Näin se on kuusi viikkoa mennä hupsahtanut työelämäprojektin parissa. Uskoakseni oppiminen on ollut käytännönläheisempää, kuin koulun penkillä istuessa. Päivät ovat kuluneet erilaisten pipojen mallikappaleita väsätessä, mutta viimeinen projekti: NiceHockeyn pipotilaus oli todellinen koetinkivi. Eilen ajattelin, jotta selviänköhän tästä.
Tertun avustuksella selvisin ohjelmoinnista ja tilauksesta "jotenkuten." Erilainen ohjelma ei ollut helppo perehtyä. Kyllä useampi malli pitäisi toteuttaa, että ohjelmointi alkaisi sujua. Mutta nyt on alitajunnassa muistijälki tästäkin.
Virallisen tilauksen perustamisen jälkeen läksin neulekoneelle neulomaan suunnitelmia valmiiksi. Muutoksia, tuleehan niitä silmukan säätöihin ja neuloksen pituuksiin, eikä oikein väliin löytynyt ymmärrystä siihen mikä hommissa maksaa.
Niin kuitenkin aamulla oli pitkästi pipoa eroteltavana ja sain taas uuden masiinan käyttökokemusta. Tämä on ihan leikkuri vaan... saksia järeämpi kuitenkin.
Ja seuraava uusi käyttökokemus höyryttimestä. Nicehockeyn pipojen jälkeen höyrytettiin pikkulapasia. Huomenna neulos leikataan, ommellaan ja viimeistellään. Aika näppärää.
Työpäivien jälkeen kummasti on puhti pois. Ei ole oikein riittänyt into blogin päivittämiseen eikä juuri muuhunkaan älylliseen. Lenkille olen yrittänyt itseni raahata, vaikka mukavampaa olis jos olis kaveri raahaamassa. Sen verran kuitenkin, että opinnäytetyön ideapaperi kaavailtunna, jotta pääsis ensi viikolla sen homman kanssa eteenpäin. Vaikka Nevertexillä homma on nyt pulkassa, eivät tule pääsemään minusta näin vähällä. Yhteistyö tulee jatkumaan.
Niin kaipaisin kyllä vieläkin ehdotuksia tuotenimikkeeksi... vähän yksinäistä tämänmoinen jaarittelu.
Mahtaa olla rankkaa puuhaa! Koita jaksella. Harmi, että tuossa on parisen kilometriä välissä niin ei voida lenkkeillä yhdessä :( Tsemppiä!
VastaaPoistahttp://thewildethings.com