Kaupunkilomanen

Dublinissa kiihkeän ja kiireisen kevään jälkeen oli oikein mukava ja leppoisa kesän aloitus. En oikein voi sanoa kesäloman aloitukseksi, kun oppari on saatava kesällä työstettyä.
Dublinia ei voi kyllä millään ilveellä kehua muotoilijan kaupungiksi, mutta inspiroiva, omaleimainen ja kiinnostava pikkukaupunki kylläkin. Hotellimme sijaitsi erittäin keskeisellä paikalla, mistä oli helppo lähteä kävellen melkein joka kohteeseen, noh, ainakin pubikohteeseen ;) Siihen tulokseen tultiin, että pubit ovat kuin suuri olohuone, johon kaikki ihmiset, niin paikalliset, kuin turistitkin menevät iltaa istuskelemaan. Guinness-olut maistuu todellakin paremmalta paikanpäällä hanasta tuoppiin laskettuna. Mutta voisinko yhtyä mielipiteeseen, että kaikista pubeista saa hyvää ruokaa? Sanotaanko näin, että kaikista pubeista saa ruokaa..

Reissun aikana tutustuimme Teelingin viskitislaamoon. Viskihän on juoma, jonka sanotaan olevan Irlannista tai Skotlannista lähtöisin ja tietysti kissanhännän vetoa käydään kovasti siitä, kumpi on parempaa Irlantilainen vai Skotlantilainen viski. Viskin ystävänä oli mielenkiintoista päästä opettelemaan maistelu- ja haistelutekniikkaa ja huomata eri viskilaatujen erot.

Irlannin historia on traaginen ja itsenäistyminen verinen. Tutustuimme historiaan Kilmanham Gaol-museossa. Irlannin historiasta onkin menossa tv ykkösellä Aku Louhimiehen ohjaama sarja Rebellion-verellä ja sydämellä, jonka katselu pitäisi aloittaa, että näkisi tuttuja maisemia ja saisi syventää matkakertomusta.

Irlantia ovat hallinneet niin keltit kuin viikingitkin, jonka uskon vaikuttaneen siihen, että Irlanti on haltijoiden ja myyttien maa. Kummituksiin emme törmänneet muuten kuin tarinoissa Malahiden linnassa, jonka Talbotin mahtisuku on omistanut. Vihreähattuisia maahisia taas oli kaikki turistikaupat pullollaan. Onko alla olevassa kuvassa osunut kuviin linnan kummitus, kenties.

Linnanneidot eivät osaa käyttäytyä, sen kai tiesittekin ;)

Säät suosivat matkaamme. Olimme varustautuneet matkalle lämpimin ja kosteuttakestävin vaateparsin, joita ei sitten matkan kuluessa tarvinut ollenkaan. Ainoa päivittäinen pitovaate oli tuo lämmin matkahörsyläni, jonka laukusta nappasin aina vilpoisen tuulenhenkäyksen yllättäessä. Sade kasteli minut vasta viimeisenä päivänä kaupasta hotellille kipittäessäni.
Foggy saattoi seurata meitä parina aamupäivän tuntina, mutta hälveni sitten pian iltapäivän kuluessa.

Nyt kuitenkin taidan mennä pihahommiin ja jatkaa kuvakertomusta myöhemmin tälläviikolla.

Välillä

on todellakin terveellistä tehdä ja ajatella jotain aivan muuta, kuin mallistoa tai konseptointia tai opinnäytetyötä. Yhtäkkiä, hokkuspokkus ilmaantui mahdollisuus osallistua vanhan käsityöläistuttavani Sirpa Hasan pisankamunien maalauskurssille. Olin pitkään tiennyt tästä Sirpan jutusta, mutta liikkuvaisen elämänluonteeni takia ei ole ollut mahdollisuutta päästä lähemmin tekniikkaan tutustumaan. Nyt vähän salakavalasti takavasemmalta huomasin kurssin ja innosta pinkiänä osallistumaan, kun vihdoinkin sattui päivä jolloin ei ollut mitään muuta ohjelmaa varattuna.

Periaatteessa vahabatiikkitekniikkaa käytetään alkuperältään Ukrainalaisessa munanmaalauksessa, mutta tämä työskentely vaatii aivan oman välineistön tuikkukynttilöineen ja vahan lämmityslusikkoineen. Niin ja puhtoiset kananmunat ilman leimaa! Kananmunat värjätään ehjinä ja sisältö tyhjennetään vasta loppuvaiheessa. Sirpalta voi tietenkin kysyä kursseista ja tekniikasta lisää, minä en aio tähän perusteellista tekniikkaraporttia kirjoitella... vaan tämmöisiä kuvafiiliksiä laittelen.

Olin valmiiksi pinnannut pinterestiin hienon hienoja maalattuja munia ja katsellut Sirpan malleja, joten näin kuvitelmissani jo ne mahtavat kuvat, mitä vahaisin ja värjäisin... Noh, kuvitelkaapa käteenne liukas kananmuna, sen kuvioiminen ja vahaaminen nuppineulella ;) Ei niin helppoa ollutkaan. Mutta onnistuin silti saamaan jotakin aikaiseksi, ehkä laitan niitä pääsiäisenä tänne esille.
Pääsiäinen sehän on ihan kohta!

Vahataan

Värjätään

Ja vahataan

Lopuksi munat tyhjennetään ja lämmitetään uunissa

ja pyyhitään vaha pois hellävaraisesti rievulla

 


Olipa mielenkiintoinen maalaustekniikka ja mukava päivä. Toivon niin, että joskus olisi mahdollista kokeilla uudestaan. Päivän kokeilu oli vähän niinkuin pintasilausta, syventymistä tarvitsisi, nyt kun ymmärtää mistä on kyse. Kiitos järjestäjille, tämä pieni meditaatiohetki oli kovasti tarpeen.

Välillä mietin

että olenkohan haukkassut liian ison palan kakkua. Asiat etenevät omalla painollaan ja pisteitä ropsahtelee tilille. Eräs opettajani tuumasi: "kyllä tämä nyt siltä näyttää, että täytyy valmistua tämän lukuvuoden aikana" AUTS! Pikkuruinen jysäys iski tajuntaan, en ole halunnut tätä ajatella, mutta olen ymmärtänyt, että mahdollisuus valmistumiseen olisi. Tätä mahdollisuutta olen nyt sitten makustellut alkuviikon Hämeenlinnan reissun jälkeen, kuitenkin takaportin jätän auki... Malliston ja opparin työstäminen rintarinnan voi olla turhan kova urakka, katsotaan.

Päivät siis kuluvat kouluhommia koneella naputellessa. Muotoilun tutkimuksellisuus-essee työn alla (ISO HUOKAUS!). Kun aihe ei kauheasti innosta, tekee niin kovasti mieli rönsyillä muuta. Mutta neulekoneelle ei ole juuri asiaa, ennenkuin tämä homma on hoidossa. Joten te ihanat lukijani siellä, vaikka innostutte ilmeisesti vain ihanaisista sukka- tai muista neulepäivityksistä, joudun tuottamaan pettymyksen. Muotoilija on nyt matkalla kohti juuri sitä mihin on lähdetty, muotoilijaksi.
Mutta lohdutuksesksi, haluaisitteko tirkistellä malliston alkuinnoitusta? ;)

Kiitos Aino-Maijan <3
sain tarkoitukseen juuri sopivan kirjan, johon koota innoituksen alkulähteet.

Tähän kirjaan olen koonnut alkuinspiraatiot ja tärkeimmät sanat.

Tästä alkaa suuremman työn kasaaminen, muotojen etsiminen ja materiaalin haaliminen.
No hyvin pitkälle materiaalini tulevat olemaan itsetehtyä, jopa itse kehiteltyä. Oikeastaan siitä olen hyvin ylpeä. Saanen sanoa sen ääneen? Lopputuloksia kauniista kankaista ei voi tietää, vasta kevään näytöksessä nähdään voiko niistä olla vielä ylpeä. Kovin vaikea on saada materiaali ja vaate näyttämään upealta myös lavalla, kokemattomalle siinä on ehkä suurin haaste.

Olen  taas lukenut erittäin mielenkiintoisen kirjan: Krista Launosen Luovuus lähtee käsistä, jossa kirjoitetaan ihanasti luovuuden löytämisestä, mitä erikoisemmin keinoin. Asenne ratkaisee luovuudessakin: "Maailma on jatkuvassa muutoksessa. Vastakkain ovat ulkoinen paine uudistumiseen ja ihmisen perustarve säilyttää kaikki ennallaan, vastustaa muutosta ja pyrkiä turvallisuuteen."
Lukekaa, inspiroitukaa!

Minä siirryn nyt tuttuun ja turvalliseen, ei niin kovin inspiroivaan imurointiin... Tosin hyvällä draivilla. Hämeenlinnasta sain imaistua opiskelukamuista hirmuisen energian mukaan tänne yksinäiseen pakerrukseen. Sitä olen kaivannut, vuorovaikutusta noiden luokkakavereiden kanssa. Ihmeesti keskustelut heidän kanssaan paransivat maailmaa.

Kevätretkipäivä

aurinkoiseen ja kesäiseen Porvooseen perjantaina. Kyllä Porvoo on kaunis kesäkaupunki.

 
Läksin tutustumaan opettajani Päivin neulepajaan, joka sijaitsee Porvoon vanhalla asemalla. Päivi on hankkinut neulekoneiston vanhalta neuleyrittäjältä. Stollin koneet vuosimallia 1944 moottoroituna toimivat unelmaisen kevyesti.
Mistähän minä tällaisen laitteiston hankkisin itselleni?
Etsinnässä on, sillä näitä suhteellisen pienia neulepajoja on toiminut jonkin verran 1950 luvulla ja siitä eteenpäin. Rautaiset koneet ovat kestäviä ja hyvin huollettuna toimivia, ei vielä minusta mitään museokapistuksia!

Kertakaikkiaan hieno ja ihana retkipäivä, mistä tulikin kiire joutumaan treffeille Niina kanssa kutsuvieraana näytökseen.

Koko Helsingin reissu sai vain niin surkean päätöksen, ettei hirveämmästä väliä.
Mietin, kirjoitanko tästä, mutta toisaalta teidän on hyvä kuulla ja tietää... Osaatte olla varuillanne ja toisaalta tiedätte paremmin mun fiilikset.
Sörnaisissä matkalla Kattilahalliin nostin käteistä rahaa automaatista. Tämän jälkeen jatkoimme matkaa porukan vanavedessä. Väkeä oli liikkeellä paljon ja katu oli ruuhkainen. Kattilahallissa tunnelma oli odottavainen ja jännittynyt. Minä halusin jättää jäähyväiset kaikille ihanille yhteistyökumppaneille ja toivottaa heille onnea ja menestystä. Ilta oli hieno ja näytös upea. Kokeneemmat totesivat, että vuosi vuodelta paranee. Kun näytös oli nähty ja viimeiset onnittelut toivoteltu, päätin lähteä. Kun olin kävellyt muutaman sata metriä, aloin kaivella bussikorttia laukustani ja silloin huomasin, että minulta puuttuu lompakko. Hädissäni palasin Kattilahalliin sitä etsimään. Eihän sitä etsinnöistä huolimatta löytynyt ja typertyneenä soitin kortin sulkupalveluun.

Liian myöhään...
noin kolmessa tunnissa varas oli tyhjentänyt tilini.
Sitä miten se on tehty, en ymmärrä, saatan vain arvailla. Niina kökötti vierelläni ja näki kuinka peitin lompakolla tunnuslukuni, muita lähettyvillä oleskelevia emme rekisteröineet. Kaikki nostot on tehty juuri samaisesta automaatista, mistä kakskymppisen nostin. Liikkeellä ilmeisen taitavat ammattilaiset. Ensi viikko alkaa nyt minulla sitten poliisi- ja pankkiasioiden selvittämisellä. Nyt olen puilla paljailla, mutta onneksi kotona. Koska aikuisopintorahakauteni päättyy olin elänyt erittäin niukasti säästellen rahaa kesään. Olo on vieläkin kuin olisin saanut iskun palleaan, ilmat pihalla.

Helsinki näytti minulle kasvonsa, tylytti takasin, siitäs sait maalainen.

Lisää kylttyyriä

nimittäin Ateneumissa oli tänään keskiviikkona Taidetta meille tapahtuma opiskelijoille ja sisäänpääsy oli ilmainen. Olin kyllä päättänyt, että Ateneumissa käyn tänä aikana, joten tätä ei passannut missata. Osasin tälläkertaa jopa kohteliaasti kieltäytyä opiskelijan tarjoamista iltatöistä... Olisin saanut taas jäädä illaksi neulomista opettamaan. No yleensä mielelläni jään jos ei ole muuta.

Museo oli täynnä innokkaita opiskelijoita.
Kiertelin näyttelyt ensin. Taidekoekoelmissa löytyivät ne rakastetuimmat kansallisaarteet. Niiden siveltimenvetoja olisin ihastellut pitempäänkin. Eedefeltin valon kuvaaminen on jotenkin ihmeellistä, mykistävää. Kyllä maalaukset aitona ja livenä ovat sykähdyttävä elämys.

Myös Ismo Höltön valokuvanäyttely oli mielenkiintoinen katsaus 60-70-luvun suomeen.
Jotenkin niin aitoa henkilökuvaamista. Valokuvia taisi olla esillä peräti 160 kpl.

Kierroksen jälkeen minut kalastettiin lainaamaan äänikirjaa, joka käytännössä tarkoitti, että sain valita kolmesta museon työtekijästä yhden, joka esittelisi minulle museosta mitä vain halusinkaan nähdä. Olin hämmästyksestä melkein sanatonna. Sen verran ymmärsin, että valitsin museon johtajan esittelemään minulle työhuoneensa!

Tässä siis museonjohtaja Susanna Pettersson työhuoneessaan, josta oli hieno näkymä asema-aukiolle.
Minulle kerrottiin, että Aaltoyliopisto on aluksi toiminut tässä rekennuksessa ja kietelimme vanhoja luokkatiloja, jotka ovat nykyisin työtiloja. Myös tutkijoille on omat tilat ja opiskelijatkin pääsevät arkistoihin halutessaan tutustumaan.

Olipas hieno elämys kaikenkaikkiaan.
Ilmeisesti Ateneum on saanut uuden innovatiivisen johtajan.
Minä olin myyty!

Taidenäyttelyn

avaijaisiin sai kutsun hän ja moni muu.

Innosta soikeana tietenkin lähätin tiistaisen työpäivän jälkeen Lasipalatsin galleriaan. Kaunis vanha ja onneksi suojeltu funkkisrakennus, jota ilmeisesti bisneksen tekijät ovat yrittäneet saada purettavaksi. Onneksi suojelijat ovat voittaneet!

Taiteilija  oli jostakin hirviän kaukaa pohojammaalta... Nivalasta?

No justiinsa se on ihanainen ja iloinen Riitta, joka on vähän rakaskin ystäväni sieltä meidän kotoNivalasta. Väkeä avaijaisiin oli tullut muutama muukin ;) Välillä oli havaittavissa ihan tilan ahtautta. Mutta tunnelma oli lämmin ja hersyvä, niinkuin taiteilija itsekkin. Näyttelystä enemmän täällä. Lähinnä metalligrafiikkaa ja muutamia akryylimaalauksia.

Jos liikutte huudeilla, niin suosittelen poikkeamaan, Lasipalatsin Galleriaan.