Sinulle

tammikuun pakkastyttö.
Lähetän sinulle parven enkeleitä.

Enkeleiden siivistä pudonneita timantteja.

Kukkasia omasta puutarhasta.

Ja tietenkin:

Lämmin halaus myös lähtee täältä, hiukan myöhästyneenä.
Olet tärkeä, tiedäthän!

Muotoilun taito

voi välillä unohtuakin,
jos edellisestä muotoilukerrasta on pitkä aika.
Mutta muotoilumuisti palaa, hiljakseen, kun ottaa pulikan käteen ja alkaa pyöritellä ;)

Kotsanopen aikoja on joskus ikävä.

Siinä on sellainen vauhtilaji, että päivä lensivät siivillä.

Karjalanpiirakoiden teko oli oppilaille vaikea laji, silti mieluinen, vaikka haaste oli kova.

Avoimin mielin kannattaa ottaa haasteet vastaan, jos voi aavistaa, että lopputulos on maistuva. 

Villahousut

jalkaan ja joen rannalle istumaan.
Jokainen meistä tarvitsee omat luovuuden ja inspiraation lähteensä.

Minä inspiroiduin tänään näistä, klikkailemalla suuremmaksi voitte inspiroitua tekin.
Aurinkoenergiaa imuroidaan nyt pienen pienistä valonpilkahduksista.

Koululaisen

kevään ensimmäinen viikko takana.

Visuaalisen kulttuurihistorian luentoa, yhteisöviestintää ja tuotteen suunnittelun perusteita. Viimeistelin myös esitystekniikan Kaledo-ohjelmalla toteutettavat työt, johon kuului mm. oman hameen poikkileikkauskuvat ja tuotekortti. Aikataulussa sain työt palauteltua, niinkuin myös luonnostelun ja piirtämisen luonnoskirjan, jota olisi saanut vielä joulun aikaan täydentää. Minä vaan kirjoittelin joulun aikaan blogia ja valokuvasin... eikä siihen luonnoskirjaan juuri tullut enää lisää sivuja.


Tuotteen suunnittelun perusteiden oppimissisältöön kuului essee jonkun taiteilijan kirjoittamasta kirjasta ja taiteilijan luomisprosessista. Suuren suomalaisen kirja-alessa lampu syttyi päähäni heti bongattuani Hannu Väisäsen Taivaanvartiat 8 eurolla. Kirja kertoo Väisäsen luomistyöstä kirkkomaalausten parissa: "Olin pujottamassa ylleni sunnuntaitaiteen pistävää jouhipaitaa." Väisäsen kielikuvat tässä kirjassa ovat vertaansa vailla. Oikein innosta puhkuen palaan tähän kirjaan ja sen myötä esseen kirjoittamiseen. Juu, luitte oikein, innosta puhkuen.

Samalla mielellä aloitin perjantaiaamuna valmistustekniikat eli nahkaompelun.
Yritin huudella ennen joulua facebookissa vanhoja nahkatakkeja silputtavaksi, mutta vain äidiltäni löytyi yksi ylimääräinen... meinaa vähän huvittaa se, että niitä vanhoja kasarinahkatakkeja haudotaan aarteina siellä varastoiden uumenissa ;) Juu niin minäkin aattelin, että jonain päivänä vielä pitäisin sitä auttamattoman vanhanaikaisen näköistä, rakastakin takkia, mutta nyt on Turkista ostettu nahkatakki palasina. Kiertoon vaan turhakkeet kaapeista!

Pitkä päivä (pitkä perjantai) ommeltiin tyttöjen kanssa nahkatilkkuja: yhdyssauma, laakasauma, ketjutikkisauma, tasoksi avattu ketjutikkisauma, liimasauma, laakasauma siksak-ompeleella, viikattu kulmasauma, kulmasauma ym. Erittäin tärkeää saada tuntuma nahan ompeluun, joka on aivan oma maailmansa verrattuna kankaisiin. Liimausta, vasarointia, eri syötöllä toimivat ompelukoneet ja venymistä, lerpattavia saumoja, silittämällä käristettyä nahkaa... kaikkea tätä hyvä kokeilla tässä vaiheessa... ettei sitten varsinaiseen työhön tulisi kovin näkyviä virheitä. Ui-jui! Taas hirvittää ;)  Lisää harjoittelua seuraavalla kerralla. Mukavaa, uutta ja mielenkiintoista.

Tällaisia tilkkuja syntyi äidin "uhraamasta" takista.

Kulmasaumatilkun päällä hopeakynä,
 jota käytetään nahkatoissa merkitsemiseen,
 maitoliimaa saumojen liimaukseen
 ja klemmaraita nuppineulojen sijaan.

Syksyllä

Hämeenlinnassa olen käyttänyt aikani lähinnä juuri opetellen ompelua. Ne päivät, jotka siellä olen ollut, ovat mieluusti kuluneet iltamyöhäiseen koululla kaavamaailmaan ja ompelukoneisiin tutustuen.
Kyllähän minulla sellainen jonkinlainen perustietämys ja taito ompelusta on ollut, mutta koskaan en ole kokenut ompelua oikeen mun jutuksi; liian millimetripeliä. Siksi mieluinen yllätys onkin ollut, että tämänkin ikäinen voi oppia täsmällisyyttä ja tarkkuuttakin, jos tahtoo. Lähinnä on kai kyseessä ajatusmaailman muuttaminen. Tahtoessaan kykenee.

Ns. keittovilla on tullut kangaskauppoihin, liekkö kauankin sitten...
Niin kauan olen ollut kankaiden ostokiellossa. Nyt kun saa kiertää kangaskauppaoja luvan kanssa, tarttui mukaan kaunis petroolin värinen keittovillakangas. Petrooli on minun värini.

 

Kankaasta syntyi Ottobreen kaavoilla numero 7 tämän näköinen liivihame tai tunikako lie? Ihan mahdottoman mukava ja lämmin mekko pidettäväksi farkkujen tai legginssien kanssa. Tästä tuli suosikkini, vaikka ommellessa piti yksi iltapäivä pähkäillä tuota taskujen ompelun problematiikkaa.  Mutta loksahtihan sekin asia ihan itsekseen tarpeeksi monen purkuoperaation jälkeen.

Rouva Alikersantti pääsi uudeksivuodeksi kotiin,
 vietettyään joulun varuskunnassa.
 Tänään lähteekin takaisin  ottamaan vastaan uusia alokkaita.

Nahkainen perhoskoru on vuoden artesaanin luokkakaverini Riikka Peltolan taidonnäytteitä.
Olen toisaalta iloinenkin tuosta nuoresta opiskelijakaartista, joiden kanssa päiväni vietän. He ovat niin ennakkoluulottomia ja innostuneita jokainen jutustaan: Joillakin se on cosplay, toisella vintage jne. jokaisella oma ehdoton juttunsa. Nuoruus ja ehdottomuus sekin kai kuuluu asiaan ;)

Ja löytyipä kuva tästä rouvastakin oma mekko päällä.

Vaaleanpunaisesta

unelmasta alkaa olla hauras muisto vain.

 

Ihanan pitkä joululoma, jonka saan olla kotona.

Vasta ensi viikolla paluu arkeen, vielä monta päivää aikaa nauttia.

Turusen perhe on taas viettänyt joululomansa, kuin karhut talviunilla.

Nukuttu on univelkaa pois ja unta varastoon.

Kuusi tuossa vielä ikkunan eessä tönöttää, 

hyvin osaa käyttäytyä, ei varise, silti joutaa huomenna pois.

Tällaiset mietteet tänään.

Unessa

edellisenä yönä  luonnostelun ja piirtämisen opettajani, tohtorisnainen, vaati minua opettelemaan kitaran sointuja. Kitarani oli säpaleina ja unessani välillä hukassakin, yritin sitä käydä entisestä anoppilastani etsimässä. Siellä oli kaikki niin entisellään, vanhat kuusipaneelit katoissa ja seinissä. Herättyäni mietin, että miksi en käyttänyt tuota kitaraa, mikä meillä on tuolla yläkerrassa?

    Unet käsittelevät usein asioita niin mielenkiintoisella tavalla. Kuvastaa ehkä niin tätä muotoilijan urani alkua: olen ymmälläni! Toisaalta koen olevani nuorten koulutuksessa; nuorten kanssa päiväni vietän opiskellen. Nuoria muotoilijoita "potkitaan" maailmalle, hyvä niin, sillä pieni Suomemme alkaa olla turkasen pieni mihinkä vaan tuotannolliseen projektiin. Elämme globaalisti niin kamalan suurissa mittakaavoissa. Ei näistä tällä erää tämän enempää, aiheeseen todennäköisesti palaan vielä.
Minun tulevaisuuteni ei ole maailmalla, siinä olen realisti.

    Lähdin muotoilijan koulutukseen opiskelemaan nimenomaan neulemuotoilua, vaikka sellaista ei ollut tarjonnassa. Ensimmäisinä päivinä säikyteltiin kone- ja laiteopilla, joka sisälsi teolliseen ompeluun tutustumista. Mietin olenko oikealla tiellä? Meille kyllä selvennettiin, että meistä ei olla tekemässä ompelijoita, mutta muotoilijan on syytä osata ompelun perusteet. Tyydyin siihen, hyvä niin, jälleen.

    Oppi, jota tiesin tarvitsevani oli kaavoitus, mutta taiteilijaminäni ei ollut muistanut ajatella, että kaavoitus on pelkkää matematiikkaa. Ja matikassa oon aika toivoton. Kaavaopin tunneilla tunsin alkuun olevani suorastaan tyhmä. Kuitenkin laskeminen on ihan peruslaskuoppia ja niin vain omien mittojen mukaan alkoi kaavoja syntyä. Ensin perus t-paidan kaava ja myöhemmin syksyllä itse suunniteltu ja kuositeltu hame. Vuoden alusta aloitamme samalla hamekaavalla nahkahameen toteutuksen.  Uusi materiaali hiukan jännittää ja hirvittääkin.

    Mennyt syksy muutti ajatusmaailmaani ja avarsi katsantoani; eihän minun tarvitse pitäytyä neuleissa. Avoimin mielin otan vastaan annetun opin, oli se nyt vaikka kitaran sointuja. Silti päättäväinen pitää olla, minut on muotoilijan opintoihin valittu  ja muotoilija minusta pitää tuleman, eikö niin!

Itsekaavoitetusta kaavasta muokattuna plyyshitunika. Kangas: Pala ja lanka, Nivala

Tykkään erityisesti näistä vahingossa syntyneistä pitkistä ruttuhioista.