Olen iloinen

siitä, että neulomuksiini luotetaan.

Jatkuvasti saan palautetta neuleistani, niiden käytännöllisyydestä ja pitkäikäisyydestä.
Kiitos teille luottoasiakkaani. Jotkut monien kymmenien vuosien takaa.

Uusia juttuja on kyllä kehitteillä, mutta täytyy vielä hiukan prosessoida.

Tässäpä yksi mieluinen pipo/baskerimalli, joka kehittyy kerta kerralla neulottaessa ja nyt malli alkaa olla aika täydellinen. Mikäli ollenkaan itseäni tunnen, koska mallissa ei ole enää haastetta, taisi tämä toteutus olla viimeinen. Jollei nyt joku halua juuri tällaista mallia itselleen.

Tänä syksynä olen harrastanyt käsinneulontaa ja virkkausta vain vähän, oikeastaan vain tarvittaessa. Viimekeväinen olkapään sijoiltaanmeno on ollut muistissa, vaikkei kipuna, niin tuntumana. Treenaus on saanut lihakset kuntoon, joten kyllä kait olka alkaa kestää, luotetaan siihen.

Olen lupautunut pariin myyntitapahtumaan Hämeenseudulla, joten jotakin valmista olisi kiva saada näytille. Hassua, että ajattelen asiakkaitteni olevan täällä. Ei ne siellä Hämeessä tiedä mitä omat Päivikit tarkoittaa ;)

Vihdoinkin

pääsin tapaamaan päiväunelmieni kohteen ;)

Tässä hän nyt on koko komeudessaan, teollinen neulekone.

Vietin päivän koulumme neulestudiossa ihmetellen ja hämmästellen hienoutta.
Innostuksesta soikeana.

Käynnisteltiin ja kokeiltiin, mitäs hän meistä tuumailisi, josko yhteistyötä kokeiltaisiiin.
Alkuun yhteinen kieli oli hiukan hukassa, mutta apujoukkojen voimilla toimintanuotit alkoivat hiljalleen soimaan.

Salaisuudeksi vielä jäi, hyväksyneekö hän minut uudeksi tuttavuudekseen.
Olenko hänelle sopiva yhteistyökumppani?
Kummastako lie kiinni minusta vai hänestä?

 Kauan se on minulla kestänyt, päästä unelman äärelle.

Olen oppinut

nauttimaan plastisen sommittelun kurssista ja siihen kuuluvasta elävän mallin maalauksesta.
Opettaja kommentoi, antaa palautetta, kehoittaa korjaamaan virheet, mutta myös kehuu jos siihen on aihetta. Minun maalausjälkeni on suhteellisen voimakasta. Värin käyttö hmm. oliskos se sitä minua, joku taisi kommentoida, että erikoista...  kertokaa nyt sitten olenko tämän näköinen persoona?

Olen kehittynyt tämän jakson aikana ja jotenkin nyt kun sen huomaa, olisi toivonut kurssin jatkuvan. Tuskastuttavia tunteja hankalien alastonmallien kanssa - mallina olo ja liikkumattomuus eivät ole maailman helpoimpia hommia. Hankalaa on myös tilan ahtaus, meitä maalaajia on paljon, maalaamme kuin sillit purkissa... jos astut kaksi askelta taaksesi saatat kaataa kaverin maalaustelineen.
Niin, se ei ole hyvä juttu, pitäisi välillä saada katsoa kaukaa.

Nyt kun maalaustunteja ei enää ole, niin kaipaan niitä jo.

Viimeisimmallä kerralla maalasimme qroguis-piirroksia, eli 20 min asento. Aika monta työtä tein päällekkäin... Tyttäreni Viivi tuumasi yhden työn nähtyään, että "äiti en ymmärtänyt yhtään mitä se esitti" Siinäpä sitä palautetta kerrakseen :)
Portfoliota taas kokoamaan, jees!

Ihan poikki

vaikka on niin positiivinen viikko ollutkin.
Eilen meinasin ihan ratketa, kun pukuhistoriasta pamahti vitonen ja palaute oli niin mannaa, että! "Olit muuten yksi harvoista, joka käytti tutkivaa otetta kirjoittaessaan. Myös lähdekriittinen lähteiden lukutaitosi oli poikkeuksellisen hyvä. Itse asiassa teit tutkimuksellisen selvitystyön"

Systeri meinasi, että kukas sen kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse ;) joten hiukkasen leuhotin ja henkseleitä paukkuttelin. Niin olin lennokkaana, että viidentoista kilsan lenkkikin meni unelmasykkeillä.

Jokapäiväinen koulumatka alkaa 1900-luvun alussa lakkautetun hautausmaan läpi, nykyisin puisto

Tänään sitten aloiteltiin hommia ryhmänä ja ohjelmassa esiintymisasujen tekoa. Muuta en uskalla projektista vielä paljastaa, mutta sitten kun puvut ovat valmiina ja steitsillä, niin voin hiukan hehkuttaa taas...
Minä kuulun brodeerausryhmään ja tänään testailtiin tukikankaita.

Yritä nyt olla asiallinen näiden kanssa :D taustalla pullistelee My dear Emma Wild. Käykäähän kurkkaamassa tuota laatunaista, joka on mun epävirallinen enkun koutsi.


Laatusakkiahan me ollaan kaikkityyni. Toinen blogisti peukuttaa tässä etualalla, tosin nyt en Helzun sivua löydä muualta kuin tuolta deviantista?

Ja iltapäivällä ryhdyin näille ihanaisille naisille (jotka siis kaikki voisivat olla mun tyttäriäni) neuleopeksi. Aloitettiin muotoiluprojekti, jonka tavoitteena olis saada jotain mukavaa aikaan neulekoneella.
Ja kas, niuhot neulekoneet eivät meinanneet totella, vain silloin kun äiti (=minä) seisoi tuimana vieressä. Joo, kyllä me nuo masiinat vielä tavoille opetetaan. Suihkis vaan ja alkaa neuleita pukata.

Viime viikolla

en meinannut löytää positiivista virettä millään.
Monenlaiset kouluun liittyvät asiat vaivaavat mieltä, kuten ensi kevään työharjoittelu. Ensinnäkin työharjoittelun tarpeellisuus ihmiselle, joka lähestyy viittäkymmentä ja on tehnyt töitä postinjakajana, keittiösuunnittelijana, neulesuunnittelija-yrittäjänä, huovutustaiteilijana, kuvismaikkana, kotsan maikkana, kässämaikkana... mitähän kaikkea muuta maan ja taivaan välillä?
Mistäs motivaatiota nyt?

Perse eellä puuhun, sitähän tämä mun homma nyt on. Anteeksi raavas ilmaisu!
Jostakin neulomosta pitäisi kai alkaa harjoittelupaikkaa kyselemään ja tyytyä osaansa. Välillä jo käväisin mollin sivuilla katselemassa avoimia työpaikkoja, jos joku tarvitsisi minua jo nyt... Eivät tarvinneet, kehveli!

Kun nyt on saanut taas muutaman yön nukkua oman murusen vieressä, maailima tuntuu paljon mukavammalta: Tiiän, että osaan... ainakin neuloa pitkiä sukkia. Nyt tuntuu että en tiiä muuta.


Pittää tehä sitä mitä ossaa, että pyssyy hyvällä mielellä.

Ossaisin myös poimia puolukoita, mutta aika ei tahdo riittää... joten jos haluaisit vaikka parilla puolukkaämpärillä lunastaa itsellesi komiat säärystimet, niin pistäppä viestiä ;)

Muodissa

kuulemma tänä syksynä... tadaa: pitkät sukat!

Mikäs siinä, minä taidan tykätä olla muodissa.
Syksy ja neuleinspikset, minulla ne kulkevat käsikädessä. Viime kesänä en virkannut, säästelin olkapäätä ja olen nyt hiukan kokeillut käsinneulomista. Turvallisempaa kuitenkin pysyä näissä konehommissa.

Silloin kun noita polvisukkia värkkäsin enemmän, niin jämälankoja jäi ihan hulluna. Päätin nyt tehdä kaikissa varastossa olevista jämistä sukkia. Jospa opiskelija saisi hiukan voita leivän päälle niillä rahoilla ;) Värit vaihtuu siellä täällä, ei haittaa ainakaan minua ja voin mää näitä pittää tietenkin itsekkin, vaikka kaikkia.

Keväällä  neulekoneeni levyasema oli sanonyt yhteistyösopimuksen irti, harmi. Levykkeillä ovat kaikki omat kuvioni, nyt täytyy tyytyä noihin koneen valmiisiin, mutta ei kai haittaa sekkään.

Viikonlopun höyrysin parikymmentä litraa omppusosetta pakkaseen, ryöppäsin sieniä ja ja sain keskeneräisen kukkapenkin valmiiksi. Äläkää ärsyyntykö siitä, olen vain sellainen luonteeltani: "höyryhäyry"

Ja mukava huomata, että moni on löytänyt mukaan matkalle taas!

Matkanteko

alkoi taas.

Pieni pettymys heti alkuun: neuleopintoja ei tänä vuonna ole mahdollista saada.
Harmittaa siksi, että koko hakuni Hamkin muotoilijaopintoihin perustuu mainosten luomiin mielikuviin Hamkin hienosta neulestudiosta... juupa-juu... hieno neulestudio on olemassa fyysisesti, mutta sen käyttöaste on surkea ja tänä vuonna talossa ei ole opettajaa, joka neulestudiota osaisi käyttää.
Eilen olin asiasta oikeasti harmissani, nyt harmitus on hiukan lientynyt, ehkä opin muita juttuja... Ehkä opetan muille neuleen teosta sen mitä minulla siitä on annettavaa. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Tänään englannin tunnilla meidän piti keskustella smalltalkkia eli tehdä tikusta asiaa. Asioiden aiheita annettiin lappusilla. Eräässä lapussa kysyttiin, luetko blogeja? Mitäs mun kamut vastaa: "Noou", jotkut katselevat kuvia. Niin, enhän itsekkään juuri lue, kirjoittelen vaan. Nuo Elina, Satu, Tiina ja Eija ovat sellaisia "kamuja", joiden kuulumisia seuraan ja sitten Ekstriimin puolella on muutama kamu joiden tekemiset haluan tietää, muuten sitten tunnustan, että suurin blogienlukunälkäni on laantunut. Ainahan voitte vinkata, jos jotain uutta ja mullistavaa löytyy! Sisustamiset, rempat, neuleet ym. ovat alkaneet toistaa itseään, eivät herätä mielenkiintoa.

Toisaalta tykkään, että bloggaaminen olis vastavuoroista, haluaisin siis tietää että kaverikin käy joskus juttujani lukemassa, se on kyllä tooosi tärkeää... vaikkakin päiväkirjamaisesti issekseni höpöttelen, kommentteja kaipaan. Joskus on tekstejä joihin on vaikea kommentoida mitään, silloin olis hyvä olla "tykkäys-nappi", joka tarkoittais, että kävin kurkkaamassa... tavallaanhan minulla sellainen on tuolla facebookin puolella. Kaikki tämä pohdinta lähti juuri tuosta englannin tunnilla höpötetystä "do you read blogs?"

Enkusta oon kyllä innossani ja niin olin plastisestakin.
Aamu alkoi oikein tavoista poiketen, että pistetääs hihat heilumaan ja savi muotoutumaan. Jo vain kävi laatuun. Yhdeksästä puoli kahteen pakerrettiin. Opin taas ihan uudenlaista saventyöstö tapaa: lastalla.

Näin olen päässyt toisen kouluvuoden alkuun, intoa piisaa, pienistä pettymyksistä huolimatta.
Mielenkiinnolla odotan huomisaamun tuotesuunnittelutunteja, millainen projekti meitä siellä odottaa.