kirjamellisesti.
Jos totta puhutaan olisin tarvinut piilopirtin itselleni vähäksi aikaa, jossa olisin saanut itkeskellä yksin ikävääni ja hiukan levätäkkin. Hautajaisviikko kulutti kaikki voimani. Sen jälkeen olen ollut kuin unissakävelijä, jolla on kivi painona rinnassa.
Kouluhommat ovat hoituneet vähän vasemmalla kädellä, mutta hoituneet kuitenkin.
Uupumus meinasi viedä opiskelumotivaationkin, mutta järjen ääni kuiskii, että kevättä on niin vähän jäljellä, että olisi tyhmää luovuttaa.
Viime viikolla esittelin mallistoni.
Esittely meinasi (tai taisi mennäkkin) mennä farssiksi, kun kesken kaiken aloin itkeä vuolaasti. On kovin vaikea katsoa niitä töitä, joita maalasin, kun äidiltä tuli soitto, että isää lähdettiin viemään ambulanssilla. Itkun kanssa olen kuitenkin mallistoani kokoon kerännyt. Ajattelin kuitenkin, että portfoliossa voi näkyä pysähtyneisyys, jonka malliston suunnittelu koki. Elämään kuluu sekin.
Kotona olisi juuri nyt niin paljon huolehtimista.
Haluaisin niin olla tukena äidilleni ja turvana muille läheisille. Kevät hommat omalla pihalla kutsuvat ja vaatekaapit pursuilevat talvivaatteita, jotka pitäisi pyykätä ja vaihtaa kevyempiin. Koti on koti ja se minua tarvitsee tai oikeastaan minä tarvitsisin nyt kovasti sitä. Muutama viikko jaksaa, jaksaa...
Tänään on ollut hyvä päivä leikata omenapuut ja kuuset. Iso läjä oksia odottaa rannassa pääsisäisroihuja. Pientä valoa näkyy pimeän putken päässä.
Kohta kuuluu tuoterintamallakin: pöksyt valmistuu.
Jaksaa, jaksaa.
VastaaPoistaOn hyvä olla joskus pää puskassa, niin sitten sen saa sieltä poiskin.
Tsemppiä, siihen ei auta juurikaan muu kuin aika.
Kiitos tsempeistä Eija, niitähän minä vähän kerjäsinkin ;)
PoistaTiedän luopumisen tunteen, vie pitkään ennenkuin siihen tottuu. Onneksi meille kaikkelle koittaa kevät ja kesä kestämään tätä edeltävää synkkää syksyä ja talvea. Kyllä sinä jaksat.
VastaaPoistaTalvesta ja pitkistä hiihtolenkeistä saan normitalvisin lisävoimia. Tänä talvena jäi Rimpinevalta voimat saamatta. Jaksettava silti on, ei uskalla kovin romahtaa.
PoistaSydämiä kovasti, Päivikki! Päivä kerrallaan, voimat päivän mukaan.
VastaaPoistaKiitos Elina, mennyt tämä kevät nyt tähän murehtimiseen. Mutta ei tiiä jos jaksaisin toukokulla pyörähtää siellä naapurikunnassa... ehkä piristäisikin.
PoistaUskon vakaasti sisäiseen, pohojalaiseen vahvuuteesi. Toivottavasti voit jollain tasolla olla siellä Hämeenlinnassa ikään kuin olisit piilopirtissä. Tsemppiä vielä viimeisiin opintoihin ja voimahalaus täältä etelästä! T:Sirpa
VastaaPoistaMieluisin piilopirtti olisi nyt kyllä tuolla kotikuusen alla ;) Kiitokset kuitenkin vakaasta uskosta ja voimahallauksesta!
PoistaTsao!
VastaaPoistaEipä juuri lisättävää....
Tiedän sen tunteen, kun ei tiedä mihin kuuluisi, missä pitäisi olla.
Ja vaikka olisit siellä missä luulisit sinua eniten tarvittavan, niin kuitenkin olo on levoton, kun tiedät sinua tarvittavan toisaallakin. Oletko opiskelija, tytär, sisar, äiti, puoliso...paljon tärkeitä rooleja.
Kas kun se oma tunneskaala kulkee mukana, olet vaikka missä. Et saa siltä rauhaa, etkä voi kieltää tai paeta sitä.
Ne pitää käsitellä. Ne kuuluu surun työstämiseen, menettämiseen, ikävään, huoleen jne kaikkeen siihen mitä käyt läpi.
Voin vain kuvitella sen esitelmäsi. Sekä itkien että nauraen luin. Olet sinä upea sissi, joku toinen olisi jättänyt pelin kesken, romahtamienpelkoon vedoten...
Mutta mitä tekee pohojalainen akka, vetää aikataulun mukaan vaikka pärskien ja räpiköiden, sisulla ja asenteella!
Muistathan tavoitella auringonsäteitä ja löytää pieniäkin onnenkuplia, moni asia on kuitenkin hyvin;-)
Porskuta!!!
Tiina
Voi Tiina, hyvä kun muistutit, tosiaan asioita on hyvinkin. Välillä kun oikein pohjamutia rämpii, ei tahdo haluta edes nähdä aurinkoa... Niin se vaan on. Romahtamispiste... on se tieten joskus lähmpänäkin ollut? Mene ja tiedä :)
Poista