Kaupunkilomanen

Dublinissa kiihkeän ja kiireisen kevään jälkeen oli oikein mukava ja leppoisa kesän aloitus. En oikein voi sanoa kesäloman aloitukseksi, kun oppari on saatava kesällä työstettyä.
Dublinia ei voi kyllä millään ilveellä kehua muotoilijan kaupungiksi, mutta inspiroiva, omaleimainen ja kiinnostava pikkukaupunki kylläkin. Hotellimme sijaitsi erittäin keskeisellä paikalla, mistä oli helppo lähteä kävellen melkein joka kohteeseen, noh, ainakin pubikohteeseen ;) Siihen tulokseen tultiin, että pubit ovat kuin suuri olohuone, johon kaikki ihmiset, niin paikalliset, kuin turistitkin menevät iltaa istuskelemaan. Guinness-olut maistuu todellakin paremmalta paikanpäällä hanasta tuoppiin laskettuna. Mutta voisinko yhtyä mielipiteeseen, että kaikista pubeista saa hyvää ruokaa? Sanotaanko näin, että kaikista pubeista saa ruokaa..

Reissun aikana tutustuimme Teelingin viskitislaamoon. Viskihän on juoma, jonka sanotaan olevan Irlannista tai Skotlannista lähtöisin ja tietysti kissanhännän vetoa käydään kovasti siitä, kumpi on parempaa Irlantilainen vai Skotlantilainen viski. Viskin ystävänä oli mielenkiintoista päästä opettelemaan maistelu- ja haistelutekniikkaa ja huomata eri viskilaatujen erot.

Irlannin historia on traaginen ja itsenäistyminen verinen. Tutustuimme historiaan Kilmanham Gaol-museossa. Irlannin historiasta onkin menossa tv ykkösellä Aku Louhimiehen ohjaama sarja Rebellion-verellä ja sydämellä, jonka katselu pitäisi aloittaa, että näkisi tuttuja maisemia ja saisi syventää matkakertomusta.

Irlantia ovat hallinneet niin keltit kuin viikingitkin, jonka uskon vaikuttaneen siihen, että Irlanti on haltijoiden ja myyttien maa. Kummituksiin emme törmänneet muuten kuin tarinoissa Malahiden linnassa, jonka Talbotin mahtisuku on omistanut. Vihreähattuisia maahisia taas oli kaikki turistikaupat pullollaan. Onko alla olevassa kuvassa osunut kuviin linnan kummitus, kenties.

Linnanneidot eivät osaa käyttäytyä, sen kai tiesittekin ;)

Säät suosivat matkaamme. Olimme varustautuneet matkalle lämpimin ja kosteuttakestävin vaateparsin, joita ei sitten matkan kuluessa tarvinut ollenkaan. Ainoa päivittäinen pitovaate oli tuo lämmin matkahörsyläni, jonka laukusta nappasin aina vilpoisen tuulenhenkäyksen yllättäessä. Sade kasteli minut vasta viimeisenä päivänä kaupasta hotellille kipittäessäni.
Foggy saattoi seurata meitä parina aamupäivän tuntina, mutta hälveni sitten pian iltapäivän kuluessa.

Nyt kuitenkin taidan mennä pihahommiin ja jatkaa kuvakertomusta myöhemmin tälläviikolla.

Rohkeutta

astua uuteen, mistä sitä saisi?
Yrittäjyydessä on vieläkin minulle vanha, kirjoneuleinen kaiku... Ummehtunut ansiottomuus, rahattomuus. Pakko työstää asiakkaiden outoja visioita. Anteeksi. Yrittäjyyden arki oli tuota 15 vuotta sitten. Siihen ei voi palata. Ei siihenkään, että asuu työnsä kanssa, se on mahdoton yhtälö. Äitinä pyykit, ruoanlaitto, järjestely ja siivous menevät aina työn edelle.

Näinä viikkoina kotona olen aikonut maalata, ommella ja neuloa. Kaikkea olen tehnyt pyykinpesun, ruoanlaiton ja siivouksen lomassa, kunnes totesin, että johonkin täytyy keskittyä, että saa valmista... Niin keskityin voikukkiin :)
Tein voikukkakapriksia, voikukkasiirappia ja voikukanlehtihakkelusta. Sitten leikkasin ruohoa 'pikku-pihastamme'. Eikä-ei, valmista ei tullut ompeluksista, ei maalauksista. Mutta yhden reissuhörsylän sain neulottua. Ja siitä tulikin aika ihana. Mohair on hankala materiaali työstää, mutta työ palkitsee tekijänsä keveydellä ja mukavuudella.

Ehkä kokeilen reisussa tulisiko hörsylää pidettyä ja toivon, että kesä selkinnyttää ajatuksia. Monia kuvioita on avoinna, kovan kevätrutistuksen jälkeen yritän löytää aivohin ajatuksia.

Tunnelmat

Aamu valkenee ja auringon KAJO siivilöityy ikkunoiden läpi. (Kuva StudioC3 Tomi Neuvonen)

nousevan auringon kajosta ovat hiukan tasoittuneet, kuitenkin ihmettelen sitä kuinka koville kierroksille minäkin kiihdyin tässä ruletissa. Hämmästyttää se, että luulee kokeneensa ja jännittäneensä niin paljon tässä elämässä, ettei tällaista enää tarvitsisi. Luulo ei ole tiedon väärti!

Tästä kaikki alkaa (Kuva StudioC3 Tomi Neuvonen)

En ollut onnistunut tukkimaan itseäni yhteenkään kuvaan kunnolla, mikä harmitti siksi, että sievä ja värikäs  näytösasuni olisi ansainnut päästä edes yhteen kuvaan. Ilmeisesti nuoriso oli kuvauksellisempaa kuin tämä muori. Kyllä tuolla muutamassa kuvassa mun punapää hiukan heilahtaa, mutta niissä kuvissa vielä raksakamppeet päällä.

Meidän pukeutumistila, bagstage (Kuva StudioC3 Tomi Neuvonen)

Minä kuuluin koko projektin ajan asuste-ryhmään. Tehtävämme oli hommata täyteasut, mikä tarkoittaa asusteisiin kenkiä ja kenkiin asusteita. Kenkien täyteasut olivat joko musta body tai musta hihaton mekko, myös Kappahl sponsoroi miesten täyteasuja kenkiin. Ziolta saimme täytekengät. Sukkahousut ja sukat tulivat Nansolta. Pukeutumiseen käytettävät suojahuput ja muu hilpetööri olivat vanhojen näytösten varastoista.

Zion kenkiin tehtiin paperista pohjalliset suojaksi  ja kengänpohjat teipattiin maalarinteipillä(Kuva StudioC3 Tomi Neuvonen)

Minun varsinaiseen vastuualueeseeni kuului pukijoiden värvääminen, mikä on osoittautunut joka vuosi työlääksi projektiksi: pukijoita ei vaan kasva puiden oksilla poimittaviksi. Kymmenkunta pukijaa sain värvättyä, joista lopulta seitsämän jaksoi herätä/vaivautua paikanpäälle. Onneksi nämä seitsämän olivatkin erittäin työteliäitä, tunnollisia ja luotettavia.

Ahkerat pukijamme työssään (Kuva StudioC3 Tomi Neuvonen)

Mitenkähän muistaisin muiden ryhmien työkuvia? Lavaryhmälle kuului lavan ja katsomon hommaaminen, myös ääni, valo ja tekniikka yleensä kuuluivat heille. Malliryhmälle kuului mallien casting ja koreografiat liittyen niihin juttuihin, kävelyjärjestys ym. paljon sellaista jota shown nähnyt ihminen ei osaa kuvitellakkaan. Taisi muuten tälle ryhmälle kuulua myös meikit ja kampaukset. Markkinointi tiimi loi upean ulkoasun koko näytöksellemme ja some tiimi mainosti ahkerasti näytöstä kaikissa mahdollisissa kanavissa. International group eli vaihtarit kokosivat näyttelytilan tuotteille, jotka eivät mahtuneet näytökseen.

Näyttelytilassa oli lookbookkeja ja moodbookkeja, myös valokuvia ja meidän tuottamia asuja ja asusteita (Kuva StudioC3 Atso Arat)

Puolessa vuodessa on paiskittu hirveän paljon muutakin, kuin vain suunniteltu ja toteutettu omaa mallistoa. Sitä työmäärää ei tavallaan muut pysty näkemään. Raha sanelee pitkälle sen mitä voi ja mitä ei voi toteuttaa. Tähän työmäärään toivoisi, että meillä olisi opettajistossamme sellaista intoa käyttää suhteita ja kontakteja hyväksi, että vaatteemme huomattaisiin näytöksen jälkeenkin. Polhemin showroom on toivottavasti oikein hyvä paikka näytöksen jälkeiseen elämään, mutta tosi on se, että näen itse kovin vaikeana edustaa vaatteitani ja varsinkin niiden tekotapaa täältä Nivalasta. Täytyy yrittää usko työhönsä ja vaatteiden erottumiseen siellä rekissä.

Paljon kiitoksia kaikille onnittelijoille.
Hurjan määrän olen saanut tsemppausta tämän rutistuksen aikana.

Annukka Mäntysen paperinaruvaatteita (kuva StudioC3 Atso Arat)

Annukka Mäntysen paperinaruvaatteita, myös kengät ovat Annukan käsialaa (kuva StudioC3 Atso Arat)

Suvi Lepolan sirkusmallistoa (Kuva StudioC3 Atso Arat)

Suvin ja Sorin sirkuksen yhteistyötä (Kuva StudioC3 Atso Arat)

Laura Niemisen malliston omaperäinen mateeriaalin työstö vaatisi täysin oman tekstinsä. Esim. musta osa puvusta on jätesäkistä muokattua! (Kuva StudioC3 Atso Arat)

Tiina Varrion pukujen tiimalasi muodot luovat korsetit (Kuva StudioC3 Atso Arat)

Tiinan printtikuosi on luotu yhteistyössä taiteilija Aino Suonion kanssa (Kuva StudioC3 Atso Arat)

Tomi Haapojan saappaiden pohjat on valmistettu auton renkaasta (Kuva StudioC3 Atso Arat)

(Kuva StudioC3 Atso Arat)

Päivikki Turusen pliseerineulos ja säärystimet (Kuva StudioC3 Atso Arat)

(Kuva StudioC3 Atso Arat)

Pliseerihousut soljuivat lavalla kuin virta (mukaellen toimittaja Satu Kangas-Viljamäkeä) Yläosan suomuneuloksesta oli vaikea saada näkemystä lavalta, parempi päästä hypistelyetäisyydelle (Kuva StudioC3 Atso Arat)

Mohairneule liikkui mielettömän kauniisti lavalla, kuvaili ihan korennon lentoa ;) (Kuva StudioC3 Atso Arat)

Kajon W16

jälkimainingeissa riittää vaahtopäitä ja tunteiden kuohuntaa.
En olisi ikinä uskonut kuinka tällainen projekti liikuttaa aina vaan. Nadja K.'s Refusion oli löytänyt mallistostani juuri sen vaatteeni kauniin liikkeen ja värit <3 Ja taas piti hiukan kyynelehtiä. Blogipostauksen voit kurkata täältä ja hyviä kuvia näytöksestä flickristä.
Muita kurkistelemisen arvoisia linkkejä löytyy Janika Kuohukiven blogipostauksesta ja blogi HÄN tuo esiin Elina Sekin ja Tiia Ritamaan mallistoa.
Elämme niin mielenkiintoisia aikoja :)

Suuria tunteita

olen käynyt läpi tämän hienon mallistoprojektin aikana.
Perhosia vatsassa oli koko viikon ja olo oli mahdottoman levoton. Jännitti ja hermostutti mielettömästi jo pelkästään pakkaaminen tiistaina, kun piti yrittää ryhdistäytyä muistamaan mitä ottaa mukaan reissuun. Keskiviikkona suuntasin päiväjunalla kohti Hämeenlinnan työleiriä, jossa osalla kamuista oli hommat vielä vähän levällään. Sovituksissa oli tullut muutoksia ja roudauksen kanssa ongelmia. Hankaluudet olivat omiaan lisäämään painetta kattilassa. Välillä meinasi palaa päreet ja taisi joltakulta hiukan kärähtääkkin. Kun kovassa paineessa tehdään töitä kuukausi kaupalla, on päivänselvää, että väsymys iskee herkimmällä hetkellä. Kuitenkin kun ollaan kolme vuotta hiottu toisiamme, niin yhteishenkeä löytyy, eikä pienistä ylilyönneistä vedetä herneitä nokkaan. Jatkettiin vaan porskutusta yhteisen päämäärän vuoksi. Muutamilla tais olla unet melko vähissä viimeisinä öinä viimetipan hommien vuoksi: painekattilassa oltiin, kirjaimellisesti!

Minä ja ihanat. Katsokaa mitä olen oppinut: vyölaukussa tärkein omaisuus ;)

Perjantaiaamuna oli mieli niin herkkänä, että bussimatkalla Kaapelitehtaalle tyrskähdin itkemään, kun Jere-veli laittoi tsemppiviestiä facebookin kautta. Mutta kaapelitehtaalle päästyäni en enää kerinnyt puhelinta vilkuilla, roudaushommat odottivat. Puoleenpäivään asti paiskittiin töitä tosissaan, että saatiin kamppeet paikalleen ja sitten kärsi pitää lounastaukoa.
Merikaapelihalli oli näytöspaikaksi ihanteellinen: iso ja avara yhtenäinen tila, josta rakennettiin catwalk, bagstage ja näyttelytila. Ja kyllähän se hulppea tila haukkasi ison ison meidän budjetista, jos olis paljon rahaa, niin kyllähän näytökseen saisi paljon konkreettisesti esimerkiksi istumapaikkoja. Budjetti ylitettiin ja pakkasen puolelle jäätiin. Paljon ihmiset kyselevät miten meni... se riippuu mistä näkökulmasta katsoo. Tuntemukset kirjoittelin fb:ssä lauantaina aamuyöstä näin: "Ei oikein osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun näkee omien käsiensä jäljen liikkuvan lavalla kauniimmin kuin oli uskaltanut odottaa. Pliseerit soljuivat juurikin niinkuin virtaava vesi, näky oli häkellyttävä. Moni hämmästeli ihastuksissaan ja paras oli, kun joku totesi, että piti miettiä mitä täällä tapahtuu! Lieveilmiönä nyt jälkikäteen öinen ankara jysäri, joka on varmaan seuraus hirmuisesta jännittämisestä." Kenraalissa saatoin nähdä kuinka vaatteeni liikkuivat lavalla ja se hetki oli täynnä ihastusta ja onnistumisen tunnetta. Kyyneliltä ei voinut välttyä. Täydellinen onnistumisen tunne. Sitä oli kannattanut hermoilla ja jännittää maha kuralla. Kauniit mallini saivat asuni näyttämään lavalla hämmästyttävän onnistuneilta. Tosin onnistumisen tunteita tuli jo asuja kuvatessa Jennin kanssa, jo silloin näin pliseerauksen kauniin liikkeen ja mohairin keveyden. Kun Jenni totesi toppi-housu yhdistelmästä, että tuntee itsensä merenneidoksi, onnistumisen tunne oli todella liikuttava.

Takki on nyt vähän tyhjänä, jos tämä nälkäisimmille riittäisi. Kuvia toivottavasti näytöksestä saan joskus tulevaisuudessa ja videotakin varmaankin editoinnin jälkeen. Insta-tililläni kannattaa käydä ja sieltä hästägit kajo ja hamk, niistä löytyy videoklippejä. Tykkäilkää!

. 

Mallisto

on nyt valmis ja jäljellä on vain hermoiluosuus.

Tosin hommia on tässä vielä paiskittavana, mutta luulen niiden hoituvan. Kauniita kuvia on onnistuttu ottamaan ja ajattelinkin, että voisin kai sellaisia tunnelmapaloja tännekkin laitella. Vain sellaisia hämyisiä häivähdyksiä. Matka on ollut kovin mielenkiintoinen.
Voi mitä tuskaa piti tuntea marraskuun lopun pimeinä päivinä, mutta pienen pieni voimakirja auttoi. Pidin sitä paljon käsissäni ja tunsin, että kyllä tästä jotain syntyy.
syntyi mielenkiintoisia juttuja ja ne ovat nyt sitten livenä nähtävissä Kaapelitehtaalla 13.5.2016. Tulkaa kaikki kynnellekykenevät katsomaan!