Niin kotona

ja iso huokaus!

Vaikka välillä mielessä käy sunnuntai ja junalipun tilaaminen. Ensi sunnuntaina en tarvitse junalippua ja sitä yritän aivoihini iskostaa.

Paitapusorosta tuli aika kiva... vaikka tietenkään ompelija itse ei siihen ole täysin tyytyväinen. Melkoisen tiukalla aikataululla sen surruuttelin. Jos olisi ollut aikaa, muutoksia olisi tullut yhden- ja toisenlaisia. Ei ollut aikaa, ei tullut muutoksia. Malli on kyllä kiva ja istuu minulle oikein hyvin, pitääkin istua, kun on omilla mitoilla ja kaavoilla tehty. Mietittiin tehdessä, että korostaako rypytys rintoja liikaa, kun ne eivät ole mitkään sievät ja pienoiset... Mielestäni näyttää kuitenkin ihan kivalta, ei korostu riipputissit, EIHÄN?! Esittelyssä opettaja meinasi että selkäpuoli istuu täydellisesti.
Kuvat ovat taas noita kännyotoksia, kun paita tosiaan jäi koululle arvioitavaksi. Nyt ei siis ollut vara valita viidenkymmenen kuvan koosteesta hyvää ilmettä :D Tämän näköinen irvistelijä siis oikiasti oon.

Viimeisenä koulupäivänä piti vielä hiukan itkeä tirauttaa psyykkisesti rankkaa kevättä. Voin kertoa olleeni fyysisesti paikalla, mutta aivot ovat olleet välillä täysin pihalla. Käsitelty on asioita, joista ei ole minkäänlaista mielikuvaa, siis totaalisia black outteja, vähän pelottavaakin huomata sellaista. Mutta ne sallittiin minulle ja luokkakaverit ovat pitäneet minusta hyvää huolta!

Hommat jatkuvat tässä kotosalla. Pukuhistorian suoritan kesällä virtuaaliopintoina ja muutakin koulujuttua on työn alla. Mm. One Day Desing-shoppiin suunnittelin tekeväni pinon villasukkia.
Jepulis! Jatketaanpas seuraavan kerran juttua jos ja kun saan hiukan kuvia Kattilahallin muotinäytöksestä.

On kai aika

uskaltaa sanoa itse ääneen se mitä olen toisten kuullut sanovan: Olen luova ihminen.

Portfolioiden palauteuksessa perjantaina oli mielenkiintoista kuunnella esitys toisensa perään: epäonnistuin, en ole tyytyväinen, tää-nyt-on-vähä-tämmönen-menttaliteetilla esitimme vuoroin.
Me muut taas näimme jokaisessa portfoliossa juuri sen työn hienouden, kehityskaaren ja omalaatuisuuden. Pohdiskelimmekin hiukan palautusten jälkeen, että mikä mättää, kun olemme niin kriittisiä itseämme kohtaan.

Minäkin sain mahtavaa kannustusta, kauniita sanoja ja kehumista. Tämä niin lämmitti mieltäni ja antoi uutta uskoa tulevaan. Tämä vaatetyö on kuitenkin sitä minkä hallitsen, missä olen omimmillani. En puhu nyt ompelusta vaan kokonaisuudesta ja ompelu on vain yksi pieni (hallitsematon) osa sitä.
Opettaja sanoi minulle, että turhaan vähättelet itseäsi ja ikääsi, kun hänen mielestään olen porukan innokkaimpia heittäytyjiä. Nämä sanat, voi että...

Juuri nyt tuntuu siltä, että tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen avoimin mielin ja tutun turvallisessa porukassa. Aika mieletöntä?!

Matkalla muotoilijaksi ei kuitenkaan vielä heittäydy kesälaitumille.
Paitapuseron kuvia yritän saada tänne, vaikka pusero jääkin opettajille arviointiin. Huomenna on paitojen palautuspäivä ja niin vain paitapusero tänään valmistui, siitäkin olen  ihmeissäni, viimeviikon pitkät illat tuottivat tulosta. Annukka Suvitien mallistoon kaulahuivi ja liivi,
nekin valmistuivat ajoissa. Hommat ovat hanskassa.
Aika mieletöntä sekin?!

Tämä kuva nyt vain sopii fiiliksiin: risuja ja auringon paistetta ;)

Kylmää hikeä

puskee otsalle näinä viimeisinä päivinä. Vaikka olenkin hoitanut hommani suhteellisen ajallaan, on  töitä, joita hupsahtelee lisäksi viimeisiin koulupäiviin. Ja, no joo, kaveriakin täytyy auttaa hädän hetkellä. Malliston kimpussa pakertavia kolmosia käy ihan sääliksi välillä, siksi lisääntyi hommat yhdellä neuleliivillä ja huivilla...
Mutta hei, mää oon jo steitsillä näytöksessä ;) Tai en mää vaan mun tekeleet; Annukka Suvitien suunnittelemana. Kuvia sitten, kun näytös on ohi.
Viimeviikko oli onneksi mahdottoman voimaanuttava neulomuksineen ja portfolion vääntöineen. Sekin, että lenkkeiltiin ja patikoitiin metsässä, antoi ihan uutta virtaa tähän loppupuserrukseen.

Nyt tarjoan sellaisia tärähtäneitä kännyotoksia Viimeisten viikkojen räpellyksistä:

Kaulusharjoitus meni kohtuullisen hyvin, tällähetkellä tuskailen varsinaisen tuotteen parissa ja kauluksen sulkeminen ryttyilee mulle :(
Brodeerauksessa ja pinnanmuokkauksessa on kokeiltu monenlaisia juttuja:

Brodeerauskuvatukseni

Pinnanmuokkausta silkkinauhakirjonnalla ja huopaompelulla

Huovutettu koru, pinnanmuokkauksella

Vaikka typyköitten kanssa pakerretaan kellonympäryksiä ja välillä on ilmassa päänsärkyä, buranaa ja pinnojen kiristelyä (=purkutyömaat) niin mukavassa huumorihengessä yhdessä touhutaan. Tämmöinen pikapäivitys, työntäyteisistä viimeisistä koulupäivistä.
Huomenna esittelen ensimmäisen portfolioni!

Arktinen vappukolttu

tuli kahdesta neuleesta yhdistämällä.
Arktinen siksi, että meidän maiseman vappukeli on tällainen:

Äiti antoi vähän aikaa sitten minulle mohairneuleen, joka oli jäänyt pitämättä, koska malli oli hiukan lyhyt. Helmassa ei ollut resoria, niin se tahtoi kiertyä vielä ylöspäin rullalle. Pohdiskelin aikani miten kauniin värisen mohairneuleen jatkaisin pitokelvolliseksi. Hypistelin Jarkon vanhoja kauluspaitoja ja sovittelin niitä jatkopalaksi. Mohair on kuitenkin niin muhkeä, että paksumpikin kauluspaita näytti liian ohuelta lipareelta helmassa.

Eilen piti työhuonessa tonkaista pari laatikkoa, etsiessäni liimaa portfoliotyöskentelyä varten. Ja kas, käsiini osui vanha purkulangoista aloitettu neuleen tekele, jossa ihme kyllä sävyt olivat tismalleen samat kuin tässä kauniin ruosteen sävyisessä mohairpuserossa.

Vaikka lyhyempikin "jatkopala" olisi riittänyt ajattelin tehdä niin pitkän, kuin suosiolla neuletta riitti.
Eihän tämä mikään kesämekko ole, mutta syksyllä voi olla tosi mukava "koulumekko". Talvenmittaan tuli huomattua, että koululla pitää pukeutua oikeasti lämpimästi. Nyt olen lähinnä iloinen siitä, että pääkopassa selvästi liikkuu jotain ideantapaista pitkästä aikaa.
Se tuntuu erityisen mukavalta!

Hitaasti

mutta varmasti valmistuvat... nuo ryttyset pöksyt.
Tiistaina ompelin reippaasti, piti saada pöksyt valmiiksi.
Haastetta riitti rypyttämisessä ja hampaita piti kiristellä, kun rypytykset eivät millään meinanneet suopua samanmittaisiksi. Ja voihan, voihan...
Kun sain lahkeet ommeltua, huomasin riemukseni, että mulla oli kaksi oikean jalan lahjetta.
Taisi päästä muutama ruma sana.
Pohdiskelin siinä purkamisen maalimanmestaruuskisoihin valmistautumista. GRRR!
Kangas on erittäin hienoa villakangasta (Hugo Boss) ja niin samanlaista molemmin puolin... en siis erottanut nurjaa puolta vaikka niin taiten kaikki yritin merkata.
Näitä synkkääkin synkempiä viikkoja on nyt mahtunut ohjelmistoon roppakaupalla, mutta inhimillistähän tämä väärin ompelu on.

Keskiviikkoaamuna väri ja muoto-oppitunnilla saimme tehtävän, joka ilostutti eloa. WGSN:n sivuilta mieluinen väri-inspiraatio ja siitä akryyleillä sutimaan vain väripintaa. Kuva on instakramissa, jos mielitte käydä kurkkaamassa, sivupalkissa linkki instaan (elämä pikkukuvina).
Niin tosi pienestä pitää ottaa ilo irti. Impressionistisesta akryylimaalauksesta tuli ilonpilkahdus ja onnistuneesta ruotsin powerpointista: företagspresentation. Ruotsinmaikan kehut teki niin hyvää!

No kuvissa on jalassa siis nuo ryttyset pökät, naama on rytyssä kans, johtuneeko elämän kolhimisesta vaiko kirkkaasta auringon paisteesta ;) Housut eivät ole ihan valmiit; vetska puuttuu takaa ja siksi eivät ylhäältä näytä istuvan ihan presis.

 Silti aika hauskaiset housut.
 Rypytyksetkin näyttävät näin äkikseen katsottuna aika tasaisilta.
Jo ennen suunnittelua, hameen palautuksessa, lamppu syttyi päässäni, kun ope mainitsi, ettei valmiista tuotteesta ole pakko aina tulla "käyttötuote", oppimisprosessi on tärkein.
Iloitsen siitä oivalluksesta... Saatan jonain päivänä vielä kehittyä näissä hommissa.

Pää puskassa

 kirjamellisesti.

Jos totta puhutaan olisin tarvinut piilopirtin itselleni vähäksi aikaa, jossa olisin saanut itkeskellä yksin ikävääni ja hiukan levätäkkin. Hautajaisviikko kulutti kaikki voimani. Sen jälkeen olen ollut kuin unissakävelijä, jolla on kivi painona rinnassa.
Kouluhommat ovat hoituneet vähän vasemmalla kädellä, mutta hoituneet kuitenkin.
Uupumus meinasi viedä opiskelumotivaationkin, mutta järjen ääni kuiskii, että kevättä on niin vähän jäljellä, että olisi tyhmää luovuttaa.

Viime viikolla esittelin mallistoni.
Esittely meinasi (tai taisi mennäkkin) mennä farssiksi, kun kesken kaiken aloin itkeä vuolaasti. On kovin vaikea katsoa niitä töitä, joita maalasin, kun äidiltä tuli soitto, että isää lähdettiin viemään ambulanssilla.  Itkun kanssa olen kuitenkin mallistoani kokoon kerännyt. Ajattelin kuitenkin, että portfoliossa voi näkyä pysähtyneisyys, jonka malliston suunnittelu koki. Elämään kuluu sekin.

Kotona olisi juuri nyt niin paljon huolehtimista.
Haluaisin niin olla tukena äidilleni ja turvana muille läheisille. Kevät hommat omalla pihalla kutsuvat ja vaatekaapit pursuilevat talvivaatteita, jotka pitäisi pyykätä ja vaihtaa kevyempiin. Koti on koti ja se minua tarvitsee tai oikeastaan minä tarvitsisin nyt kovasti sitä. Muutama viikko jaksaa, jaksaa...

Tänään on ollut hyvä päivä leikata omenapuut ja kuuset. Iso läjä oksia odottaa rannassa pääsisäisroihuja. Pientä valoa näkyy pimeän putken päässä.
Kohta kuuluu tuoterintamallakin: pöksyt valmistuu.

Pakko paiskia

pitkää päivää.

Ei niinkään koulun takia, vaan paetakseni todellisuutta.
Mallisto on alkanut muotoutua ja ajattelin vähän paljastaa suunnitelmia.
Tekstin tuottaminen ja "ajatustyö" tökkii aika paljon, mutta piirtely ja kaava-askartelu onnistuu ja saa ajatukset vaihtumaan. Neuleita ikäni suunnitelleena, ensimmäiset ajatukseni kollaasien kuvista olivat tietenkin neulosta. Pohdin sitten otsa kurtussa, etteikö minusta ole muuhun kuin neulesuunnitteluun ja päätin yrittää. Paitapuserohahmotelma näyttää tältä:

 Uskokaa tai älkää, mutta seuraavassa kuvassa on kuositeltuna osa housujen lahjetta.

Oliko ensimmäinen ajatuksesi, että nyt on muotoilijalla ruuvit löystyneet?

Voipi ollakkin, mutta seuraava housusuunnitelman kuva toivottavasti selittää, että mallistoni on ryppyinen ja ruttuinen päästä varpaisiin. Hiukan jännällä pohdiskelen itsekkin mitä tuleman pitää.
Toivottavasti saan pian kaavasovitteen housuista valmiiksi, jotta selviää onko ajatus toteutettavissa. Opettajan mielestä asioille pitää olla aina avoin ja olenkin nyt rohkeasti lähtenyt kokeilemaan.
Iltamyöhälle tänään leikkasin, mittasin ja liimasin. Jos tein turhaan, niin se oli sen arvoista; opin kuosittelusta monta asiaa.

Pakoa todellisuudesta helpottaa myös Haruki Murakami. Osat 1-2 kirjasta 1Q84 on jo luettuna ja kolmas osa aloitettuna. Toivoisin niin, ettei tämä tarina koskaan loppuisi, niin tärkeäksi se on muodostunut minulle tässä elämän uudessa, luopumisen opettelun vaiheessa.