Arktinen vappukolttu

tuli kahdesta neuleesta yhdistämällä.
Arktinen siksi, että meidän maiseman vappukeli on tällainen:

Äiti antoi vähän aikaa sitten minulle mohairneuleen, joka oli jäänyt pitämättä, koska malli oli hiukan lyhyt. Helmassa ei ollut resoria, niin se tahtoi kiertyä vielä ylöspäin rullalle. Pohdiskelin aikani miten kauniin värisen mohairneuleen jatkaisin pitokelvolliseksi. Hypistelin Jarkon vanhoja kauluspaitoja ja sovittelin niitä jatkopalaksi. Mohair on kuitenkin niin muhkeä, että paksumpikin kauluspaita näytti liian ohuelta lipareelta helmassa.

Eilen piti työhuonessa tonkaista pari laatikkoa, etsiessäni liimaa portfoliotyöskentelyä varten. Ja kas, käsiini osui vanha purkulangoista aloitettu neuleen tekele, jossa ihme kyllä sävyt olivat tismalleen samat kuin tässä kauniin ruosteen sävyisessä mohairpuserossa.

Vaikka lyhyempikin "jatkopala" olisi riittänyt ajattelin tehdä niin pitkän, kuin suosiolla neuletta riitti.
Eihän tämä mikään kesämekko ole, mutta syksyllä voi olla tosi mukava "koulumekko". Talvenmittaan tuli huomattua, että koululla pitää pukeutua oikeasti lämpimästi. Nyt olen lähinnä iloinen siitä, että pääkopassa selvästi liikkuu jotain ideantapaista pitkästä aikaa.
Se tuntuu erityisen mukavalta!

Hitaasti

mutta varmasti valmistuvat... nuo ryttyset pöksyt.
Tiistaina ompelin reippaasti, piti saada pöksyt valmiiksi.
Haastetta riitti rypyttämisessä ja hampaita piti kiristellä, kun rypytykset eivät millään meinanneet suopua samanmittaisiksi. Ja voihan, voihan...
Kun sain lahkeet ommeltua, huomasin riemukseni, että mulla oli kaksi oikean jalan lahjetta.
Taisi päästä muutama ruma sana.
Pohdiskelin siinä purkamisen maalimanmestaruuskisoihin valmistautumista. GRRR!
Kangas on erittäin hienoa villakangasta (Hugo Boss) ja niin samanlaista molemmin puolin... en siis erottanut nurjaa puolta vaikka niin taiten kaikki yritin merkata.
Näitä synkkääkin synkempiä viikkoja on nyt mahtunut ohjelmistoon roppakaupalla, mutta inhimillistähän tämä väärin ompelu on.

Keskiviikkoaamuna väri ja muoto-oppitunnilla saimme tehtävän, joka ilostutti eloa. WGSN:n sivuilta mieluinen väri-inspiraatio ja siitä akryyleillä sutimaan vain väripintaa. Kuva on instakramissa, jos mielitte käydä kurkkaamassa, sivupalkissa linkki instaan (elämä pikkukuvina).
Niin tosi pienestä pitää ottaa ilo irti. Impressionistisesta akryylimaalauksesta tuli ilonpilkahdus ja onnistuneesta ruotsin powerpointista: företagspresentation. Ruotsinmaikan kehut teki niin hyvää!

No kuvissa on jalassa siis nuo ryttyset pökät, naama on rytyssä kans, johtuneeko elämän kolhimisesta vaiko kirkkaasta auringon paisteesta ;) Housut eivät ole ihan valmiit; vetska puuttuu takaa ja siksi eivät ylhäältä näytä istuvan ihan presis.

 Silti aika hauskaiset housut.
 Rypytyksetkin näyttävät näin äkikseen katsottuna aika tasaisilta.
Jo ennen suunnittelua, hameen palautuksessa, lamppu syttyi päässäni, kun ope mainitsi, ettei valmiista tuotteesta ole pakko aina tulla "käyttötuote", oppimisprosessi on tärkein.
Iloitsen siitä oivalluksesta... Saatan jonain päivänä vielä kehittyä näissä hommissa.

Pää puskassa

 kirjamellisesti.

Jos totta puhutaan olisin tarvinut piilopirtin itselleni vähäksi aikaa, jossa olisin saanut itkeskellä yksin ikävääni ja hiukan levätäkkin. Hautajaisviikko kulutti kaikki voimani. Sen jälkeen olen ollut kuin unissakävelijä, jolla on kivi painona rinnassa.
Kouluhommat ovat hoituneet vähän vasemmalla kädellä, mutta hoituneet kuitenkin.
Uupumus meinasi viedä opiskelumotivaationkin, mutta järjen ääni kuiskii, että kevättä on niin vähän jäljellä, että olisi tyhmää luovuttaa.

Viime viikolla esittelin mallistoni.
Esittely meinasi (tai taisi mennäkkin) mennä farssiksi, kun kesken kaiken aloin itkeä vuolaasti. On kovin vaikea katsoa niitä töitä, joita maalasin, kun äidiltä tuli soitto, että isää lähdettiin viemään ambulanssilla.  Itkun kanssa olen kuitenkin mallistoani kokoon kerännyt. Ajattelin kuitenkin, että portfoliossa voi näkyä pysähtyneisyys, jonka malliston suunnittelu koki. Elämään kuluu sekin.

Kotona olisi juuri nyt niin paljon huolehtimista.
Haluaisin niin olla tukena äidilleni ja turvana muille läheisille. Kevät hommat omalla pihalla kutsuvat ja vaatekaapit pursuilevat talvivaatteita, jotka pitäisi pyykätä ja vaihtaa kevyempiin. Koti on koti ja se minua tarvitsee tai oikeastaan minä tarvitsisin nyt kovasti sitä. Muutama viikko jaksaa, jaksaa...

Tänään on ollut hyvä päivä leikata omenapuut ja kuuset. Iso läjä oksia odottaa rannassa pääsisäisroihuja. Pientä valoa näkyy pimeän putken päässä.
Kohta kuuluu tuoterintamallakin: pöksyt valmistuu.