Innostuin

virkkauksesta kesällä satunnaisen blogisurffauksen seurauksena, kun eksyin Virpi Siiran blogiin. Siellä oikein selkein kuvin näytetään isoäidin neliön virkkaaminen ja muita virkkausidoita pilvin pimein. En ole juuri virkkaillut, muuta kuin villapaitojen ja sukkien saumoja.

Ensin näin sieluni silmillä muhevan punaisesta Tempo-langasta virkatun pontson... Tempoa mulla oli kaapissa mielestäni sopevainen määrä. Mutta ei tarpeeksi... sitten huomasin kun pino lappusia oli jo kasassa. Öööh.

No en siitä masentunut, jäivät odottamaan päivää parempaa. Ja aloitin junavirkkuut Rowanin ohuesta tweedistä, lappusia kertyi ja ajatus liehuvista etukappaleista innosti.
Mutta töks, en tiedä mikä tökkäs... varmaan syksyn kouluhommat ja kotihommat  ja juoksuhommat ja hiihtohommat ja kaikki muut hommat meni eelle.

 Nyt tartuin itseäni niskasta kiinni ja pingotin lippuset ja lappuset.

 Ens viikonloppuun mennessä ne ovat taatusti kuivia. Ei enää tekosyitä!

Mietin silti, että ehkä tää virkkaus ei oo mun juttu?

Sinulle

tammikuun pakkastyttö.
Lähetän sinulle parven enkeleitä.

Enkeleiden siivistä pudonneita timantteja.

Kukkasia omasta puutarhasta.

Ja tietenkin:

Lämmin halaus myös lähtee täältä, hiukan myöhästyneenä.
Olet tärkeä, tiedäthän!

Muotoilun taito

voi välillä unohtuakin,
jos edellisestä muotoilukerrasta on pitkä aika.
Mutta muotoilumuisti palaa, hiljakseen, kun ottaa pulikan käteen ja alkaa pyöritellä ;)

Kotsanopen aikoja on joskus ikävä.

Siinä on sellainen vauhtilaji, että päivä lensivät siivillä.

Karjalanpiirakoiden teko oli oppilaille vaikea laji, silti mieluinen, vaikka haaste oli kova.

Avoimin mielin kannattaa ottaa haasteet vastaan, jos voi aavistaa, että lopputulos on maistuva. 

Villahousut

jalkaan ja joen rannalle istumaan.
Jokainen meistä tarvitsee omat luovuuden ja inspiraation lähteensä.

Minä inspiroiduin tänään näistä, klikkailemalla suuremmaksi voitte inspiroitua tekin.
Aurinkoenergiaa imuroidaan nyt pienen pienistä valonpilkahduksista.

Koululaisen

kevään ensimmäinen viikko takana.

Visuaalisen kulttuurihistorian luentoa, yhteisöviestintää ja tuotteen suunnittelun perusteita. Viimeistelin myös esitystekniikan Kaledo-ohjelmalla toteutettavat työt, johon kuului mm. oman hameen poikkileikkauskuvat ja tuotekortti. Aikataulussa sain työt palauteltua, niinkuin myös luonnostelun ja piirtämisen luonnoskirjan, jota olisi saanut vielä joulun aikaan täydentää. Minä vaan kirjoittelin joulun aikaan blogia ja valokuvasin... eikä siihen luonnoskirjaan juuri tullut enää lisää sivuja.


Tuotteen suunnittelun perusteiden oppimissisältöön kuului essee jonkun taiteilijan kirjoittamasta kirjasta ja taiteilijan luomisprosessista. Suuren suomalaisen kirja-alessa lampu syttyi päähäni heti bongattuani Hannu Väisäsen Taivaanvartiat 8 eurolla. Kirja kertoo Väisäsen luomistyöstä kirkkomaalausten parissa: "Olin pujottamassa ylleni sunnuntaitaiteen pistävää jouhipaitaa." Väisäsen kielikuvat tässä kirjassa ovat vertaansa vailla. Oikein innosta puhkuen palaan tähän kirjaan ja sen myötä esseen kirjoittamiseen. Juu, luitte oikein, innosta puhkuen.

Samalla mielellä aloitin perjantaiaamuna valmistustekniikat eli nahkaompelun.
Yritin huudella ennen joulua facebookissa vanhoja nahkatakkeja silputtavaksi, mutta vain äidiltäni löytyi yksi ylimääräinen... meinaa vähän huvittaa se, että niitä vanhoja kasarinahkatakkeja haudotaan aarteina siellä varastoiden uumenissa ;) Juu niin minäkin aattelin, että jonain päivänä vielä pitäisin sitä auttamattoman vanhanaikaisen näköistä, rakastakin takkia, mutta nyt on Turkista ostettu nahkatakki palasina. Kiertoon vaan turhakkeet kaapeista!

Pitkä päivä (pitkä perjantai) ommeltiin tyttöjen kanssa nahkatilkkuja: yhdyssauma, laakasauma, ketjutikkisauma, tasoksi avattu ketjutikkisauma, liimasauma, laakasauma siksak-ompeleella, viikattu kulmasauma, kulmasauma ym. Erittäin tärkeää saada tuntuma nahan ompeluun, joka on aivan oma maailmansa verrattuna kankaisiin. Liimausta, vasarointia, eri syötöllä toimivat ompelukoneet ja venymistä, lerpattavia saumoja, silittämällä käristettyä nahkaa... kaikkea tätä hyvä kokeilla tässä vaiheessa... ettei sitten varsinaiseen työhön tulisi kovin näkyviä virheitä. Ui-jui! Taas hirvittää ;)  Lisää harjoittelua seuraavalla kerralla. Mukavaa, uutta ja mielenkiintoista.

Tällaisia tilkkuja syntyi äidin "uhraamasta" takista.

Kulmasaumatilkun päällä hopeakynä,
 jota käytetään nahkatoissa merkitsemiseen,
 maitoliimaa saumojen liimaukseen
 ja klemmaraita nuppineulojen sijaan.

Syksyllä

Hämeenlinnassa olen käyttänyt aikani lähinnä juuri opetellen ompelua. Ne päivät, jotka siellä olen ollut, ovat mieluusti kuluneet iltamyöhäiseen koululla kaavamaailmaan ja ompelukoneisiin tutustuen.
Kyllähän minulla sellainen jonkinlainen perustietämys ja taito ompelusta on ollut, mutta koskaan en ole kokenut ompelua oikeen mun jutuksi; liian millimetripeliä. Siksi mieluinen yllätys onkin ollut, että tämänkin ikäinen voi oppia täsmällisyyttä ja tarkkuuttakin, jos tahtoo. Lähinnä on kai kyseessä ajatusmaailman muuttaminen. Tahtoessaan kykenee.

Ns. keittovilla on tullut kangaskauppoihin, liekkö kauankin sitten...
Niin kauan olen ollut kankaiden ostokiellossa. Nyt kun saa kiertää kangaskauppaoja luvan kanssa, tarttui mukaan kaunis petroolin värinen keittovillakangas. Petrooli on minun värini.

 

Kankaasta syntyi Ottobreen kaavoilla numero 7 tämän näköinen liivihame tai tunikako lie? Ihan mahdottoman mukava ja lämmin mekko pidettäväksi farkkujen tai legginssien kanssa. Tästä tuli suosikkini, vaikka ommellessa piti yksi iltapäivä pähkäillä tuota taskujen ompelun problematiikkaa.  Mutta loksahtihan sekin asia ihan itsekseen tarpeeksi monen purkuoperaation jälkeen.

Rouva Alikersantti pääsi uudeksivuodeksi kotiin,
 vietettyään joulun varuskunnassa.
 Tänään lähteekin takaisin  ottamaan vastaan uusia alokkaita.

Nahkainen perhoskoru on vuoden artesaanin luokkakaverini Riikka Peltolan taidonnäytteitä.
Olen toisaalta iloinenkin tuosta nuoresta opiskelijakaartista, joiden kanssa päiväni vietän. He ovat niin ennakkoluulottomia ja innostuneita jokainen jutustaan: Joillakin se on cosplay, toisella vintage jne. jokaisella oma ehdoton juttunsa. Nuoruus ja ehdottomuus sekin kai kuuluu asiaan ;)

Ja löytyipä kuva tästä rouvastakin oma mekko päällä.

Vaaleanpunaisesta

unelmasta alkaa olla hauras muisto vain.

 

Ihanan pitkä joululoma, jonka saan olla kotona.

Vasta ensi viikolla paluu arkeen, vielä monta päivää aikaa nauttia.

Turusen perhe on taas viettänyt joululomansa, kuin karhut talviunilla.

Nukuttu on univelkaa pois ja unta varastoon.

Kuusi tuossa vielä ikkunan eessä tönöttää, 

hyvin osaa käyttäytyä, ei varise, silti joutaa huomenna pois.

Tällaiset mietteet tänään.