kotosalla ja mietin miten muotoilisin omaa tehtavääni eteenpäin.