Voimakirja

siitä tuli, vähän vahingossa.
Tärkeä kapistus, jota hypistelen ja kääntelen sivuja. Lueskelen voimalauseita. Inspiroidun aina uudelleen. Jokaisen pitäisi koota voimakirja itselleen. Rosoinen, elämää nähnyt ja salaisuuksia sisältävä.

Viikonloppuna puhuin puhelimessa, paljon.
Puhuin niille, joilta uskon saavani vertaistukea ja rehellistä, asiantuntevaa palautetta.
Nyt olen saanut hommat eteenpäin ja voin keskittyä seuraaviin tehtäviin, niitä riittää.

Mutta haluan jakaa kanssanne nämä pienen tärkeän kirjan ajatukset, voimaantukaa!

Tunteita

ja tuoksuja tuli mieleen kuvista.

Eilen nurkissa paukkui pakkanen.
Takkatulen loimussa ja ruusujen tuoksussa minä maalasin lähes kuusi tuntia putkeen. Toki välillä piti kurtistaa kulmia ja pohtia, mitä tuleman pitää.
Ja juoda kuppi kahvia.

Huomasin iltasella, että ruusun väri oli siirtynyt paperiin.
Nyt aamulla on vähän tyhjiin rutistettu olo, niinkuin sillä karkkikuusella.

Tarvitsisin jonkun, joka katselisi, kommentoisi, kritisoisi, ehdottaisi.


 Olen ihan yksin

Muuttuva päivän valo

se on ihimeellinen.

Pakkanen ja aurinko inspiroivat minua. Tuntuu, että minuutti minuutilta ja hetki hetkeltä pitäisi olla auringon säteitä ikuistamassa kameralla. Tätä olen odottanut koko pitkän pimeän syksyn, uskoen kyllä, että pakkaspäivätkin tulevat. Vuolaana virrannut jokikin rauhoittui, koko syksyn sillä on ollut niin kova kiirus, paljon vettä kuljetettavaksi.

Mysteerimaja on kuurassa aamun hämärässä...

Olisi niin paljon kuvattavaa...

Paperitähdet hakivat viimeviikon paikkaansa. Perhe meinasi jo irvistellä joka päivä vaihtuvasta asetelmasta. Silti nautiskellen hain tähdille oikeat paikat, pohdiskellen paria edellistä joulunlaittoa, joihin reissuäidillä ei ollut oikein rahkeita. Joulu tulee kuitenkin joka vuosi niillä voimavaroilla jotka  juuri silloin on käytettävissä. Joulu on kuitenkin sydämissä, eikä valkeassa lumihangessa.

Ohrapuuro kypsyy porkkanalaatikkoon ja samalla täyttyy luonnoskansioni, täällä kovin hiljaista. Ai niin, unohdin jo Sibeliuksen!

Ilon ja valon kautta

niin se lähti.
Lisäksi tarvittiin vielä ystävältä linkki ylen klassisesta radiosta ja lyijykynä alkoi lentää paperilla... Alkoi tulla juuri sitä mitä olen hakenut ja tuskaillut. Hämmästynyt olin siitä mikä vaikutus Sibeliuksella minuun oli! Kynä liikkui musiikin tahtiin ja välillä olin aiva hurmiossa.
Ehkä näistä ei vielä ihan tasokuvia saa, mutta muoto erottu jo selvästi. Valitettavasti enää en voi piirroksia kuvata, sen vaan voin kertoa, että ruokapöytä on ihan saman näköinen kuin viimeviikon päivityksissä :)

Kuvasin tuon kynttelikön, kuvasin iloa ja valoa.

Hyvän päivän kruunasi ystävä soitollaan, näitä rupatteluja kaipaan, sosiaalinen kun olen ja nyt päivät täällä yksin nökötän.

Olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, turha otsanrypistely jätetään nyt pois, kerkiän sen mitä kohtuudella ennen joulua kerkiän ja muut hommat hoitelen sitten joulun jälkeen.
Aika hyvä sopimus mitäs tuumaatte?

Pimeys

meinaa saada minusta otteen ja mieli on melkein yhtä harmaa kuin tuo marraskuun viimeisen päivän sää. Mielessä on koko ajan seikat mitä pitäisi... Haron hiuksiani  ja joka hipaisulla irtoaa nippu, apua, en harmaannut vaan kaljuunnun. No sillä ei kai merkitystä, kun täällä yksikseni päivät istun, sama vaikka kaljuna.

Idea kuvia vaan pukkaa, vaikka pitäisi jo tasokuvia työstää. PITÄISI!
Toisaalta puuttuu printti kankaasta, joten pakko vielä työstää.

Hassua katsoa tästä näytöltä piirrustuksia: Korennon siipikin näyttää kengän pohjalta.
Saa nauraa, on niin surkuhupaisa olo!
Pitäisi löytää A3 kokoinen kansio, saakohan sellaisia jostakin? En löytänyt toiveitteni luonnoslehtiötä mistään, joten päätin työstää paperille ja koota kansioon. Saa sutata ja rutata mielin määrin. Kotoväki taitaa tänään tulla vähän myöhemmin, joten kerkiäisin vielä vähän tuhertaa, ennenkuin pöytä pitää putsata ruokailua varten.
 

Inspiraatio, mihinkä häippäsit?

Hurahtanut

olen aivan noihin kokeiluihin.
Sirstelen silmiä ja etsin korennon siipien välkettä.

Löytyyhän se välke.
Minulla on loistava opettaja neuleessa; oikeastaan kaksi. Toiselta saan oppia toteutuksiin ja toiselta oppia teollisen neuleen maailmaan.

Tilkkuja tutkiessamme opettajani ymmärsi intoni suomuihin ja puhalsi tuulta purjeisiin... Nyt suomut eivät jätä rauhaan, vaikka en ole varma miten ne liittyvät korentoihin.

Tämä suomu voisi muistuttaa korennon siipien välkettä.

Tämä suomu tuo mieleen sammalen... Tykkäävätköhän korennot sammalesta?

Opettajani heitti ilmaan myös ajatuksen pellavasuomukokeiluista

Niin monesti kysytään sitä, mistä inspiroidut. Tällä kertaa korennoista.
Miten paljon olisi kokeiltavaa, mutta aikaa niin himskatin vähän.

Päivät Aallossa lentävät siivillä, siellä ei ole aikaa keskittyä kokeiluihin. On paiskittava hartiavoimin töitä. Linkitin töiden paiskimisesta videoita instagramiin käykää kurkkaamassa.
Viime viikot ovat olleet jo melko tiiviitä, ei ole jäänyt juuri ylimääräistä aikaa päivittää tekemisiään tai jos ylimääräistä aikaa on hiukan ollut, niin olen lähtenyt tuulettamaan päätäni lenkkipoluille.

Kun kotiin tulee perjantai iltana ja kokonaisen lauantaipäivän saan olla kotona, niin viikonloppu on surkean lyhyt. Reissunaisen elämää  eletään enää muutama viikko. Vaikka on ollut niin antoisaa ja mielenkiintoista, niin voimanrippeet ovat aika vähissä. Reissaaminen syö naista.
Hyvin kuitenkin Sirpa ja Juha ovat adoptiotätiä kestäneet, siitä iso kiitos! Ilman tällaista asumusjärjestelyä Helsingin keikkani olisi jäänyt haaveeksi.

Muutama pitempi kotoviikonloppu auttaa jaksamaan tämän lopun ja myös ne hirmuisen kiitolliset ihmiset joita auttelen loppurutistuksessa kohti suurta näytöstä.

Huojennuksen viikko

kotona.

Olen ollut viikon kotosalla, että saisin rästissä olevat esseet työstettyä ja onnistuihan se.
Kotona on hyvä rauha kirjoitella, kun muu väki on koulussa.

Loppuviikosta sain raivattua työhuoneeseenkin tilaa, jotta sinne olisi mukavampi mennä työskentelemään. Mukava oli mennä... ja saman tien siellä näytti tältä:

Torstaista taisi tulla kokonaisuudessaan sellainen tuhertelu päivä. Vapauta itsestäsi piirtäjä.

Voin kai kertoa, että kotona piirtämiseen tuli lukko vuosi sitten: Olin juuri jäänyt hiihtolomalle ja kasannut piirrustus- ja maalaustarvikkeet ensimmäistä portfoliotyöskentelyä varten, kun äidiltäni tuli hätäinen puhelu. Sen jälkeen hiihtolomaviikko eteni kuin painajainen.

Sellainen lukko siitä jäi, että pelkään maalaamista kotona ja pelot yhdistyvät isän kuolemaan.

Elämä etenee omia polkujaan, eikä niitä polkuja voi väistellä.
Mentävä on ja luotettava tulevaisuuteen.


Neulekonejuttuja on uusia työn alla, mielenkiintoisia kokeiluita...
melkein toivoisin, että ehtisin sitten Aallossa näitä kokeiluita jatkaa. Nyt nämä viimeiset viikot ovat kovin koulutöiden täytteiset, joten täytyy vaan suoriutua kaikesta, että voi sitten heittäytyä uuteen.

Tätäpä tämä

tietsikalla istumista sekä koulussa, että kotona. Kaavaohjelma Modaris on ollut ehkä loogisempi kuin viimevuonna opiskeltu Grafis. Tätä Modarista osaan hiukan itsekkin mennä eteenpäin, ei tarvitse open olla koko ajan sanomassa seuraavaa siirtoa.

Pitkiä päiviä istutaan koneella tosiaan, kun tietoteknisen kaavan lisäksi on tietokoneavusteinen suunnittelu 1. ja 2. + visuaalinen dokumentointi. Mielenkiintoisia juttuja, mutta melko raskasta istua koneella aamusta iltaan... kun on enemmän luonteeltaan tekevä ihminen.
InDesignilla tehdään portfoliota ja siitä olen aika innostunut. Illustraattorilla taasen piirretään tasokuvia ja siitä en tiedä oonko ollenkaan innostunut. Kehveli kun on vaikiaa se homma, sitä pitäisi harjoitella päivästä toiseen ja aamusta iltaa, ihan koko ajan.
(LeenaT olis mukava tietää teettekö koulussa näillä ohjelmilla?!)

Nyt tulin pariksi päiväksi kotiin kirjoittelemaan esseitä. HUH! Muutama olis rästissä.
Kämpillä tietsikkayhteys alkoi tökkiä, joten kotona on mukavampi keskittyä portfolioesseen pohdintaan ja visuaaliseen kulttuurihistoriaan... aah! olishan tuossa vielä Muotoiluprojektinkin raportointi, kaikista vaatimuksena vähintään nelisivuinen pohdiskelu. Oi autuutta!

Valmistuksessa meillä on meneillään miehen puvun takin muokkaus jakuksi tai liiviksi. Jarkon vanhan takin otin ja silppusin ;) Lisäksi laitan sikamokkasuikaleita, joita jäi viimekeväisestä hameen tekeleestä. Katsotaan mitä tulee.

Täytyisköhän mun välillä tehdä jotakin hyödyllistä, siivouksetkin tuossa odottaa.
tämä aamu on taas käynnistynyt hitaanlaisesti.

Olen oppinut

nauttimaan plastisen sommittelun kurssista ja siihen kuuluvasta elävän mallin maalauksesta.
Opettaja kommentoi, antaa palautetta, kehoittaa korjaamaan virheet, mutta myös kehuu jos siihen on aihetta. Minun maalausjälkeni on suhteellisen voimakasta. Värin käyttö hmm. oliskos se sitä minua, joku taisi kommentoida, että erikoista...  kertokaa nyt sitten olenko tämän näköinen persoona?

Olen kehittynyt tämän jakson aikana ja jotenkin nyt kun sen huomaa, olisi toivonut kurssin jatkuvan. Tuskastuttavia tunteja hankalien alastonmallien kanssa - mallina olo ja liikkumattomuus eivät ole maailman helpoimpia hommia. Hankalaa on myös tilan ahtaus, meitä maalaajia on paljon, maalaamme kuin sillit purkissa... jos astut kaksi askelta taaksesi saatat kaataa kaverin maalaustelineen.
Niin, se ei ole hyvä juttu, pitäisi välillä saada katsoa kaukaa.

Nyt kun maalaustunteja ei enää ole, niin kaipaan niitä jo.

Viimeisimmallä kerralla maalasimme qroguis-piirroksia, eli 20 min asento. Aika monta työtä tein päällekkäin... Tyttäreni Viivi tuumasi yhden työn nähtyään, että "äiti en ymmärtänyt yhtään mitä se esitti" Siinäpä sitä palautetta kerrakseen :)
Portfoliota taas kokoamaan, jees!

Pakko paiskia

pitkää päivää.

Ei niinkään koulun takia, vaan paetakseni todellisuutta.
Mallisto on alkanut muotoutua ja ajattelin vähän paljastaa suunnitelmia.
Tekstin tuottaminen ja "ajatustyö" tökkii aika paljon, mutta piirtely ja kaava-askartelu onnistuu ja saa ajatukset vaihtumaan. Neuleita ikäni suunnitelleena, ensimmäiset ajatukseni kollaasien kuvista olivat tietenkin neulosta. Pohdin sitten otsa kurtussa, etteikö minusta ole muuhun kuin neulesuunnitteluun ja päätin yrittää. Paitapuserohahmotelma näyttää tältä:

 Uskokaa tai älkää, mutta seuraavassa kuvassa on kuositeltuna osa housujen lahjetta.

Oliko ensimmäinen ajatuksesi, että nyt on muotoilijalla ruuvit löystyneet?

Voipi ollakkin, mutta seuraava housusuunnitelman kuva toivottavasti selittää, että mallistoni on ryppyinen ja ruttuinen päästä varpaisiin. Hiukan jännällä pohdiskelen itsekkin mitä tuleman pitää.
Toivottavasti saan pian kaavasovitteen housuista valmiiksi, jotta selviää onko ajatus toteutettavissa. Opettajan mielestä asioille pitää olla aina avoin ja olenkin nyt rohkeasti lähtenyt kokeilemaan.
Iltamyöhälle tänään leikkasin, mittasin ja liimasin. Jos tein turhaan, niin se oli sen arvoista; opin kuosittelusta monta asiaa.

Pakoa todellisuudesta helpottaa myös Haruki Murakami. Osat 1-2 kirjasta 1Q84 on jo luettuna ja kolmas osa aloitettuna. Toivoisin niin, ettei tämä tarina koskaan loppuisi, niin tärkeäksi se on muodostunut minulle tässä elämän uudessa, luopumisen opettelun vaiheessa.

Mallistoa

suunittelemassa ja muotoilemassa.

Tuotesuunnittelussa aloitettiin malliston suunnittelu kollaasilla.
Aina sellaisen tekeminen ei kolahda, jotenkin tälläkertaa kollaasitekniikka napsahti ja natsasi.
Luonnoskirjaa tehdessä aiheista valikoitui Nordic Dimension eli pohjoinen ulottuvuus.
Sävymaailma kolahti.
Lehdistä hyppeli jäänsini ja turkoosi käsiini. Syntyi tämmöinen kollaasi:

Väri, pinta ja muoto

Kännykällä on hiukan hankala kuvata, kun tulee noita heijastumia niin paljon, mutta ehkä jonkin näköistä mielikuvaa tuosta saa.
Alemmasta kuvasta saa kyllä hyvän mielikuvan siitä, miltä näytti kämppä tätä askarrellessa... Maritalle terkkuja ;) ei täällä aina näytä tältä.

Tehtävään kuului kollaasit kohderymästä, tunnelmasta, väristä, pinnasta ja muodosta. Kuvia muista kollaaseista ei kannata laitella heijastumien takia.

Seuraava projekti oli leikata paperista vaatteen muotoisia aukkoja  ja löytää mukavia inspiroivia kohtia. Olin aika fiiliksissä näistä:

Juu, näistä pitäisi sitten syntyä luonnoksia noin sata kappaletta... Toisaalta on ihan vahva visio jo valmiiksi. Nähtäväksi jää miten ratkaistaan kangas ja väri... Löytyykö tarpeeksi läpikuultavaa, kevyttä tai turkoosia sävyä. Tähän ei voi takertua, vaikka aivot ovat näihin hiukan takertuneetkin.
Jätämmäpä hiukan muhistelemaan.

Lainasin kamultakin paria aukkoa ;)