Hurahtanut

olen aivan noihin kokeiluihin.
Sirstelen silmiä ja etsin korennon siipien välkettä.

Löytyyhän se välke.
Minulla on loistava opettaja neuleessa; oikeastaan kaksi. Toiselta saan oppia toteutuksiin ja toiselta oppia teollisen neuleen maailmaan.

Tilkkuja tutkiessamme opettajani ymmärsi intoni suomuihin ja puhalsi tuulta purjeisiin... Nyt suomut eivät jätä rauhaan, vaikka en ole varma miten ne liittyvät korentoihin.

Tämä suomu voisi muistuttaa korennon siipien välkettä.

Tämä suomu tuo mieleen sammalen... Tykkäävätköhän korennot sammalesta?

Opettajani heitti ilmaan myös ajatuksen pellavasuomukokeiluista

Niin monesti kysytään sitä, mistä inspiroidut. Tällä kertaa korennoista.
Miten paljon olisi kokeiltavaa, mutta aikaa niin himskatin vähän.

Päivät Aallossa lentävät siivillä, siellä ei ole aikaa keskittyä kokeiluihin. On paiskittava hartiavoimin töitä. Linkitin töiden paiskimisesta videoita instagramiin käykää kurkkaamassa.
Viime viikot ovat olleet jo melko tiiviitä, ei ole jäänyt juuri ylimääräistä aikaa päivittää tekemisiään tai jos ylimääräistä aikaa on hiukan ollut, niin olen lähtenyt tuulettamaan päätäni lenkkipoluille.

Kun kotiin tulee perjantai iltana ja kokonaisen lauantaipäivän saan olla kotona, niin viikonloppu on surkean lyhyt. Reissunaisen elämää  eletään enää muutama viikko. Vaikka on ollut niin antoisaa ja mielenkiintoista, niin voimanrippeet ovat aika vähissä. Reissaaminen syö naista.
Hyvin kuitenkin Sirpa ja Juha ovat adoptiotätiä kestäneet, siitä iso kiitos! Ilman tällaista asumusjärjestelyä Helsingin keikkani olisi jäänyt haaveeksi.

Muutama pitempi kotoviikonloppu auttaa jaksamaan tämän lopun ja myös ne hirmuisen kiitolliset ihmiset joita auttelen loppurutistuksessa kohti suurta näytöstä.

Lisää kylttyyriä

nimittäin Ateneumissa oli tänään keskiviikkona Taidetta meille tapahtuma opiskelijoille ja sisäänpääsy oli ilmainen. Olin kyllä päättänyt, että Ateneumissa käyn tänä aikana, joten tätä ei passannut missata. Osasin tälläkertaa jopa kohteliaasti kieltäytyä opiskelijan tarjoamista iltatöistä... Olisin saanut taas jäädä illaksi neulomista opettamaan. No yleensä mielelläni jään jos ei ole muuta.

Museo oli täynnä innokkaita opiskelijoita.
Kiertelin näyttelyt ensin. Taidekoekoelmissa löytyivät ne rakastetuimmat kansallisaarteet. Niiden siveltimenvetoja olisin ihastellut pitempäänkin. Eedefeltin valon kuvaaminen on jotenkin ihmeellistä, mykistävää. Kyllä maalaukset aitona ja livenä ovat sykähdyttävä elämys.

Myös Ismo Höltön valokuvanäyttely oli mielenkiintoinen katsaus 60-70-luvun suomeen.
Jotenkin niin aitoa henkilökuvaamista. Valokuvia taisi olla esillä peräti 160 kpl.

Kierroksen jälkeen minut kalastettiin lainaamaan äänikirjaa, joka käytännössä tarkoitti, että sain valita kolmesta museon työtekijästä yhden, joka esittelisi minulle museosta mitä vain halusinkaan nähdä. Olin hämmästyksestä melkein sanatonna. Sen verran ymmärsin, että valitsin museon johtajan esittelemään minulle työhuoneensa!

Tässä siis museonjohtaja Susanna Pettersson työhuoneessaan, josta oli hieno näkymä asema-aukiolle.
Minulle kerrottiin, että Aaltoyliopisto on aluksi toiminut tässä rekennuksessa ja kietelimme vanhoja luokkatiloja, jotka ovat nykyisin työtiloja. Myös tutkijoille on omat tilat ja opiskelijatkin pääsevät arkistoihin halutessaan tutustumaan.

Olipas hieno elämys kaikenkaikkiaan.
Ilmeisesti Ateneum on saanut uuden innovatiivisen johtajan.
Minä olin myyty!

Taidenäyttelyn

avaijaisiin sai kutsun hän ja moni muu.

Innosta soikeana tietenkin lähätin tiistaisen työpäivän jälkeen Lasipalatsin galleriaan. Kaunis vanha ja onneksi suojeltu funkkisrakennus, jota ilmeisesti bisneksen tekijät ovat yrittäneet saada purettavaksi. Onneksi suojelijat ovat voittaneet!

Taiteilija  oli jostakin hirviän kaukaa pohojammaalta... Nivalasta?

No justiinsa se on ihanainen ja iloinen Riitta, joka on vähän rakaskin ystäväni sieltä meidän kotoNivalasta. Väkeä avaijaisiin oli tullut muutama muukin ;) Välillä oli havaittavissa ihan tilan ahtautta. Mutta tunnelma oli lämmin ja hersyvä, niinkuin taiteilija itsekkin. Näyttelystä enemmän täällä. Lähinnä metalligrafiikkaa ja muutamia akryylimaalauksia.

Jos liikutte huudeilla, niin suosittelen poikkeamaan, Lasipalatsin Galleriaan.

Fiiliksissä

siitä, että näin vanha neuloja oppii uusia juttuja neulekoneen käytössä.
Olen tosiaan ollut aika rajoittunut sekä langan, että pinnan suhteen, koska pitkän kokemuksen jäljiltä esimerkiksi pörröiset lankalaadut (mohair) ovat olleet hirmuisen hankalia neulottavia. Mutta pitääkin ymmärtää neuloa hiukan eri tekniikalla!

Nyt kun olen saanut vähän kokeilla ja miettiä, niin kyllä tekisi mieleni alkaa tehdä jotain valmiimpaa.

Mutta hiljaa hyvää tulee, mietiskellään ja tehdään lisää tilkkuja. Italialaisesta mohairista ja ranskalaisista efektilangoista.

Alkuviikosta meinasi stressata huoli äidistä ja hänen polvileikkuustaan, mutta toipuminen on lähtenyt hyvin alkuun ja äiti liikkuu jo ketterästi uudella polvellaan.

Kerto- ja jättösilmukkaa, kirjoneuletta ja tämä viehättävä suomupinta on lankapitsiä. Alempana kuvaa kudekuviollisesta neuloksesta. Mitä laitetaan? ;)

Näistä pitäisi alkaa tehdä jonkinlaista koostetta opettajalleni. Henkilöhahmosta kootaan storyboard. Henkilöhahmoni on herkkä ja samalla vahva. Olemukseltaa kuin keijukainen, Helinäkeiju tulee mieleen ja korento. Olisin halunnut koota näistä valikoituneet tilkut, joko vanhaan satukirjaan tai jonkinlaiseen korento/hyönteiskirjaan, mutta itseltäni ei sellaista oikein löydy...
Löytyisikö sinulta? Kirja voisi olla vanha ja hyvin luettu, eikä sen tarvitse olla "kaunis" :)

Näissä mukavaisissa mietteissä toivottelen teille iloista pääsiäistä!

Huomaan nyt

että uusi työ ja uudet ympyrät ovat vieneet aika tehokkaasti mehut tästä naisesta.
Vaikka alkuviikosta iloitsin kovasti siitä, että opiskelijat pyytävät minua avukseen. Niin toisaalta viikon edetessä homma meni päälaelleen. Piti auttaa ketlauksessä ja Jbolla resorien teossa, toki lisäksi autoin jatkuvasti pulaan joutuneita neulojia, kun itse olisi samalla pitänyt keskittyä tosi hankalan mohair-neuleen neulomiseen... Ei tullut lasta eikä p.... niinkuin fiksusti sanonta sanoo. Alkoi ahdistaa, kun en meinannut saada neulosta valmiiksi. Torstaina piti istua koneella ja keskittyä vain neulomiseen. En korvaa lopsauttanut mihinkään muuhun suuntaan.

Kuitenkin Aalto tarjoaa niin paljon muutakin kuin vain omassa työpajassa ähräämistä. Torstai-aamuna kävimme kuulemassa Marjaana Tantun opinnäytetyön palautuksen, joka sisälsi mm. tutkimusta uudesta koivukuidusta ja sen kehitystyöstä. (Jos klikkaatte linkkiä, niin Marjaana käyttää juuri studiomme ketlaajaa kuvassa... Sirpakos se kyseli, että mitä se ketlaus on, se on neuleen saumojen yhdistämistä ja viimeistelyä.) Tosi mielenkiintoinen opinnäytetyö Tantulla.

Kuva lainattu Critical Costumen sivuilta

Sitten perjantaina Critical Costume 2015 conference
Minä en osallistunut konferenssiin, mutta kävin katsomassa näyttelyn, joka vaikutti niin monella tavalla, että sitä on vaikea sanoin kuvailla.
Ahdistusta, hämmästystä, riemastusta ja ihme oivalluksia... Nämä muutamat kuvat kertovat vain murto-osan siitä mitä siellä sai kokea.
Osa vaikuttavimmista teoksista oli videoita, joten niitä on hankala tähän liittää.

Mutta täytyy ihmetellä, kuinka paljon inspiraatiota ihminen saa näin lyhyessä ajassa. Ei ole ihme, että pieni pää meinaa olla hämmästyksestä poksahtamaisillaan.
 

Aallon kirjakauppa on myös yksi onneton houkutus köyhälle opiskelijalle, mutta onneksi on myös oma kirjasto, sen tarjontaan tutustun paremmin sitten pääsiäisen jälkeen. Nyt on onneksi pään nollausta pääsiäisen ajan ja sitten jatketaan pakerrusta. No,  tosin etänä tietenkin yritän toteuttaa neulekurssin perustehtävät, joille kotona on aikaa toivottavasti paremmin, kuin työmaalla.

Kiirettä pittää

varsinkin niinä päivinä, kun pyöritän studiota yksikseni.
Yksi tilaa nauhaa neljä metriä, toinen ihan vaan sinkkuneulosta ja kolmas vaatiikin sitten jo pyörittämään lointa tukille.

Oh-hoh!
Hei, väärä laji, ei suinkaan...sillä kutoja-artesaaniksi valmistuin vuonna pipo ja villisukka. Siis ammattilainen!

Töihin vaan, kun kerran käsketään.
Kuvat ovat siis neulestudion vierestä kankureiden studiosta. Villejä kankaita tulee sielläkin. Kaverina mulla on studiomestariharjoittelija Niina, joka ossaa puhua sammaa kieltä kö mää... eli on naapurikunnasta lähtöisin. Niina on kudonta-alan opiskelija.
 

Ja yhteistyö meillä pelaa niin hyvin, että meinaa harmittaa, kun Niinan harjoittelu on päättymässä.

Ja niin vain osasin vielä... muutaman vuosikymmenen tauon jälkeenkin, pyörittää neljäkymmentä metriä villalointa tukille. Kova oli homma, hiki tuli.

Viimeviikolla retkeiltiin Lahden ja Heinolan tienoilla neulomo Blueshopissa. Sieltä tuli jo hamstrailtua lankoja, jotka riittänevät pitkälti malliston toteutukseen, kun ehtisi vaan mallistotilkkuja värkkäämään. Olisi jo paljon ajatuksia, kun saisi istahtaa omien töiden äärelle.

Yhteistyö

Aallon opiskelijoiden kanssa on ollut jo nyt erittäin antoisaa.
Olen opetellut käyttämään taas uutta neulekonetta JBO:ta, johon olen ehkä hiukan rakastunutkin. Voi miten vaivatonta sillä on ribbien teko. Nyt olen yrittänyt googlailla löytyisikö tuollaista vanhaa konetta mulle jostakin... Ei ainakaan vielä oo tärpännyt.

Jotenkin vieläkin hämmästelen sitä suurta heittäytymistä, mihin tässä oppilaitoksessa kannustetaan... Kehittämään omaa juttua. Miksi se puuttuu meidän omasta opinahjostamme? Nyt julkaisen muutamia kuvia jotka olen napannut Hesarin sivuilta viimevuotisesta näytöksestä, että saatte hiukan näkökulmaa siihen mitä oon tekemässä. Toivon, että katsotte niitä ennakkoluulottomasti ja pohtien mitä odotuksia teillä on muodin luojista.

Minä alan osata jo katsoa näitä "teoksia" uusin silmin, juurikin muodinluojan näkökulmasta. Ei sillä, että minusta enää mitään maailman valloittajaa tulisi, mutta näistä nuorista taiteilijoista tulee. On jo tullutkin:

Kuvan asukokonaisuus on Sophie Sälekarin, yhteistyössä Elina Äärelä ja Heini-Maria Hynynen (kuvat alla) valittiin Hyères Fashion Festivalin kymmenen finalistin joukkoon. 

Aika huikeiden suunnittelijoiden kanssa täällä siis työskennellään.

 Jatkan nyt pohdintoja omasta tulevaisuudestani, sillä KYLLÄ minä aion uskaltaa heittäytyä vuoden päästä omassa mallistossani. Vain ja ainoastaan siksi, että nyt minulla on siihen ainutlaatuinen mahdollisuus. Yritän ajatella vaatteita (taide)teoksina joissa tuo esille oman näkökulmani. En ajattele kaupallisuutta tai trendejä, vaan niiden luomista. Joten pyrin kaivelemaan itsestäni uusia ulottuvuuksia luomisen saralla. Voi kamaluus mitä lupauksia tänne kirjoittelen, toivottavasti pystyn vastaamaan omaan huutooni.
Vaativaa se tulee olemaan, mutta lupaan yrittää.

Hiffasitteko yhtään ajatuksiani?