Syksyllä

Hämeenlinnassa olen käyttänyt aikani lähinnä juuri opetellen ompelua. Ne päivät, jotka siellä olen ollut, ovat mieluusti kuluneet iltamyöhäiseen koululla kaavamaailmaan ja ompelukoneisiin tutustuen.
Kyllähän minulla sellainen jonkinlainen perustietämys ja taito ompelusta on ollut, mutta koskaan en ole kokenut ompelua oikeen mun jutuksi; liian millimetripeliä. Siksi mieluinen yllätys onkin ollut, että tämänkin ikäinen voi oppia täsmällisyyttä ja tarkkuuttakin, jos tahtoo. Lähinnä on kai kyseessä ajatusmaailman muuttaminen. Tahtoessaan kykenee.

Ns. keittovilla on tullut kangaskauppoihin, liekkö kauankin sitten...
Niin kauan olen ollut kankaiden ostokiellossa. Nyt kun saa kiertää kangaskauppaoja luvan kanssa, tarttui mukaan kaunis petroolin värinen keittovillakangas. Petrooli on minun värini.

 

Kankaasta syntyi Ottobreen kaavoilla numero 7 tämän näköinen liivihame tai tunikako lie? Ihan mahdottoman mukava ja lämmin mekko pidettäväksi farkkujen tai legginssien kanssa. Tästä tuli suosikkini, vaikka ommellessa piti yksi iltapäivä pähkäillä tuota taskujen ompelun problematiikkaa.  Mutta loksahtihan sekin asia ihan itsekseen tarpeeksi monen purkuoperaation jälkeen.

Rouva Alikersantti pääsi uudeksivuodeksi kotiin,
 vietettyään joulun varuskunnassa.
 Tänään lähteekin takaisin  ottamaan vastaan uusia alokkaita.

Nahkainen perhoskoru on vuoden artesaanin luokkakaverini Riikka Peltolan taidonnäytteitä.
Olen toisaalta iloinenkin tuosta nuoresta opiskelijakaartista, joiden kanssa päiväni vietän. He ovat niin ennakkoluulottomia ja innostuneita jokainen jutustaan: Joillakin se on cosplay, toisella vintage jne. jokaisella oma ehdoton juttunsa. Nuoruus ja ehdottomuus sekin kai kuuluu asiaan ;)

Ja löytyipä kuva tästä rouvastakin oma mekko päällä.