Protot

ovat täällä työn alla ja niihin hiukan vielä materiaalikokeiluita.
Huomenna menen sitten Neverbackaan varsinaisia näytösmateriaaleja kokeilemaan, voi jehna! Olisihan tässä ollut kotonakin hommaa, mutta ei malta oottaa ei, on niin poltellut viimeviikosta lähtien, kun soitettiin, että lurexit ovat tulleet...

Proto tarkoittaa siis lähinnä kaavasovitetta, materiaali ja väri voi olla jotain aivan erikoista. Minä olen pyrkinyt samantuntoisiin materiaaleihin tai lähes samalla tavoin käyttäytyviin. Värityksistä ei nyt siis piitata.
Noista kuvista pitäisi koostaa photarilla jotain, että saisi sen liitettyä W16 KAJOn esittelyyn, semmoisia mukavia hommia kaiken kirjoittelun jälkeen.
Kuuletteko havinaa?

Siivillä

kiitävät päivät. Ja joka päivä opin uutta mahdottoman lupsakassa porukassa.

Alkuviikosta meinasi hiukan jännittää, kun viime viikosta jäi fiilis, että pyörin jaloissa osaamatta mitään. Sama osaamattomuuden tunne jatkui, kun pipomalleja piti ommella valmiiksi, eikä pyöristys tahtonut onnistua millään. Terttu sitten vähän katseli ompelutapaani, korjasi ompeluotteeni teolliseksi ja tänään onnistuin ompelemaan pipon laen pyöreäksi: voi miten pienestä sekin oli kiinni, kankaan oikeasta käsittelystä pöytätasolla.

Mallikappaleita neuloessa ja ommellessa meni tämän viikon päivät tiukasti, ei jäänyt ylimääräistä aikaa muotoiluun, haihatteluun tai kuohuvien kilistelyyn... Mielikuva muotoilijasta voi olla hyvinkin abstrakti. Kyllä työ on ihan konkreettista käsillä tekemistä, pienteollisena hiukan erilaista, kuin aivan käsityönä, kuten minä olen tottunut tekemään. Niinkuin nyt tämä stanssaaminen: eräänlaista leikkaamista jykevämmillä saksilla. Tällaisen härvelin (stanssin) olemassaolosta olen kyllä tiennyt, mutta koskaan ennen en ole päässyt kokeilemaan.

Nopeuttaahan se paljonkin työskentelyä ja leikkausjälki neuleessa on parempi, kuin saksilla. Vaikka muka toivoin, ettei enää tulisi uusia härveleitä opiskeltavaksi, niin iloinen olen, että pääsin itse laitteella työskentelemään.
Ja nuo mun työkaverit kärsivällisesti ohjaavat:"joo kyllä minä joudan sua neuvomaan."

Tuotannossa odotellaan pakkasia, luitte oikein, oikeaa talvea: lunta ja pakkasta! Niiden avulla neulomo saa töitä. Mutta myös teidän kaikkien pipon pitäjien avulla: muistakaapa kurkata pipo-ostoksilla, että missä on moinen mössykkä tehty: onko suomenlippu saumassa? Näinä kurjien uutisten päivinä olisi mahdottoman tärkeää muistaa ostaa suomessa valmistettua, kun sitä vielä saa!

Toki voitte tehdä retken Neverbackaan otoksille. Siellä nimittäin on minusta niin huippu uusi tuote: muotoonneulottu vauvan villahaalari. Mainosta siitä Nevertexin fb-sivulla.
Paljon mielenkiintoista pohdittavaa jäi tältä viikolta, huomenna istun neulekoneelle kotosalla ja mietin miten muotoilisin omaa tehtavääni eteenpäin.

Aika katoaa

ja muistot jäävät.
Tuntuu hiukan karultakin, mutta kun tätä kotimme siunaus- ja Viljan kastekuvaa katselen, niin mielen valtaa haikeus ja hämmästys... melkein kuusitoista vuotta sitten.

Kuvan etsin käsiini tuon Jarkon puvun takia. Aiemmin projektista kerroinkin täällä.
Miesten pukuja jää paljon käyttämättömäksi muutamien pitokertojen jälkeen, koon tai muodin muuttumisen vuoksi. Laadukas materiaali menee lopulta hukkaan, jos käyttö on muutamissa juhlatilaisuuksissa. Tämä harmaa puku oli mieluinen aikansa ja sillä juhlittiin useammat häät, ristiäiset ja ylioppilasjuhlat, mutta luultavasti Viivin ristiäisissä on ollut jo päällä jotain muuta. Eli kuutisentoista vuotta on puku vaatehuoneessa lojunut... puvun miehustassa vielä ilmeisesti Viljan pukluja. Siis tämän nuoren naisen tässä:

Tehtävänä oli luoda vanhasta uutta. Minulla jäi viimekeväästä varastoon vihreää sikamokkaa, josta värkkäsin silloin hamosen. Vihreä mokka jotenkin sopi vanhan puvuntakin henkeen, joten päätin suikaloida ja yhdistää. Eikä tullut yhtään hassumpi liivi. 

 

Viljalle liivi ei istu yhtä hyvin, kuin minulle, varsinkaan selästä ja todennäköisesti tulen pitämään liiviä auki. Minulle liivi istuu ihan täydellisesti. Tylsät harmaat napit vaihdoin, tosin vanhoihin nämä uudetkin. Ne ovat Pörrön lahjoittamat (Pörrökin on tieten taasen löytänyt tänne kurkistelemaan) muistatkos nämä napit?
Opettavainen ja mielenkiintoinen projekti kokonaisuudessaan... Pistää kovasti miettimään materiaalien käyttöä jatkossa. Voi miten olisi tärkeää oppia hyödyntämään vanha materiaali.

Edit. Liian monta vuotta näköjään kulunut, kun muisti pätkiin. Tuo ylin kuva on nimittäin Viivin ristiäisistä 13 vuotta sitten. Papista sitten hoksasin :)

Kestävää kehitystä

vaatetuotannossa
olemme joutuneet viime syksyn pohtimaan.
Tosin luokkakaverieni kanssa ajatuksemme siinä suhteessa käy yksiin: vaatteiden massatuotanto halvan työn maissa ei voi jatkua.
Yhteistyöprojektina saimme tilaisuuden suunnitella Tex Vexille tuotteita käytetyistä miesten puvuista.
Tuotteista tuli upeita.
Kun eilen kuvausolosuhteet kuvisluokassa eivät olleet kovin hulppeat... opettelin tässä aamulla hiukan photoshoppausta. Mutta koska on taas pakko siirtyä perjantain viikkosiivoukseen, laitan osan kuvista muokattuna ja osa luokkaolosuhteissa. Tähän samaiseen projektiin kuuluivat nuo Tiinan ja Minnan kietaisuliivistä otetut studiokuvat edellisessä postauksessa.

Itse olin ryhmässä, joka kokeili ja kehitti pinnanmuokkauksia ja niiden tulosta on esimerkiksi tuo huppuhuiviyhdistelmän salmiakkiruudut ja kietaisuhameen laskoksen ompelu.

Projekti, jota oli vaikea työstää, koska vanha materiaali täytyy käyttää millintarkasti, eikä sitä ollut haaskioon. Vanhaa materiaalia kuitenkin on ja sitä niin soisi käytettävän. Ongelmaksi tietenkin muodostuu tuotteen hinta, koska työmäärä on hirmuinen.

Oma liivi on vielä piirun verran vaihessa, tulette näkemään sen piakoin valmiina.

Haikein mielin lähdin hiihtolomalle Hämeenlinnasta, nimittäin reilun viikon päästä palaan sinne vain muuttaakseni kamppeet Helsinkiin.
Kouluaika Hämeenlinnassa on ohi ja aikuisopintorahakausi päättyy tähän kevääseen. Kuinka sitten opintojen käy, se hiukan hirvittääkin, mutta toiveissa silti on tutkinnon suorittaminen. Tähän asti kaikki on sujunut mutkattomasti, toivotaan, että jatkokin sujuu.

Tätäpä tämä

tietsikalla istumista sekä koulussa, että kotona. Kaavaohjelma Modaris on ollut ehkä loogisempi kuin viimevuonna opiskeltu Grafis. Tätä Modarista osaan hiukan itsekkin mennä eteenpäin, ei tarvitse open olla koko ajan sanomassa seuraavaa siirtoa.

Pitkiä päiviä istutaan koneella tosiaan, kun tietoteknisen kaavan lisäksi on tietokoneavusteinen suunnittelu 1. ja 2. + visuaalinen dokumentointi. Mielenkiintoisia juttuja, mutta melko raskasta istua koneella aamusta iltaan... kun on enemmän luonteeltaan tekevä ihminen.
InDesignilla tehdään portfoliota ja siitä olen aika innostunut. Illustraattorilla taasen piirretään tasokuvia ja siitä en tiedä oonko ollenkaan innostunut. Kehveli kun on vaikiaa se homma, sitä pitäisi harjoitella päivästä toiseen ja aamusta iltaa, ihan koko ajan.
(LeenaT olis mukava tietää teettekö koulussa näillä ohjelmilla?!)

Nyt tulin pariksi päiväksi kotiin kirjoittelemaan esseitä. HUH! Muutama olis rästissä.
Kämpillä tietsikkayhteys alkoi tökkiä, joten kotona on mukavampi keskittyä portfolioesseen pohdintaan ja visuaaliseen kulttuurihistoriaan... aah! olishan tuossa vielä Muotoiluprojektinkin raportointi, kaikista vaatimuksena vähintään nelisivuinen pohdiskelu. Oi autuutta!

Valmistuksessa meillä on meneillään miehen puvun takin muokkaus jakuksi tai liiviksi. Jarkon vanhan takin otin ja silppusin ;) Lisäksi laitan sikamokkasuikaleita, joita jäi viimekeväisestä hameen tekeleestä. Katsotaan mitä tulee.

Täytyisköhän mun välillä tehdä jotakin hyödyllistä, siivouksetkin tuossa odottaa.
tämä aamu on taas käynnistynyt hitaanlaisesti.

Tekaisin

nopsasti ja puolihuolimattomasti villapaidan malliksi omille "neulekerholaisilleni" ;)
Syksyn muotoilijaprojektini on siis ollut neulekoneen käytön opettaminen muille.

Yllättäen moni huomasi uuden villapaitani ja ovat kehuneet sitä mukavan näköiseksi.
Päällä se on "älyttömän mukava", kevyt ja lämmin. Semilla extra fino-lankaa, unelmaisen ihanaa... ja pahus näyttää siltä, ettei sitä saa mistään. Jos jostakin löydätte, niin hihkaiskaa!

Viikolla pääsimme Rajattoman joulukonserttiin ihailemaan Wetterhoff-kankaita pukuina ;)

Rajaton oli yhtä huippu kuin ennenkin. Minä oon vannoutunut fani.
Vuosi sitten olin myös Verkarannassa heidän konsertissaan... Harmi, kun keväinen Kuusiston kanssa yhteinen levyjulkkarikonsertti  jäi väliin... taisi olla silloin muuta murehtimista.

Mutta tässäpä kauniit joulukonserttipuvut ja osa toteuttajista:

Vielä täytyy huomenna vääntäytyä junaan ja käydä viimeiset mehut tiristämässä Hämeenlinnaan.
Sellaiset jouluvalmistelut kuten laatikot, piparit ja taatelikakut on täällä kotona huitaistu valmiiksi, joten mukava tulla keskiviikkona joululoman viettoon.

Niin kotona

ja iso huokaus!

Vaikka välillä mielessä käy sunnuntai ja junalipun tilaaminen. Ensi sunnuntaina en tarvitse junalippua ja sitä yritän aivoihini iskostaa.

Paitapusorosta tuli aika kiva... vaikka tietenkään ompelija itse ei siihen ole täysin tyytyväinen. Melkoisen tiukalla aikataululla sen surruuttelin. Jos olisi ollut aikaa, muutoksia olisi tullut yhden- ja toisenlaisia. Ei ollut aikaa, ei tullut muutoksia. Malli on kyllä kiva ja istuu minulle oikein hyvin, pitääkin istua, kun on omilla mitoilla ja kaavoilla tehty. Mietittiin tehdessä, että korostaako rypytys rintoja liikaa, kun ne eivät ole mitkään sievät ja pienoiset... Mielestäni näyttää kuitenkin ihan kivalta, ei korostu riipputissit, EIHÄN?! Esittelyssä opettaja meinasi että selkäpuoli istuu täydellisesti.
Kuvat ovat taas noita kännyotoksia, kun paita tosiaan jäi koululle arvioitavaksi. Nyt ei siis ollut vara valita viidenkymmenen kuvan koosteesta hyvää ilmettä :D Tämän näköinen irvistelijä siis oikiasti oon.

Viimeisenä koulupäivänä piti vielä hiukan itkeä tirauttaa psyykkisesti rankkaa kevättä. Voin kertoa olleeni fyysisesti paikalla, mutta aivot ovat olleet välillä täysin pihalla. Käsitelty on asioita, joista ei ole minkäänlaista mielikuvaa, siis totaalisia black outteja, vähän pelottavaakin huomata sellaista. Mutta ne sallittiin minulle ja luokkakaverit ovat pitäneet minusta hyvää huolta!

Hommat jatkuvat tässä kotosalla. Pukuhistorian suoritan kesällä virtuaaliopintoina ja muutakin koulujuttua on työn alla. Mm. One Day Desing-shoppiin suunnittelin tekeväni pinon villasukkia.
Jepulis! Jatketaanpas seuraavan kerran juttua jos ja kun saan hiukan kuvia Kattilahallin muotinäytöksestä.

On kai aika

uskaltaa sanoa itse ääneen se mitä olen toisten kuullut sanovan: Olen luova ihminen.

Portfolioiden palauteuksessa perjantaina oli mielenkiintoista kuunnella esitys toisensa perään: epäonnistuin, en ole tyytyväinen, tää-nyt-on-vähä-tämmönen-menttaliteetilla esitimme vuoroin.
Me muut taas näimme jokaisessa portfoliossa juuri sen työn hienouden, kehityskaaren ja omalaatuisuuden. Pohdiskelimmekin hiukan palautusten jälkeen, että mikä mättää, kun olemme niin kriittisiä itseämme kohtaan.

Minäkin sain mahtavaa kannustusta, kauniita sanoja ja kehumista. Tämä niin lämmitti mieltäni ja antoi uutta uskoa tulevaan. Tämä vaatetyö on kuitenkin sitä minkä hallitsen, missä olen omimmillani. En puhu nyt ompelusta vaan kokonaisuudesta ja ompelu on vain yksi pieni (hallitsematon) osa sitä.
Opettaja sanoi minulle, että turhaan vähättelet itseäsi ja ikääsi, kun hänen mielestään olen porukan innokkaimpia heittäytyjiä. Nämä sanat, voi että...

Juuri nyt tuntuu siltä, että tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen avoimin mielin ja tutun turvallisessa porukassa. Aika mieletöntä?!

Matkalla muotoilijaksi ei kuitenkaan vielä heittäydy kesälaitumille.
Paitapuseron kuvia yritän saada tänne, vaikka pusero jääkin opettajille arviointiin. Huomenna on paitojen palautuspäivä ja niin vain paitapusero tänään valmistui, siitäkin olen  ihmeissäni, viimeviikon pitkät illat tuottivat tulosta. Annukka Suvitien mallistoon kaulahuivi ja liivi,
nekin valmistuivat ajoissa. Hommat ovat hanskassa.
Aika mieletöntä sekin?!

Tämä kuva nyt vain sopii fiiliksiin: risuja ja auringon paistetta ;)

Kylmää hikeä

puskee otsalle näinä viimeisinä päivinä. Vaikka olenkin hoitanut hommani suhteellisen ajallaan, on  töitä, joita hupsahtelee lisäksi viimeisiin koulupäiviin. Ja, no joo, kaveriakin täytyy auttaa hädän hetkellä. Malliston kimpussa pakertavia kolmosia käy ihan sääliksi välillä, siksi lisääntyi hommat yhdellä neuleliivillä ja huivilla...
Mutta hei, mää oon jo steitsillä näytöksessä ;) Tai en mää vaan mun tekeleet; Annukka Suvitien suunnittelemana. Kuvia sitten, kun näytös on ohi.
Viimeviikko oli onneksi mahdottoman voimaanuttava neulomuksineen ja portfolion vääntöineen. Sekin, että lenkkeiltiin ja patikoitiin metsässä, antoi ihan uutta virtaa tähän loppupuserrukseen.

Nyt tarjoan sellaisia tärähtäneitä kännyotoksia Viimeisten viikkojen räpellyksistä:

Kaulusharjoitus meni kohtuullisen hyvin, tällähetkellä tuskailen varsinaisen tuotteen parissa ja kauluksen sulkeminen ryttyilee mulle :(
Brodeerauksessa ja pinnanmuokkauksessa on kokeiltu monenlaisia juttuja:

Brodeerauskuvatukseni

Pinnanmuokkausta silkkinauhakirjonnalla ja huopaompelulla

Huovutettu koru, pinnanmuokkauksella

Vaikka typyköitten kanssa pakerretaan kellonympäryksiä ja välillä on ilmassa päänsärkyä, buranaa ja pinnojen kiristelyä (=purkutyömaat) niin mukavassa huumorihengessä yhdessä touhutaan. Tämmöinen pikapäivitys, työntäyteisistä viimeisistä koulupäivistä.
Huomenna esittelen ensimmäisen portfolioni!

Arktinen vappukolttu

tuli kahdesta neuleesta yhdistämällä.
Arktinen siksi, että meidän maiseman vappukeli on tällainen:

Äiti antoi vähän aikaa sitten minulle mohairneuleen, joka oli jäänyt pitämättä, koska malli oli hiukan lyhyt. Helmassa ei ollut resoria, niin se tahtoi kiertyä vielä ylöspäin rullalle. Pohdiskelin aikani miten kauniin värisen mohairneuleen jatkaisin pitokelvolliseksi. Hypistelin Jarkon vanhoja kauluspaitoja ja sovittelin niitä jatkopalaksi. Mohair on kuitenkin niin muhkeä, että paksumpikin kauluspaita näytti liian ohuelta lipareelta helmassa.

Eilen piti työhuonessa tonkaista pari laatikkoa, etsiessäni liimaa portfoliotyöskentelyä varten. Ja kas, käsiini osui vanha purkulangoista aloitettu neuleen tekele, jossa ihme kyllä sävyt olivat tismalleen samat kuin tässä kauniin ruosteen sävyisessä mohairpuserossa.

Vaikka lyhyempikin "jatkopala" olisi riittänyt ajattelin tehdä niin pitkän, kuin suosiolla neuletta riitti.
Eihän tämä mikään kesämekko ole, mutta syksyllä voi olla tosi mukava "koulumekko". Talvenmittaan tuli huomattua, että koululla pitää pukeutua oikeasti lämpimästi. Nyt olen lähinnä iloinen siitä, että pääkopassa selvästi liikkuu jotain ideantapaista pitkästä aikaa.
Se tuntuu erityisen mukavalta!

Hitaasti

mutta varmasti valmistuvat... nuo ryttyset pöksyt.
Tiistaina ompelin reippaasti, piti saada pöksyt valmiiksi.
Haastetta riitti rypyttämisessä ja hampaita piti kiristellä, kun rypytykset eivät millään meinanneet suopua samanmittaisiksi. Ja voihan, voihan...
Kun sain lahkeet ommeltua, huomasin riemukseni, että mulla oli kaksi oikean jalan lahjetta.
Taisi päästä muutama ruma sana.
Pohdiskelin siinä purkamisen maalimanmestaruuskisoihin valmistautumista. GRRR!
Kangas on erittäin hienoa villakangasta (Hugo Boss) ja niin samanlaista molemmin puolin... en siis erottanut nurjaa puolta vaikka niin taiten kaikki yritin merkata.
Näitä synkkääkin synkempiä viikkoja on nyt mahtunut ohjelmistoon roppakaupalla, mutta inhimillistähän tämä väärin ompelu on.

Keskiviikkoaamuna väri ja muoto-oppitunnilla saimme tehtävän, joka ilostutti eloa. WGSN:n sivuilta mieluinen väri-inspiraatio ja siitä akryyleillä sutimaan vain väripintaa. Kuva on instakramissa, jos mielitte käydä kurkkaamassa, sivupalkissa linkki instaan (elämä pikkukuvina).
Niin tosi pienestä pitää ottaa ilo irti. Impressionistisesta akryylimaalauksesta tuli ilonpilkahdus ja onnistuneesta ruotsin powerpointista: företagspresentation. Ruotsinmaikan kehut teki niin hyvää!

No kuvissa on jalassa siis nuo ryttyset pökät, naama on rytyssä kans, johtuneeko elämän kolhimisesta vaiko kirkkaasta auringon paisteesta ;) Housut eivät ole ihan valmiit; vetska puuttuu takaa ja siksi eivät ylhäältä näytä istuvan ihan presis.

 Silti aika hauskaiset housut.
 Rypytyksetkin näyttävät näin äkikseen katsottuna aika tasaisilta.
Jo ennen suunnittelua, hameen palautuksessa, lamppu syttyi päässäni, kun ope mainitsi, ettei valmiista tuotteesta ole pakko aina tulla "käyttötuote", oppimisprosessi on tärkein.
Iloitsen siitä oivalluksesta... Saatan jonain päivänä vielä kehittyä näissä hommissa.

Muotitietoinen

alkoi haukkoa henkeään Eurokankaassa pitsilaatikkoa lonittuaan.
Jos mitään neulosten rakenteista ymmärrän ;) niin tämä Missonin neulos on jäljittelemätöntä.

Neuleen rakenne on sen verran erikoinen, että sen kyllä tunnistaa Eurokankaankin loovasta, varsinkin jos kyseistä palaa on vain yksi. Myyjä meinäsi, että silloin tälloin laatikoissa on löytöjä.
Toinen hyvä löytö oli Versuksen viskoosinen vuorikangas vihreään nahkahameeseen, joka sekin alkaa olla piakoin valmis. Toin hameen kotiin helman liimaukseen.

Koska lauantai-illaksi oli pitkästä aikaa menoa tiedossa, piti pistää töpinäksi.

Olen kovasti tykännyt tuosta "Seppälän Missonista" eli laatikkomallisesta sik-sak-kuvioidusta paidasta, joka on nahkahamepostauskuvissa. Siis homma oli nopea ja helppo, leikkasin kankaan neliöksi ja saumuri hyrskytti kappaleet kokoon. Kapeat hiat sivuun ja kuminauha helmaan.

Tällainen tuli minun Missonistani.

Saaralle terveisiä, että hiukset on nyt hennattu, tuli kirkkaampi sävy... eikö vain ;)

Mikä mielikuva

sinulla on nahkahameesta?

Syksyllä varsinkin, kun kerroin yleisesti, että tulemme valmistamaan kangashameen jälkeen nahkahameen, ihmisten reaktiot olivat erikoisia: kulmakarvat kohosivat, sieraimet laajenivat, silmät pyörivät päässä ja suusta pääsi OOO! Tämä sai minut pohtimaan mitä he sillä halusivat viestittää? Ilmeisesti sana-assosiaatio nahkahame, mielletään ruoska toiseen käteen ja käsiraudat toiseen. Vai mitä lie, en tiiä?

Ette tule näkemään ruoskaa, ettekä muutakaan kovin eroottista, sori vaan ;)

Vain vanhan nahkatakkini, joka on silputtu palasiksi ja koottu uudelleen hameeksi.
Ensimmäisessä kuvassa on jo palasia ommeltuna yhteen ja kaavoja on alettu piirtää hopeakynällä. Tässä työvaiheessa säästin kallista aikaani, enkä tehnyt pahvikaavoja, mutta varsinaiseen työhöni, kellotettuun, vihreään sikamokkahameeseen pahvikaavat ovat jo työn alla.

Kyllä tämän nahkan työstäminen vaatii harjoittelua. Saumojen liimaus, vasarointi tai vetskan ompelu, missään kohtaa ei ole vara mokailla. Kun tinttaat vasaralla liimasauman kiinni, niin se on siinä, ja jos sauma on rynkyssä, niin voi voi ;)

Kaiken tämän mokailun sain kokeilla tähän harjoitushameeseen, myös maalarinteipillä teipatun sauman, josta teippi vetäisi pintanahan pois pitkältä matkalta. Kaikki eivät näitä asioita hameesta näkisi, ellen kertoisi... että tihrustelkaa nyt vapaasti kaikki mokat näistä kuvista!

Kun vanha sauma puretaan ja uusi ommellaan päälle, niin jokaisen neulanpiston on osuttava kohdalleen, juu ei osunut ihan.

Vyötärökaitalessa on käytetty hyväksi takin nappilistaa, jossa oli tukikangas liimattuna, joten yksi napinläpi jäi "koristukseksi", laittaisinko siihen napin... en vielä tiedä. Oih, kotikouluaikana Kalajoella mulle opetettiin, että ruskeaa ja sinistä ei saa yhdistää... vaatteen vaihtoon HEP! ;) 

 Ihan hirveää saada mukavia kuvia itsestään esille, mutta terveellistä
 tämäkin: Olet just se mikä olet, etkä kummemmaksi muutu.

Istuu oikein hyvin, on mukavan tuntuinen, erittäin lämmin ja ihan sievänenkin. Luulen siis, että tästä harjoittelutyöstä tulee koululaiselle hyvä pitovaate joka tuntuu muokkautuvan kivasti vartalon malliseksi pikkuhiljaa.