Huhkimista

ja hosumista on ollut tämä huhtikuu.
Olen tässä viimemetreille asti ollut siinä uskossa, että väännän sen opparin väkisin tuli mitä tuli. Väliin on mahtunut päiviä, että kirjoittamisesta ei ole tullut vaan kertakaikkiaan mitään. Väliseminaarissa käynti helpotti tilannetta suuresti ja antoi taas näkökulmaa kirjoittamiseen. Maanantaina kirjoitin niin että näppäimistö sauhusi ja taisi sitä sauvua iltapäivästä tulla korvistakin, sen verran alkoi muori käydä kuumana. Kaks viikkoa aikaa palautukseen ja malliston viimeistelyhommat päälle. Siis MIHIN mulla on kiire?!

Tuntui kai vaan siltä, että olisi kiva olla muotoilija jo kesällä. No, eilen tuli sellainen olo, että tuun hulluksi tämä hätäilyn kanssa... lienee sama valmistunko kesäkuulla vai syyskuulla? Mukavampi kuitenki tehdä opinnäytetyö, jonka kehtaa omalla nimellään julkaista. Tärkeämpää on nyt vain keskittyä malliston huolelliseen valmistamiseen... kun siihen näytökseen on siis enää muutama hullu viikko! Vaatteet alkavat onneksi olla viimeistä silausta vaille valmiita, mutta aina tulee niitä viimehetken päähänpistoja: jos laitan tuohon pitsireunuksen, niin näyttää fiksummalta, pikku homma, ei mee ku päivä :D

Kevättulva toi meille jääkauden vähäksi aikaa. Ihmiset ovat kyselleet, että olenko pistänyt merkille sitä, että hakeeko joki rannalle jääneet jäät pois (tarkoittaa siis sateista kesää). Kyllä sanonta paikkansa pitää, eihän näitäkään koiranilmoja voi muuksi tulkita. Jäät alkaa olla haettuna meidän rannasta, mutta naapureilla on vielä muutamia röykkiöitä joten saadaan sadetta vielä jonkin aikaa. Mutta toivotaan, että joki vie kaikki jäät näillä sateilla, ettei tarvi enää myöhemmin kesällä tulla hakemaan.

Tarvitsisin pikkuisen mukavaisempaa säätä ens viikolle, että voisin kuvata tuon mallistoni. Tosin maanantain räntäsade olisi ollut ihan huippu kuvauskeli noille neuleille:  kauniita kuvia, sillä kustannuksella, että kamera olisi pilalla ja mallilla keuhkokuume.

Saapa nähdä kerkiänkös enää tähän bloggeriin päivittää ennen näytöstä. Jos vain mallistosta kuvia saan, niin yritän koneelle laitella, muuten täytyy nyt keskittyä pään pitämiseen tolkkuna (=lenkkeily) ja malliston viimeistelyhommat ajoissa, ettei tuu hengen hätä.

Viikko meni

yhtä topin tekelettä viilatessa, mutta pahuksen kaunis siitä tuli, vaikka vastustikin. En muista enää monestikko purin, kannatti kuitenkin purkuhomma ja tuskastelu. Olisi niin mukava teille näyttää ja hehkuttaa, katsokaa tein hienon!

Sen sijaan laitan kuvia askarteluistani... tunnustan, en pystynyt pitämään näppejäni irti näistä lasiputkista, kun ne kaupassa osuivat silmiini... eeen yhtään niitä hakenut, hyppäsivät sieltä hyllyn välistä ja huusivat: ota mukaan! ;) Ihan kummalliselta tuntuu tämä tuska askarrella jotain pientä nyt just, kun pitäisi keskittyä opparin kirjoittamiseen. No tämän taisin askarrella pitkänä perjantaina eli kyllä silloin sai pitää vapaata opparista.

Hämärässä harmaudessa olen täällä nyt turvassa, aurinko ei kutsu pihalle kukkapenkkiä kuopsuttelemaan. Päivän elämyksen tarjosin juuri itselleni: kupillinen kahvia ja manchego-juustoa hunajalla ryyditettynä. Ai-jai, kyllä nyt pitäisi kirjoittamisen sujua.
Paljon kiitoksia kaikilla viestimillä lähetetyistä tsemppiviesteistä, vähän aikaa taas jaksaa... kunnes alan viimeistellä seuraavaa mallisto-projektia, luultavasti silloinkin menee hermot.

Fiilikset

tuppaa niin äkkiä muuttumaan, tiedättehän.
Elämä oli niin ihanata viimeviikolla, neuloshurmassa elin pitkälle viikonlopun, mutta nyt multa vietiin hiihtokelit. Vesi ropisee yöt läpensä peltikattoon, joen jäät nousevat veden paljoudesta ja kaikki tämä saa oloni levottomaksi. Öisin näen painajaisia mallistokankaista ja synnyttelen perheeseen uusia vauvoja... pikkuisen voisi kuvitella jonkinlaista stressinpoikasta.

Vaikka mallistohommat ovat hyvässä vauhdissa ja aikataulussa, niin ilmeisesti joku asia kiristää takaraivossa... sellainen tiedostamaton. Tiedostettu kiristäjä on tuo oppari, jonka vuoksi meinaa tulla harmaita hiuksia, kun osaisin rentoutua ja ajatella, että se tulee ohessa tai sitten ei.
Muistilappu poikinensa on kirjoiteltu ja aina se jota etsin on hukassa.

Ja pitäisi rentoutua.
Iliman hiihtua...

Muuten, näytösprojektin blogi ja sivut ovat nyt avautuneet, käykää kurkistelemassa W16KAJO

Villahousurock

jee, jee, jee! Ai-jai-palelee.

Villahousunainen, villahousumainen... muistatteko Timo Antero Kuusiston villahousupiinan?
Minä oon muistanut sitä tänä talvena erityisesti, kun oon omaa villahousupiinaa pohtinut. Villahousuista piti tulla mun juttu ja tuote, mutta ei sitten tullutkaan. Into lopahti moniin seikkoihin, joita en nyt tässä lähde ruotimaan. Onhan noita villahousuvalmistajia netti pullollaan.

Toki vieläkin on päiviä, kun haaveilen omasta villahousumallistosta.
Yhdet pikaprotot näissä kuvissa.
Pitäisi kehittää neuletuotemerkki... pahuksen vaikea juttu. Iskevä ja mieleen jäävä.

Villahousulumous, villahousuvallankumous!
Näissä pöksyissä on mukava viettää pakkaspäiviä.
Ai-jai, ei palele!
Kuvanotto hetkellä -29 astetta.

Välillä mietin

että olenkohan haukkassut liian ison palan kakkua. Asiat etenevät omalla painollaan ja pisteitä ropsahtelee tilille. Eräs opettajani tuumasi: "kyllä tämä nyt siltä näyttää, että täytyy valmistua tämän lukuvuoden aikana" AUTS! Pikkuruinen jysäys iski tajuntaan, en ole halunnut tätä ajatella, mutta olen ymmärtänyt, että mahdollisuus valmistumiseen olisi. Tätä mahdollisuutta olen nyt sitten makustellut alkuviikon Hämeenlinnan reissun jälkeen, kuitenkin takaportin jätän auki... Malliston ja opparin työstäminen rintarinnan voi olla turhan kova urakka, katsotaan.

Päivät siis kuluvat kouluhommia koneella naputellessa. Muotoilun tutkimuksellisuus-essee työn alla (ISO HUOKAUS!). Kun aihe ei kauheasti innosta, tekee niin kovasti mieli rönsyillä muuta. Mutta neulekoneelle ei ole juuri asiaa, ennenkuin tämä homma on hoidossa. Joten te ihanat lukijani siellä, vaikka innostutte ilmeisesti vain ihanaisista sukka- tai muista neulepäivityksistä, joudun tuottamaan pettymyksen. Muotoilija on nyt matkalla kohti juuri sitä mihin on lähdetty, muotoilijaksi.
Mutta lohdutuksesksi, haluaisitteko tirkistellä malliston alkuinnoitusta? ;)

Kiitos Aino-Maijan <3
sain tarkoitukseen juuri sopivan kirjan, johon koota innoituksen alkulähteet.

Tähän kirjaan olen koonnut alkuinspiraatiot ja tärkeimmät sanat.

Tästä alkaa suuremman työn kasaaminen, muotojen etsiminen ja materiaalin haaliminen.
No hyvin pitkälle materiaalini tulevat olemaan itsetehtyä, jopa itse kehiteltyä. Oikeastaan siitä olen hyvin ylpeä. Saanen sanoa sen ääneen? Lopputuloksia kauniista kankaista ei voi tietää, vasta kevään näytöksessä nähdään voiko niistä olla vielä ylpeä. Kovin vaikea on saada materiaali ja vaate näyttämään upealta myös lavalla, kokemattomalle siinä on ehkä suurin haaste.

Olen  taas lukenut erittäin mielenkiintoisen kirjan: Krista Launosen Luovuus lähtee käsistä, jossa kirjoitetaan ihanasti luovuuden löytämisestä, mitä erikoisemmin keinoin. Asenne ratkaisee luovuudessakin: "Maailma on jatkuvassa muutoksessa. Vastakkain ovat ulkoinen paine uudistumiseen ja ihmisen perustarve säilyttää kaikki ennallaan, vastustaa muutosta ja pyrkiä turvallisuuteen."
Lukekaa, inspiroitukaa!

Minä siirryn nyt tuttuun ja turvalliseen, ei niin kovin inspiroivaan imurointiin... Tosin hyvällä draivilla. Hämeenlinnasta sain imaistua opiskelukamuista hirmuisen energian mukaan tänne yksinäiseen pakerrukseen. Sitä olen kaivannut, vuorovaikutusta noiden luokkakavereiden kanssa. Ihmeesti keskustelut heidän kanssaan paransivat maailmaa.

Syyssatoa

sukkasista.
Ihimeen mukavia malleja taas putkahti päästä. Uudistua pittää ja vanhan koneen ehdoilla mennään. Tarkoittaa siis, että koneen kuviot on käytössä ja rikkimenneen levyaseman myötä levykkeillä olleet omat kuviot ovat historiaa.
Mun mielestä näistä tuli ihan raikkaita ja tarvitsijoita oli kotona heti useapia...
Mutta kyllä nämä myyntiin menevät, että tämä köyhyys pikkusen helpottaisi. Jos ei täältä löydy tarvitsijoita niin viimeistään Tampereen messuilla sitten, arvelisin toiveikkaana.

Opninäytetyön ideapaperi alkaa olla lähettämistä vaille, samoin mindmap. Siitäpä se homma sitten lähtee. Kärsii vaikka pikkusen lomailla perheen kanssa ens viikolla.

Kiirusta piisaa

ja pääparka on kovilla... Haasteelliseksi muuttui Tertunkin elämä, kun minä tulin taloon höpöttämään tyhymiä kysymyksiä. Teollisessa tuotannossa on niin paljon sellaista, jota en ole ymmärtänyt, mutta pikkuhiljaa alkaa valjeta. Toisaalta sitten tieto lisää tuskaa.

Miksi ei valmisteta useamman tuotteen kirjoa?
Miksi ei valmisteta mallistoa "persoonille"?
Miksi näin, miksi ei niin?

Tuhat kysymystä, joihin kärsivällisesti vastataan ymmärrettävät vastaukset kokemuksen syvällä rintaäänellä. Olen katsonut tuotantoa käsityöläisen näkökulmasta, enkä ole ollenkaan ymmärtänyt, että tuotannon ostavat ostajat, eivätkä asiakkaat ts. kuluttajat. Kun marketteihin lähdetään myymään, siellä ostetaan tavaraa, josta saa hyvän katteen ja jota myydään suurella volyymilla. Valitettavasti ostokäyttäytyminen määrää sen mitä marketeissa myydään ja valitettavaa on sekin, että jos suomen mittakaavassa halutaan myydä volyymilla jotakin, ainoa myyntiväylä on marketit. PLÄÄH! Eli kun suurin osa kuluttajista haluaa ostaa yksinkertaisen harmaan ja edullisen pipon, niin ostaja ostaa varmanpäälle just sitä sinne kaupan hyllyyn. Toisen kerran PLÄÄH! Olen tästä asiasta sitten kyllä esittänyt mielipiteeni: tylsää! Jos haluat olla vastuullinen yrittäjä ja työllistää ne omat ompelijasi, niin sitä volyymia on oltava, sillä suomalainen työ maksaa. (Anteeksi jos menee politikoinniksi)
Tässä vaiheessa voisin kysyä teiltä hyvät lukijani: minkä mielikuvan saatte sanasta avainlipputuote? Minun mielikuvani on niin ... ... ... etten voi enää sitä ääneen kirjoittaa. Kertokoon kuvaavasti kaiken se, että itse merkkikin valmistetaan Virossa! Sinne vaan prismaan hyllynväliin syynäämään ;) Oon tästä hiukan kiukkuinen, tai en ees hiukan.

Haluaisinko siis tuoda uuden tuotteen markkinoille ja myydä sitä ilman volyymia... No haluaisin mää, mutta miten. Tuote pitää brändätä. Joo, tiedetään, nyt menee liian vaikeeksi. Jos brändäys onnistuu, saattaisit saada tuotteesi kauppojen hyllyihin. Nyt en enää puhu marketeista. Vaan niistä putiikeista, joita suomessa on muutamia pieniä ja liikevaihto on pientä ja yksittäisen tuotteen myynti tooosi pientä. En mää lannistu, vaikka tänään olen saanut myyntipalaverissa tuutintäydeltä realismia päin näköä. Oon taas viisastunut ihan hirviästi. Harmi, että se viisaus pudottaa pilvilinnoista maanpinnalle.

Nyt pitää tieten nukkua pari yötä kunnolla ja miettiä mitä tällä viisauden määrällä tehdään: opinnäytetyötä, sitäpä justiin.

Olis kiva kuulla kommentteja suomalaisesta kaupanteosta ja pohdintoja siitä oliskos minusta brädiksi?