torstai 10. syyskuuta 2015

Siivillä

kiitävät päivät. Ja joka päivä opin uutta mahdottoman lupsakassa porukassa.

Alkuviikosta meinasi hiukan jännittää, kun viime viikosta jäi fiilis, että pyörin jaloissa osaamatta mitään. Sama osaamattomuuden tunne jatkui, kun pipomalleja piti ommella valmiiksi, eikä pyöristys tahtonut onnistua millään. Terttu sitten vähän katseli ompelutapaani, korjasi ompeluotteeni teolliseksi ja tänään onnistuin ompelemaan pipon laen pyöreäksi: voi miten pienestä sekin oli kiinni, kankaan oikeasta käsittelystä pöytätasolla.

Mallikappaleita neuloessa ja ommellessa meni tämän viikon päivät tiukasti, ei jäänyt ylimääräistä aikaa muotoiluun, haihatteluun tai kuohuvien kilistelyyn... Mielikuva muotoilijasta voi olla hyvinkin abstrakti. Kyllä työ on ihan konkreettista käsillä tekemistä, pienteollisena hiukan erilaista, kuin aivan käsityönä, kuten minä olen tottunut tekemään. Niinkuin nyt tämä stanssaaminen: eräänlaista leikkaamista jykevämmillä saksilla. Tällaisen härvelin (stanssin) olemassaolosta olen kyllä tiennyt, mutta koskaan ennen en ole päässyt kokeilemaan.


Nopeuttaahan se paljonkin työskentelyä ja leikkausjälki neuleessa on parempi, kuin saksilla. Vaikka muka toivoin, ettei enää tulisi uusia härveleitä opiskeltavaksi, niin iloinen olen, että pääsin itse laitteella työskentelemään.
Ja nuo mun työkaverit kärsivällisesti ohjaavat:"joo kyllä minä joudan sua neuvomaan."

Tuotannossa odotellaan pakkasia, luitte oikein, oikeaa talvea: lunta ja pakkasta! Niiden avulla neulomo saa töitä. Mutta myös teidän kaikkien pipon pitäjien avulla: muistakaapa kurkata pipo-ostoksilla, että missä on moinen mössykkä tehty: onko suomenlippu saumassa? Näinä kurjien uutisten päivinä olisi mahdottoman tärkeää muistaa ostaa suomessa valmistettua, kun sitä vielä saa!


Toki voitte tehdä retken Neverbackaan otoksille. Siellä nimittäin on minusta niin huippu uusi tuote: muotoonneulottu vauvan villahaalari. Mainosta siitä Nevertexin fb-sivulla.
Paljon mielenkiintoista pohdittavaa jäi tältä viikolta, huomenna istun neulekoneelle kotosalla ja mietin miten muotoilisin omaa tehtavääni eteenpäin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti