Hitaasti

mutta varmasti valmistuvat... nuo ryttyset pöksyt.
Tiistaina ompelin reippaasti, piti saada pöksyt valmiiksi.
Haastetta riitti rypyttämisessä ja hampaita piti kiristellä, kun rypytykset eivät millään meinanneet suopua samanmittaisiksi. Ja voihan, voihan...
Kun sain lahkeet ommeltua, huomasin riemukseni, että mulla oli kaksi oikean jalan lahjetta.
Taisi päästä muutama ruma sana.
Pohdiskelin siinä purkamisen maalimanmestaruuskisoihin valmistautumista. GRRR!
Kangas on erittäin hienoa villakangasta (Hugo Boss) ja niin samanlaista molemmin puolin... en siis erottanut nurjaa puolta vaikka niin taiten kaikki yritin merkata.
Näitä synkkääkin synkempiä viikkoja on nyt mahtunut ohjelmistoon roppakaupalla, mutta inhimillistähän tämä väärin ompelu on.

Keskiviikkoaamuna väri ja muoto-oppitunnilla saimme tehtävän, joka ilostutti eloa. WGSN:n sivuilta mieluinen väri-inspiraatio ja siitä akryyleillä sutimaan vain väripintaa. Kuva on instakramissa, jos mielitte käydä kurkkaamassa, sivupalkissa linkki instaan (elämä pikkukuvina).
Niin tosi pienestä pitää ottaa ilo irti. Impressionistisesta akryylimaalauksesta tuli ilonpilkahdus ja onnistuneesta ruotsin powerpointista: företagspresentation. Ruotsinmaikan kehut teki niin hyvää!

No kuvissa on jalassa siis nuo ryttyset pökät, naama on rytyssä kans, johtuneeko elämän kolhimisesta vaiko kirkkaasta auringon paisteesta ;) Housut eivät ole ihan valmiit; vetska puuttuu takaa ja siksi eivät ylhäältä näytä istuvan ihan presis.

 Silti aika hauskaiset housut.
 Rypytyksetkin näyttävät näin äkikseen katsottuna aika tasaisilta.
Jo ennen suunnittelua, hameen palautuksessa, lamppu syttyi päässäni, kun ope mainitsi, ettei valmiista tuotteesta ole pakko aina tulla "käyttötuote", oppimisprosessi on tärkein.
Iloitsen siitä oivalluksesta... Saatan jonain päivänä vielä kehittyä näissä hommissa.

Pää puskassa

 kirjamellisesti.

Jos totta puhutaan olisin tarvinut piilopirtin itselleni vähäksi aikaa, jossa olisin saanut itkeskellä yksin ikävääni ja hiukan levätäkkin. Hautajaisviikko kulutti kaikki voimani. Sen jälkeen olen ollut kuin unissakävelijä, jolla on kivi painona rinnassa.
Kouluhommat ovat hoituneet vähän vasemmalla kädellä, mutta hoituneet kuitenkin.
Uupumus meinasi viedä opiskelumotivaationkin, mutta järjen ääni kuiskii, että kevättä on niin vähän jäljellä, että olisi tyhmää luovuttaa.

Viime viikolla esittelin mallistoni.
Esittely meinasi (tai taisi mennäkkin) mennä farssiksi, kun kesken kaiken aloin itkeä vuolaasti. On kovin vaikea katsoa niitä töitä, joita maalasin, kun äidiltä tuli soitto, että isää lähdettiin viemään ambulanssilla.  Itkun kanssa olen kuitenkin mallistoani kokoon kerännyt. Ajattelin kuitenkin, että portfoliossa voi näkyä pysähtyneisyys, jonka malliston suunnittelu koki. Elämään kuluu sekin.

Kotona olisi juuri nyt niin paljon huolehtimista.
Haluaisin niin olla tukena äidilleni ja turvana muille läheisille. Kevät hommat omalla pihalla kutsuvat ja vaatekaapit pursuilevat talvivaatteita, jotka pitäisi pyykätä ja vaihtaa kevyempiin. Koti on koti ja se minua tarvitsee tai oikeastaan minä tarvitsisin nyt kovasti sitä. Muutama viikko jaksaa, jaksaa...

Tänään on ollut hyvä päivä leikata omenapuut ja kuuset. Iso läjä oksia odottaa rannassa pääsisäisroihuja. Pientä valoa näkyy pimeän putken päässä.
Kohta kuuluu tuoterintamallakin: pöksyt valmistuu.

Pakko paiskia

pitkää päivää.

Ei niinkään koulun takia, vaan paetakseni todellisuutta.
Mallisto on alkanut muotoutua ja ajattelin vähän paljastaa suunnitelmia.
Tekstin tuottaminen ja "ajatustyö" tökkii aika paljon, mutta piirtely ja kaava-askartelu onnistuu ja saa ajatukset vaihtumaan. Neuleita ikäni suunnitelleena, ensimmäiset ajatukseni kollaasien kuvista olivat tietenkin neulosta. Pohdin sitten otsa kurtussa, etteikö minusta ole muuhun kuin neulesuunnitteluun ja päätin yrittää. Paitapuserohahmotelma näyttää tältä:

 Uskokaa tai älkää, mutta seuraavassa kuvassa on kuositeltuna osa housujen lahjetta.

Oliko ensimmäinen ajatuksesi, että nyt on muotoilijalla ruuvit löystyneet?

Voipi ollakkin, mutta seuraava housusuunnitelman kuva toivottavasti selittää, että mallistoni on ryppyinen ja ruttuinen päästä varpaisiin. Hiukan jännällä pohdiskelen itsekkin mitä tuleman pitää.
Toivottavasti saan pian kaavasovitteen housuista valmiiksi, jotta selviää onko ajatus toteutettavissa. Opettajan mielestä asioille pitää olla aina avoin ja olenkin nyt rohkeasti lähtenyt kokeilemaan.
Iltamyöhälle tänään leikkasin, mittasin ja liimasin. Jos tein turhaan, niin se oli sen arvoista; opin kuosittelusta monta asiaa.

Pakoa todellisuudesta helpottaa myös Haruki Murakami. Osat 1-2 kirjasta 1Q84 on jo luettuna ja kolmas osa aloitettuna. Toivoisin niin, ettei tämä tarina koskaan loppuisi, niin tärkeäksi se on muodostunut minulle tässä elämän uudessa, luopumisen opettelun vaiheessa.

Aurinko

hipaisi poskeani
tänä aamuna

Isä

oletko jo matkalla?

eilen illalla
tunsin lämpimän ihosi
tuoksusi viipyi kädessäni

aamulla jäljellä vain haikea muisto

Ei kipua, ei tuskaa
vahva sydän teki työtä taukoamatta

itkuiset, niin äkilliset jäähyväiset
kuulitko kaipauksemme?

ilosi ja hyvytesi jää sydämiimme


Hyvää matkaa rakas isä

Mallistoa

suunittelemassa ja muotoilemassa.

Tuotesuunnittelussa aloitettiin malliston suunnittelu kollaasilla.
Aina sellaisen tekeminen ei kolahda, jotenkin tälläkertaa kollaasitekniikka napsahti ja natsasi.
Luonnoskirjaa tehdessä aiheista valikoitui Nordic Dimension eli pohjoinen ulottuvuus.
Sävymaailma kolahti.
Lehdistä hyppeli jäänsini ja turkoosi käsiini. Syntyi tämmöinen kollaasi:

Väri, pinta ja muoto

Kännykällä on hiukan hankala kuvata, kun tulee noita heijastumia niin paljon, mutta ehkä jonkin näköistä mielikuvaa tuosta saa.
Alemmasta kuvasta saa kyllä hyvän mielikuvan siitä, miltä näytti kämppä tätä askarrellessa... Maritalle terkkuja ;) ei täällä aina näytä tältä.

Tehtävään kuului kollaasit kohderymästä, tunnelmasta, väristä, pinnasta ja muodosta. Kuvia muista kollaaseista ei kannata laitella heijastumien takia.

Seuraava projekti oli leikata paperista vaatteen muotoisia aukkoja  ja löytää mukavia inspiroivia kohtia. Olin aika fiiliksissä näistä:

Juu, näistä pitäisi sitten syntyä luonnoksia noin sata kappaletta... Toisaalta on ihan vahva visio jo valmiiksi. Nähtäväksi jää miten ratkaistaan kangas ja väri... Löytyykö tarpeeksi läpikuultavaa, kevyttä tai turkoosia sävyä. Tähän ei voi takertua, vaikka aivot ovat näihin hiukan takertuneetkin.
Jätämmäpä hiukan muhistelemaan.

Lainasin kamultakin paria aukkoa ;)

Vasurilla

viimeistely onnistuu.
Ja niin sain punaiset tempopalat yhteen.

Tämä työ on ollut kyllä ihan murheekryyni välillä. Kesällä innostuin näiden kukkapalojen virkkuuksista ja kun kaapissa oli läjä punaista Tempoa aloin haaveilla punaisesta pontsosta. Piakoin huomasin, ettei Tempo tule riittämään ja kyseistä lankaahan ei enää valmisteta ollenkaan. Yritin kuulutella facebookissa neulojien vanhoista varastoista, mutta ei, kukaan ei ollut varastoinut sitä minua varten ;) Sitten Satu postasi Tempopipostaan, jossa oli iik! punainen raita... heti hyökkäsin Satun kimppuun :D ja sain puuttuvan nyssykän avustusta.
Pontso ajatuksesta olin luopunut, mutta jonkin sortin viitta voisi onnistua, pohdiskelin ja vääntelin olohuoneen lattialla palasia eri asentoihin. Eikä mikään kokoonpano näyttänyt hyvältä.

Mutta sitten kun aloin palasia yhdistellä, alkoi malli muotoutua pikkuhiljaa.
Ihme kyllä, oikeen mukavainen "härpäke" tästä loppujen lopuksi tuli. Ihanan lämmin
ja miten hyvin sopiikaan tuon keskeneräisen sikamokkahameen kanssa (helma vielä raakareunalla).
Punainen väri on himskatin hankala kuvata... varsinkin, kun itse kuvaajan pitäisi olla sekä kameran edessä, että takana ;)
Rouvan lauantaiaamuluukki on hiukan huispaus, mutta onko se lie teillä siellä ruudun toisessa päässäkään yhtään kummoisempi? ;D

Millään

en tahdo malttaa pitää näppejäni erossa noista virkkuuksista.
Olkapää on kuitenkin tosi arka vieläkin maanantain jyräyksen jäljiltä.
Tietokoneella könöttäminenkään ei varmasti paranna asiaa, noita esseehommia olisi vaan niin monensorttisia.  Taivaanvartioista on muistiinpanot tehtynä valmiiksi ja AHOT(aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen) tehtävät pitäsi hoidella kartuttamaan sitä opintopistetiliä. Nää on sellaisia jahkaushommia, jotka kuitenkin tahtovat jäädä viimetippaan.

Tällaista pitsistä villaista tarvitsisin niin koulun vilpoisiin luokkiin hartioita lämmittämään. Viimeistelyhommia uskallan hiukan tehdä, mutta virkkaamaan en arvaa ryhtyä, saan pian tuon ärhäkkäisen olkapään tulehtumaan.

Junassa on kuitenkin äärettömän tylsä istua ilman käsitöitä, joten kirjastosta hain lohtua tähän murheeseen: Mukarami saa minut valtaansa aina, olipa vaan kehveli kirjoittanut tälläkertaa tuollaisen tiiliskiven, vajaa 800 sivua.