Tunnelmat

Aamu valkenee ja auringon KAJO siivilöityy ikkunoiden läpi. (Kuva StudioC3 Tomi Neuvonen)

nousevan auringon kajosta ovat hiukan tasoittuneet, kuitenkin ihmettelen sitä kuinka koville kierroksille minäkin kiihdyin tässä ruletissa. Hämmästyttää se, että luulee kokeneensa ja jännittäneensä niin paljon tässä elämässä, ettei tällaista enää tarvitsisi. Luulo ei ole tiedon väärti!

Tästä kaikki alkaa (Kuva StudioC3 Tomi Neuvonen)

En ollut onnistunut tukkimaan itseäni yhteenkään kuvaan kunnolla, mikä harmitti siksi, että sievä ja värikäs  näytösasuni olisi ansainnut päästä edes yhteen kuvaan. Ilmeisesti nuoriso oli kuvauksellisempaa kuin tämä muori. Kyllä tuolla muutamassa kuvassa mun punapää hiukan heilahtaa, mutta niissä kuvissa vielä raksakamppeet päällä.

Meidän pukeutumistila, bagstage (Kuva StudioC3 Tomi Neuvonen)

Minä kuuluin koko projektin ajan asuste-ryhmään. Tehtävämme oli hommata täyteasut, mikä tarkoittaa asusteisiin kenkiä ja kenkiin asusteita. Kenkien täyteasut olivat joko musta body tai musta hihaton mekko, myös Kappahl sponsoroi miesten täyteasuja kenkiin. Ziolta saimme täytekengät. Sukkahousut ja sukat tulivat Nansolta. Pukeutumiseen käytettävät suojahuput ja muu hilpetööri olivat vanhojen näytösten varastoista.

Zion kenkiin tehtiin paperista pohjalliset suojaksi  ja kengänpohjat teipattiin maalarinteipillä(Kuva StudioC3 Tomi Neuvonen)

Minun varsinaiseen vastuualueeseeni kuului pukijoiden värvääminen, mikä on osoittautunut joka vuosi työlääksi projektiksi: pukijoita ei vaan kasva puiden oksilla poimittaviksi. Kymmenkunta pukijaa sain värvättyä, joista lopulta seitsämän jaksoi herätä/vaivautua paikanpäälle. Onneksi nämä seitsämän olivatkin erittäin työteliäitä, tunnollisia ja luotettavia.

Ahkerat pukijamme työssään (Kuva StudioC3 Tomi Neuvonen)

Mitenkähän muistaisin muiden ryhmien työkuvia? Lavaryhmälle kuului lavan ja katsomon hommaaminen, myös ääni, valo ja tekniikka yleensä kuuluivat heille. Malliryhmälle kuului mallien casting ja koreografiat liittyen niihin juttuihin, kävelyjärjestys ym. paljon sellaista jota shown nähnyt ihminen ei osaa kuvitellakkaan. Taisi muuten tälle ryhmälle kuulua myös meikit ja kampaukset. Markkinointi tiimi loi upean ulkoasun koko näytöksellemme ja some tiimi mainosti ahkerasti näytöstä kaikissa mahdollisissa kanavissa. International group eli vaihtarit kokosivat näyttelytilan tuotteille, jotka eivät mahtuneet näytökseen.

Näyttelytilassa oli lookbookkeja ja moodbookkeja, myös valokuvia ja meidän tuottamia asuja ja asusteita (Kuva StudioC3 Atso Arat)

Puolessa vuodessa on paiskittu hirveän paljon muutakin, kuin vain suunniteltu ja toteutettu omaa mallistoa. Sitä työmäärää ei tavallaan muut pysty näkemään. Raha sanelee pitkälle sen mitä voi ja mitä ei voi toteuttaa. Tähän työmäärään toivoisi, että meillä olisi opettajistossamme sellaista intoa käyttää suhteita ja kontakteja hyväksi, että vaatteemme huomattaisiin näytöksen jälkeenkin. Polhemin showroom on toivottavasti oikein hyvä paikka näytöksen jälkeiseen elämään, mutta tosi on se, että näen itse kovin vaikeana edustaa vaatteitani ja varsinkin niiden tekotapaa täältä Nivalasta. Täytyy yrittää usko työhönsä ja vaatteiden erottumiseen siellä rekissä.

Paljon kiitoksia kaikille onnittelijoille.
Hurjan määrän olen saanut tsemppausta tämän rutistuksen aikana.

Annukka Mäntysen paperinaruvaatteita (kuva StudioC3 Atso Arat)

Annukka Mäntysen paperinaruvaatteita, myös kengät ovat Annukan käsialaa (kuva StudioC3 Atso Arat)

Suvi Lepolan sirkusmallistoa (Kuva StudioC3 Atso Arat)

Suvin ja Sorin sirkuksen yhteistyötä (Kuva StudioC3 Atso Arat)

Laura Niemisen malliston omaperäinen mateeriaalin työstö vaatisi täysin oman tekstinsä. Esim. musta osa puvusta on jätesäkistä muokattua! (Kuva StudioC3 Atso Arat)

Tiina Varrion pukujen tiimalasi muodot luovat korsetit (Kuva StudioC3 Atso Arat)

Tiinan printtikuosi on luotu yhteistyössä taiteilija Aino Suonion kanssa (Kuva StudioC3 Atso Arat)

Tomi Haapojan saappaiden pohjat on valmistettu auton renkaasta (Kuva StudioC3 Atso Arat)

(Kuva StudioC3 Atso Arat)

Päivikki Turusen pliseerineulos ja säärystimet (Kuva StudioC3 Atso Arat)

(Kuva StudioC3 Atso Arat)

Pliseerihousut soljuivat lavalla kuin virta (mukaellen toimittaja Satu Kangas-Viljamäkeä) Yläosan suomuneuloksesta oli vaikea saada näkemystä lavalta, parempi päästä hypistelyetäisyydelle (Kuva StudioC3 Atso Arat)

Mohairneule liikkui mielettömän kauniisti lavalla, kuvaili ihan korennon lentoa ;) (Kuva StudioC3 Atso Arat)

Kajon W16

jälkimainingeissa riittää vaahtopäitä ja tunteiden kuohuntaa.
En olisi ikinä uskonut kuinka tällainen projekti liikuttaa aina vaan. Nadja K.'s Refusion oli löytänyt mallistostani juuri sen vaatteeni kauniin liikkeen ja värit <3 Ja taas piti hiukan kyynelehtiä. Blogipostauksen voit kurkata täältä ja hyviä kuvia näytöksestä flickristä.
Muita kurkistelemisen arvoisia linkkejä löytyy Janika Kuohukiven blogipostauksesta ja blogi HÄN tuo esiin Elina Sekin ja Tiia Ritamaan mallistoa.
Elämme niin mielenkiintoisia aikoja :)

Suuria tunteita

olen käynyt läpi tämän hienon mallistoprojektin aikana.
Perhosia vatsassa oli koko viikon ja olo oli mahdottoman levoton. Jännitti ja hermostutti mielettömästi jo pelkästään pakkaaminen tiistaina, kun piti yrittää ryhdistäytyä muistamaan mitä ottaa mukaan reissuun. Keskiviikkona suuntasin päiväjunalla kohti Hämeenlinnan työleiriä, jossa osalla kamuista oli hommat vielä vähän levällään. Sovituksissa oli tullut muutoksia ja roudauksen kanssa ongelmia. Hankaluudet olivat omiaan lisäämään painetta kattilassa. Välillä meinasi palaa päreet ja taisi joltakulta hiukan kärähtääkkin. Kun kovassa paineessa tehdään töitä kuukausi kaupalla, on päivänselvää, että väsymys iskee herkimmällä hetkellä. Kuitenkin kun ollaan kolme vuotta hiottu toisiamme, niin yhteishenkeä löytyy, eikä pienistä ylilyönneistä vedetä herneitä nokkaan. Jatkettiin vaan porskutusta yhteisen päämäärän vuoksi. Muutamilla tais olla unet melko vähissä viimeisinä öinä viimetipan hommien vuoksi: painekattilassa oltiin, kirjaimellisesti!

Minä ja ihanat. Katsokaa mitä olen oppinut: vyölaukussa tärkein omaisuus ;)

Perjantaiaamuna oli mieli niin herkkänä, että bussimatkalla Kaapelitehtaalle tyrskähdin itkemään, kun Jere-veli laittoi tsemppiviestiä facebookin kautta. Mutta kaapelitehtaalle päästyäni en enää kerinnyt puhelinta vilkuilla, roudaushommat odottivat. Puoleenpäivään asti paiskittiin töitä tosissaan, että saatiin kamppeet paikalleen ja sitten kärsi pitää lounastaukoa.
Merikaapelihalli oli näytöspaikaksi ihanteellinen: iso ja avara yhtenäinen tila, josta rakennettiin catwalk, bagstage ja näyttelytila. Ja kyllähän se hulppea tila haukkasi ison ison meidän budjetista, jos olis paljon rahaa, niin kyllähän näytökseen saisi paljon konkreettisesti esimerkiksi istumapaikkoja. Budjetti ylitettiin ja pakkasen puolelle jäätiin. Paljon ihmiset kyselevät miten meni... se riippuu mistä näkökulmasta katsoo. Tuntemukset kirjoittelin fb:ssä lauantaina aamuyöstä näin: "Ei oikein osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun näkee omien käsiensä jäljen liikkuvan lavalla kauniimmin kuin oli uskaltanut odottaa. Pliseerit soljuivat juurikin niinkuin virtaava vesi, näky oli häkellyttävä. Moni hämmästeli ihastuksissaan ja paras oli, kun joku totesi, että piti miettiä mitä täällä tapahtuu! Lieveilmiönä nyt jälkikäteen öinen ankara jysäri, joka on varmaan seuraus hirmuisesta jännittämisestä." Kenraalissa saatoin nähdä kuinka vaatteeni liikkuivat lavalla ja se hetki oli täynnä ihastusta ja onnistumisen tunnetta. Kyyneliltä ei voinut välttyä. Täydellinen onnistumisen tunne. Sitä oli kannattanut hermoilla ja jännittää maha kuralla. Kauniit mallini saivat asuni näyttämään lavalla hämmästyttävän onnistuneilta. Tosin onnistumisen tunteita tuli jo asuja kuvatessa Jennin kanssa, jo silloin näin pliseerauksen kauniin liikkeen ja mohairin keveyden. Kun Jenni totesi toppi-housu yhdistelmästä, että tuntee itsensä merenneidoksi, onnistumisen tunne oli todella liikuttava.

Takki on nyt vähän tyhjänä, jos tämä nälkäisimmille riittäisi. Kuvia toivottavasti näytöksestä saan joskus tulevaisuudessa ja videotakin varmaankin editoinnin jälkeen. Insta-tililläni kannattaa käydä ja sieltä hästägit kajo ja hamk, niistä löytyy videoklippejä. Tykkäilkää!

. 

Mallisto

on nyt valmis ja jäljellä on vain hermoiluosuus.

Tosin hommia on tässä vielä paiskittavana, mutta luulen niiden hoituvan. Kauniita kuvia on onnistuttu ottamaan ja ajattelinkin, että voisin kai sellaisia tunnelmapaloja tännekkin laitella. Vain sellaisia hämyisiä häivähdyksiä. Matka on ollut kovin mielenkiintoinen.
Voi mitä tuskaa piti tuntea marraskuun lopun pimeinä päivinä, mutta pienen pieni voimakirja auttoi. Pidin sitä paljon käsissäni ja tunsin, että kyllä tästä jotain syntyy.
syntyi mielenkiintoisia juttuja ja ne ovat nyt sitten livenä nähtävissä Kaapelitehtaalla 13.5.2016. Tulkaa kaikki kynnellekykenevät katsomaan!

Huhkimista

ja hosumista on ollut tämä huhtikuu.
Olen tässä viimemetreille asti ollut siinä uskossa, että väännän sen opparin väkisin tuli mitä tuli. Väliin on mahtunut päiviä, että kirjoittamisesta ei ole tullut vaan kertakaikkiaan mitään. Väliseminaarissa käynti helpotti tilannetta suuresti ja antoi taas näkökulmaa kirjoittamiseen. Maanantaina kirjoitin niin että näppäimistö sauhusi ja taisi sitä sauvua iltapäivästä tulla korvistakin, sen verran alkoi muori käydä kuumana. Kaks viikkoa aikaa palautukseen ja malliston viimeistelyhommat päälle. Siis MIHIN mulla on kiire?!

Tuntui kai vaan siltä, että olisi kiva olla muotoilija jo kesällä. No, eilen tuli sellainen olo, että tuun hulluksi tämä hätäilyn kanssa... lienee sama valmistunko kesäkuulla vai syyskuulla? Mukavampi kuitenki tehdä opinnäytetyö, jonka kehtaa omalla nimellään julkaista. Tärkeämpää on nyt vain keskittyä malliston huolelliseen valmistamiseen... kun siihen näytökseen on siis enää muutama hullu viikko! Vaatteet alkavat onneksi olla viimeistä silausta vaille valmiita, mutta aina tulee niitä viimehetken päähänpistoja: jos laitan tuohon pitsireunuksen, niin näyttää fiksummalta, pikku homma, ei mee ku päivä :D

Kevättulva toi meille jääkauden vähäksi aikaa. Ihmiset ovat kyselleet, että olenko pistänyt merkille sitä, että hakeeko joki rannalle jääneet jäät pois (tarkoittaa siis sateista kesää). Kyllä sanonta paikkansa pitää, eihän näitäkään koiranilmoja voi muuksi tulkita. Jäät alkaa olla haettuna meidän rannasta, mutta naapureilla on vielä muutamia röykkiöitä joten saadaan sadetta vielä jonkin aikaa. Mutta toivotaan, että joki vie kaikki jäät näillä sateilla, ettei tarvi enää myöhemmin kesällä tulla hakemaan.

Tarvitsisin pikkuisen mukavaisempaa säätä ens viikolle, että voisin kuvata tuon mallistoni. Tosin maanantain räntäsade olisi ollut ihan huippu kuvauskeli noille neuleille:  kauniita kuvia, sillä kustannuksella, että kamera olisi pilalla ja mallilla keuhkokuume.

Saapa nähdä kerkiänkös enää tähän bloggeriin päivittää ennen näytöstä. Jos vain mallistosta kuvia saan, niin yritän koneelle laitella, muuten täytyy nyt keskittyä pään pitämiseen tolkkuna (=lenkkeily) ja malliston viimeistelyhommat ajoissa, ettei tuu hengen hätä.

Viikko meni

yhtä topin tekelettä viilatessa, mutta pahuksen kaunis siitä tuli, vaikka vastustikin. En muista enää monestikko purin, kannatti kuitenkin purkuhomma ja tuskastelu. Olisi niin mukava teille näyttää ja hehkuttaa, katsokaa tein hienon!

Sen sijaan laitan kuvia askarteluistani... tunnustan, en pystynyt pitämään näppejäni irti näistä lasiputkista, kun ne kaupassa osuivat silmiini... eeen yhtään niitä hakenut, hyppäsivät sieltä hyllyn välistä ja huusivat: ota mukaan! ;) Ihan kummalliselta tuntuu tämä tuska askarrella jotain pientä nyt just, kun pitäisi keskittyä opparin kirjoittamiseen. No tämän taisin askarrella pitkänä perjantaina eli kyllä silloin sai pitää vapaata opparista.

Hämärässä harmaudessa olen täällä nyt turvassa, aurinko ei kutsu pihalle kukkapenkkiä kuopsuttelemaan. Päivän elämyksen tarjosin juuri itselleni: kupillinen kahvia ja manchego-juustoa hunajalla ryyditettynä. Ai-jai, kyllä nyt pitäisi kirjoittamisen sujua.
Paljon kiitoksia kaikilla viestimillä lähetetyistä tsemppiviesteistä, vähän aikaa taas jaksaa... kunnes alan viimeistellä seuraavaa mallisto-projektia, luultavasti silloinkin menee hermot.

Vaistoni

joutui hukkaan, onko kukkaan nähäny?

Jos tekisin oman mieleni mukaan, niin lanka- ja värivalinnat olisivat "selevä kö pläkki." Olen ollutkin täysin varma valinnoissani tähän asti: kun osa ihmisistä ihastelee ja osa kauhistelee, tietää olevansa oikeilla jäljillä. En halua miellyttää valinnoillani sellaisia, jotka ovat tottuneet tekemään varmanpäälle-juttua 30 vuotta. Jos pysytään aina samassa miellyttävässä, eikä lähdetä omalta mukavuusalueelta, niin siinä ollaan ja jämähdetään sitten. Sitä samaa Kettuset-kirjoneuletta olisi minunkin sama suoltaa tulemaan koneella aina vaan. Eikös niin?

Juu, ei!
Mun täytyy osata haistella tuulia, tehdä vähän radikaalia. Olkoon  sitten niin, että näillä leveysasteilla se on erikoista.
Tunnustan nyt tässä, että kaipaan juuri nyt sitä Aallon riehakasta meininkiä, kun tehdään, eikä pohdita tulevia. Irrotellaan luvan kanssa, eikä murehdita, jos kankaan ihokosketus ei ole miellyttävä... Eri aaltopituudella meillä ollaan Hamkissa tässä kohtaa, jotenkin olen tulkinnut, että meidän pitää olla mallistomme kanssa enemmän tosissaan, vakavissaan. Se pistää pohtimaan ja murehtimaan...

Nyt mietin, että jos tekisin näytökseen eri neuleen kuin showroomiin. Näytöksen neulosmateriaali voisi olla hirveänkin tuntoinen, kunhan on näyttävä. Showroom-neule voisi olla sitten paremmin iholle istuva, eikä herättäisi niin voimakkaita reaktioita. Mullahan on tässä todellakin aikaa tehdä versio jos toinenkin. APUAAA!

Hei kamut, nyt tarvitsisin tsemppiä ja tukea, että uskaltaisin olla se rämäpää, joka mää oon aina ollutkin. Se joka paukuttaa päätään seinään ja mennä porskuttaa, välittämättä mielipiteistä.

Luomisen tuska on se kun on liian pieni lapio... vai miten se meni...