Pakko paiskia

pitkää päivää.

Ei niinkään koulun takia, vaan paetakseni todellisuutta.
Mallisto on alkanut muotoutua ja ajattelin vähän paljastaa suunnitelmia.
Tekstin tuottaminen ja "ajatustyö" tökkii aika paljon, mutta piirtely ja kaava-askartelu onnistuu ja saa ajatukset vaihtumaan. Neuleita ikäni suunnitelleena, ensimmäiset ajatukseni kollaasien kuvista olivat tietenkin neulosta. Pohdin sitten otsa kurtussa, etteikö minusta ole muuhun kuin neulesuunnitteluun ja päätin yrittää. Paitapuserohahmotelma näyttää tältä:

 Uskokaa tai älkää, mutta seuraavassa kuvassa on kuositeltuna osa housujen lahjetta.

Oliko ensimmäinen ajatuksesi, että nyt on muotoilijalla ruuvit löystyneet?

Voipi ollakkin, mutta seuraava housusuunnitelman kuva toivottavasti selittää, että mallistoni on ryppyinen ja ruttuinen päästä varpaisiin. Hiukan jännällä pohdiskelen itsekkin mitä tuleman pitää.
Toivottavasti saan pian kaavasovitteen housuista valmiiksi, jotta selviää onko ajatus toteutettavissa. Opettajan mielestä asioille pitää olla aina avoin ja olenkin nyt rohkeasti lähtenyt kokeilemaan.
Iltamyöhälle tänään leikkasin, mittasin ja liimasin. Jos tein turhaan, niin se oli sen arvoista; opin kuosittelusta monta asiaa.

Pakoa todellisuudesta helpottaa myös Haruki Murakami. Osat 1-2 kirjasta 1Q84 on jo luettuna ja kolmas osa aloitettuna. Toivoisin niin, ettei tämä tarina koskaan loppuisi, niin tärkeäksi se on muodostunut minulle tässä elämän uudessa, luopumisen opettelun vaiheessa.