Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Ihanat punaiset kenkäni

herättivät huomiota ja suurta ihastusta reissun aikana.
Nämä kotimaiset Janitan kengät hankin W16Kajon näytöstä varten, mutta koska minä olen yleensä kameran takana eivät kengätkään päässeet kuviin reissulla. Tässä kuitenkin kotimaan kamaralla reissun jälkeen kuvaan löytäneet kenkäni, joista eräs Kilmanham Gaol- museon työntekijä, nuori nainen, huokasi: "I love your shoes." Tuntuipa mukavalta! En ole mikään korkkari-ihminen, mutta nämä Janitan kengät ovat jalassa mielettömän mukavat ja niillä sujui pidemmätkin seikkailut Dublinin kaduilla.

Mun punaiset kengät ja systeri veti pisteet kotiin Turku-mekollaan


Trinity college on protestanttinen yliopisto, josta oppaamme kertoi, että 1970-luvulle asti katolisten käynti tuomittiin ankarasti, jopa kuolemansynniksi. Opastetun kierroksen halusimme, että pääsimme tutustumaan 1700-luvulla rakennettuun kirjastoon. Ja kas! tällä reissulla, kuten aikanaan Barcelonassakin törmäsimme Tähtien sota -elokuvan lavasteisiin... Kuulemma tämä 65 metriä pitkä kirjastosali muistuttaa erehdyttävästi Jedi-temppelin arkistoa. Lukas kävi täällä(kin) inspiroitumassa, kertoi oppaamme. Niin tai näin, kirjasto on listattu maailmaan kauneimpiin kirjastoihin, enkä halua väittää vastaan ollenkaan. Kirjaston tunnelma oli ainutlaatuinen. Kovasti kutkutteli ajatus kiivetä tikapuita pitkin ylös kurkistelemaan, mitä kirjoja löytyisi ylähyllyltä... Korkean paikan kammoisena se ajatus täytyi nopeasti haudata.




Dublin, hiukan rosoinen, nuhruinen kaupunki,
yllätti pienillä hienoilla yksityiskohdilla.
Nuo kirkkaanväriset ovet ja istutukset ikkunalaudoilla antoivat säväykseen perusharmauteen.


Ja hienostoruokaakin sai jos sitä kovasti halusi. Eräs rohkelikko tilasi ostereita elämänsä ensimmäisen kerran ja luultavasti viimeisen :D



Löysimme myös viimeisenä päivänä mielestäni maailman kauneimpaan ostoskeskukseen Powerscourt Townhouse centreen, joka on ollut varakreivi Richard Wingfieldin koti. Kamera pakattuna ja tuliaisostokset kassissa intoa ei enää rittänyt, kuin lankakaupan valikoiman tutkimiseen. Taitaa kuitenkin Aranin villapaidat mennä käsintekemisen edelle, niin pienet lankavalikoimat olivat hyllyssä. Monen matkalaisen mukaan Aran-saarten laadukas palmikkopusero taisi lähteä. 




Mukavaista oli taas porukalla matkustaa. Irlannista olisi ollut kiva nähdä muutakin kuin Dublin. Maisemien näkemisen esti foggy, mutta kaupunkilomaseksihan tämä oli kaavailtu ja hyvä niin, toisella kertaa sitten.




tiistai 14. kesäkuuta 2016

Kaupunkilomanen

Dublinissa kiihkeän ja kiireisen kevään jälkeen oli oikein mukava ja leppoisa kesän aloitus. En oikein voi sanoa kesäloman aloitukseksi, kun oppari on saatava kesällä työstettyä.
Dublinia ei voi kyllä millään ilveellä kehua muotoilijan kaupungiksi, mutta inspiroiva, omaleimainen ja kiinnostava pikkukaupunki kylläkin. Hotellimme sijaitsi erittäin keskeisellä paikalla, mistä oli helppo lähteä kävellen melkein joka kohteeseen, noh, ainakin pubikohteeseen ;) Siihen tulokseen tultiin, että pubit ovat kuin suuri olohuone, johon kaikki ihmiset, niin paikalliset, kuin turistitkin menevät iltaa istuskelemaan. Guinness-olut maistuu todellakin paremmalta paikanpäällä hanasta tuoppiin laskettuna. Mutta voisinko yhtyä mielipiteeseen, että kaikista pubeista saa hyvää ruokaa? Sanotaanko näin, että kaikista pubeista saa ruokaa..




Reissun aikana tutustuimme Teelingin viskitislaamoon. Viskihän on juoma, jonka sanotaan olevan Irlannista tai Skotlannista lähtöisin ja tietysti kissanhännän vetoa käydään kovasti siitä, kumpi on parempaa Irlantilainen vai Skotlantilainen viski. Viskin ystävänä oli mielenkiintoista päästä opettelemaan maistelu- ja haistelutekniikkaa ja huomata eri viskilaatujen erot.



Irlannin historia on traaginen ja itsenäistyminen verinen. Tutustuimme historiaan Kilmanham Gaol-museossa. Irlannin historiasta onkin menossa tv ykkösellä Aku Louhimiehen ohjaama sarja Rebellion-verellä ja sydämellä, jonka katselu pitäisi aloittaa, että näkisi tuttuja maisemia ja saisi syventää matkakertomusta.



Irlantia ovat hallinneet niin keltit kuin viikingitkin, jonka uskon vaikuttaneen siihen, että Irlanti on haltijoiden ja myyttien maa. Kummituksiin emme törmänneet muuten kuin tarinoissa Malahiden linnassa, jonka Talbotin mahtisuku on omistanut. Vihreähattuisia maahisia taas oli kaikki turistikaupat pullollaan. Onko alla olevassa kuvassa osunut kuviin linnan kummitus, kenties.








Linnanneidot eivät osaa käyttäytyä, sen kai tiesittekin ;)




Säät suosivat matkaamme. Olimme varustautuneet matkalle lämpimin ja kosteuttakestävin vaateparsin, joita ei sitten matkan kuluessa tarvinut ollenkaan. Ainoa päivittäinen pitovaate oli tuo lämmin matkahörsyläni, jonka laukusta nappasin aina vilpoisen tuulenhenkäyksen yllättäessä. Sade kasteli minut vasta viimeisenä päivänä kaupasta hotellille kipittäessäni.
Foggy saattoi seurata meitä parina aamupäivän tuntina, mutta hälveni sitten pian iltapäivän kuluessa.


Nyt kuitenkin taidan mennä pihahommiin ja jatkaa kuvakertomusta myöhemmin tälläviikolla.






maanantai 22. helmikuuta 2016

Reissunainen

mennä porskuttaa vaan. Käy välillä vähän sijaistamassa (lue tienaamassa) ja vaihtaa junakyydin  viikonloppuna linja-autoon. Tällä kertaa kohteena netin kautta tuttu lankakauppa Titityy. Mikäs sen parempaa, kuin päästä hypistelemään lankoja paikanpäälle.
Jyväskylä on kaunis kaupunki, kuitenkin viikonloppuna se oli yhtä solskeinen, harmaa ja räntäinen, kuin muutkin Suomen kaupungit. Mutta voi ihime: Titityyssä paistoi aurinko, häikäistyin ja luulin olevani taivaassa. Ehkä olinkin lankataivaassa. Niin pyörällä päästä olin, että meinasi tulla valinnanvaikeus. Louhittaren luolan käsinvärjättyjä menin hakemaan mallistoon, mutta mukaan tarttui muitakin ihania koneneulontalankoja. Luonnotar-lanka kekäleen värisenä tuntui sopivan kuin nenä päähän. Ai-jai-jai!

Päivänpaistetta olkaa hyvät!





sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kevätretkipäivä

aurinkoiseen ja kesäiseen Porvooseen perjantaina. Kyllä Porvoo on kaunis kesäkaupunki.

 
Läksin tutustumaan opettajani Päivin neulepajaan, joka sijaitsee Porvoon vanhalla asemalla. Päivi on hankkinut neulekoneiston vanhalta neuleyrittäjältä. Stollin koneet vuosimallia 1944 moottoroituna toimivat unelmaisen kevyesti.
Mistähän minä tällaisen laitteiston hankkisin itselleni?
Etsinnässä on, sillä näitä suhteellisen pienia neulepajoja on toiminut jonkin verran 1950 luvulla ja siitä eteenpäin. Rautaiset koneet ovat kestäviä ja hyvin huollettuna toimivia, ei vielä minusta mitään museokapistuksia!




Kertakaikkiaan hieno ja ihana retkipäivä, mistä tulikin kiire joutumaan treffeille Niina kanssa kutsuvieraana näytökseen.

Koko Helsingin reissu sai vain niin surkean päätöksen, ettei hirveämmästä väliä.
Mietin, kirjoitanko tästä, mutta toisaalta teidän on hyvä kuulla ja tietää... Osaatte olla varuillanne ja toisaalta tiedätte paremmin mun fiilikset.
Sörnaisissä matkalla Kattilahalliin nostin käteistä rahaa automaatista. Tämän jälkeen jatkoimme matkaa porukan vanavedessä. Väkeä oli liikkeellä paljon ja katu oli ruuhkainen. Kattilahallissa tunnelma oli odottavainen ja jännittynyt. Minä halusin jättää jäähyväiset kaikille ihanille yhteistyökumppaneille ja toivottaa heille onnea ja menestystä. Ilta oli hieno ja näytös upea. Kokeneemmat totesivat, että vuosi vuodelta paranee. Kun näytös oli nähty ja viimeiset onnittelut toivoteltu, päätin lähteä. Kun olin kävellyt muutaman sata metriä, aloin kaivella bussikorttia laukustani ja silloin huomasin, että minulta puuttuu lompakko. Hädissäni palasin Kattilahalliin sitä etsimään. Eihän sitä etsinnöistä huolimatta löytynyt ja typertyneenä soitin kortin sulkupalveluun.

Liian myöhään...
noin kolmessa tunnissa varas oli tyhjentänyt tilini.
Sitä miten se on tehty, en ymmärrä, saatan vain arvailla. Niina kökötti vierelläni ja näki kuinka peitin lompakolla tunnuslukuni, muita lähettyvillä oleskelevia emme rekisteröineet. Kaikki nostot on tehty juuri samaisesta automaatista, mistä kakskymppisen nostin. Liikkeellä ilmeisen taitavat ammattilaiset. Ensi viikko alkaa nyt minulla sitten poliisi- ja pankkiasioiden selvittämisellä. Nyt olen puilla paljailla, mutta onneksi kotona. Koska aikuisopintorahakauteni päättyy olin elänyt erittäin niukasti säästellen rahaa kesään. Olo on vieläkin kuin olisin saanut iskun palleaan, ilmat pihalla.

Helsinki näytti minulle kasvonsa, tylytti takasin, siitäs sait maalainen.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Viimeisenä retkipäivänä

viiletimme tukka putkella, kuin haluten tallentaa kaiken mahdollisen näkemisen arvoisen. Mutta näkemistä olisi ollut niin paljon, että osa oli pakko jättää seuraavaan vierailuun. Koska koko perheemme täynnä on tulisieluisia urheiluihmisiä ja penkkiurheilijoita, ilman muuta meidän piti valloittaa suuri ja mahtava Camp Nou. Kun kotona sitten juttelimme käynnistä "noucampilla" ja siitä kaihosta, joka jäi kalvamaan; miten mukavaa olisi elää sellaisen pelin tunnelma paikanpäällä, jossa olisi 90 000 katsojaa, tyttäremme Viivin pohti: "mutta ajatelkaapa, että pääsisi pelaamaan!" Niin mikäs sen hienompaa, tavoitteita aina pitää olla ;)


Voi miten tuon laventelin tuoksu huumaa

Noucampilta metroilimme kohti Montjuicin kukkulaa, jossa osa seurueestamme tutustui taidemaalari, kuvanveistajä Joan Miroon ja mekin sitten kerkesimme osaan Miron huikeista töistä tutustua. Suuri oli kiusaus ottaa valokuvia, mutta tällaisissa paikoissahan yleensä on valokuvaaminen kielletty.
Koska nousimme bussista väärällä pysäkillä Montjuicille suunnatessamme, poikkesimme tsekkaamassa myös Olympiastadionin.

Seuraava tavoitteemme oli saada murua rinnan alle Kansallismuseossa. Tämä vuoden 1929 maailman näyttelyyn rakennetty kohde oli taas nähtävyys sinänsä, rahkeet eivät oikein riittäneet näyttelyyn tutustumiseen, vaikka se mieltä jäikin hiukan kaihertamaan.



Näkymä kansallismuseon portailta alas kaupunkiin
  



Viimeisenä iltana nautiskelimme porukalla illallisen Espanjalaisella kaavalla: Ensin tapaksia. Alkuruokana monin eritavoin laitettuja kaloja; pää-asiassa mustekalaa ainakin kolmessa eri muodossa. Pääruokana kala tai liha ja jälkiruokana sitruunasorbetti... tai mitä se lie.
Matkaa voi sanoa oikein inspiroivaksi muotoilijan matkaksi, sai hiukan heittää kevään painolasteja menemään.






torstai 12. kesäkuuta 2014

Vierailulla

Kuva Ruusa Saarinen
Freixenetin viinitilalla saimme tutustua kuohuviini-cavan valmistuksen sailoihin. Vakoilutarkoituksessahan minä siellä tietenkin, kun minulla tuo yksi viiniköynnös niin komeasti hedelmää tekee. Aika hurjaa bisnestä tämä viininviljely; kellareissa meitä kuljetettiin "junalla" ja maan alaisia käytäviä kuultiin olevan kymmeniä kilometrejä. Viinitynnyreitä ja kuohuviinipulloja silmänkantamattomiin.
Kuohuviinimaistelun jälkeen jatkoimme matkaa Montserratin luostarille, jossa katalonialaisten hartaasti palvoma Musta Madonna-patsas tekee ihmeitä. Ihmiset jonottivat koskettamaan Madonna patsasta tuntikausia. Me päätimme suunnata ylemmäs vuorelle.




Tämä pyhiinvaelluspolku muistutti kovin muutaman vuoden takaisia Cinque Terren vaellusreittejä ja toi mieleen niin ihania muistoja siltä matkalta. Vain sisiliskot ja villisiat puuttuivat. Olisin mielelläni viettänyt loppupäivän vuorenrinteitä vaellellen, mutta retkiaikataulu ei siihen venynyt, vaan takaisin paluu hotellille alkoi klo 17. paikallista aikaa.



 Illalla kävimme Jarkon kanssa sataman tietämillä käveleskelemässä ja hiukopalaa nautiskelimme Gaudin nimikkoravintolassa.
Ehkäpä taas siirryn rippijuhlaleipomusten pariin ja muistelen kolmatta ja viimeistä vauhdikkasta päivää kuvin myöhemmin.




maanantai 9. kesäkuuta 2014

Matkapäiväkirjaa

Barcelonasta, taiteen ja muodon paratiisista.
Miten onkaan vaikea sanoin kuvata sitä kaikkea mitä voi muutamassa päivässä nähdä ja kokea. En lähtenyt Barcelonaan muodin tai shoppailun vuoksi, vaan tutustumaan taas yhteen kovin mielenkiintoiseen kaupunkiin euroopassa. Uusi ovi odotti avaamista.

Näkymä Montserratin luostarille

Ensimmäisenä päivänä tutustuimme katolonian suureen mieheen Antoni Gaudiin. Art Nouveuaun tien  raivaajaan, ensimmäiseen arkkitehtiin, joka halusi uudistaa ja muokata rakennustaiteen täysin. Hänestä sanotaankin, että hän on ainoita modernisteja, joka radikaaleihin muutoksiin rakennustaiteessa kykeni.
Meille kerrottiin, että hän sairasti vaikeaa reumaa jo lapsena ja joutui olemaan paljon vuoteessaan, sieltä hän ihaili luontoa, puita ja sai ensimmäiset vaikutteensa niistä. Me vakuutuimme kertomuksesta ensimmäiseen kohteeseen tutustuessamme.


Hämmästyttävää rakennustaidetta, kaarevia muotoja, joutsenkaulaviivaa ja ruoskaniskuviivaa; art nouveauta aistit täyteen.
Park Güellin puistoon voi tutustua monilla nettisivuilla, linkitettynä tässä suuri ja parjattu wikipedia.





Seuraavava "Gaudi-kohteemme" oli  Sagrada Família, kirkko jota on rakennettu melkein 150 vuotta ja toiveissa on että se valmistuisi vuonna 2026. Ennen kirkkoon tutustumista nautiskelimme katukaffit. Oppaanamme tiistaipäivän oli Radio Novastakin tuttu Hannu Arvio. Hannu ei ollut pelkästään hyvä matkaopas, vaan hän oli myös oikein miellyttävä seuramies, jonka kanssa pohdiskelimme suomalaisuuden, espanjalaisuuden ja katalonialaisuuden hyviä ja huonoja puolia. Meillä oli oikein mielenkiintoiset keskustelut, jotka jatkuivat kirkkovierailun jälkeen lounaalla.  








Moni kommentoi kuvia nähtyään, varsinkin meillä nuoriso, että on kuin tähtien sota elokuvan hahmot ja lavasteet. Eipä ihme, sillä George Lucasin kerrotaan vierailleen Sagrada Famíliassa ja saaneen vaikutteita.



Kuva Ruusa Saarinen

Muotoilja oli kaikesta näkemästään erittäin vaikuttunut: Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...
Barcelonan nähtävyyksiin tosin ei nelisen päivää riittänyt kuin pintaraapaisuun. Seuraavana päivänä matka jatkuin Montserratin luostarille ja Freixenetin kuohuviinitilalle, joten muistelot jatkuvat ehkä huomenna...