Mieletöntä

kun saa kamulta viestin, että "Chanelin uudessa couturemallistossa oli muuten muutama samanhenkinen malli, kuin sun kevään mallistossa... Eli oikeilla jäljillä oot!!!" Voi hitsikkäinen mikä fiilis! Tiedättekö mää en ookkaan vielä aivan fossiili!
Varmaan asia, joka on eniten haastanut on juuri ajassa pysyminen. Tässä ajassa mennään korkealla ja kovaa, trendejä tulee ja menee. Pitää olla tiitteränä, että pysyy ajan hermolla. Muotimaailma kuitenkin on pysyvää, muoti ei katoa.

Voguesta voitte käydä katselemassa Chanelin kevään kokoelmaa  ja miettimässä, että mitähän yhtäläisyyksiä sieltä voisi löytyä.

Kotona on käyty keskustelua näytöksistä ja siitä mitä virkaa on erikoisilla vaatteilla. Muotimaailmassa kilpaillaan idearikkaudella ja trendinenällä, kuka on hyvä haistelemaan muodin tuulia ja kulkemaan edellä.

Syksyllä suosikkikeskusteluohjelmassani Efter niossa haastateltiin Vuoden nuorta suunnittelijaa Rolf Ekrothia. Voit nähdä lähetyksen täällä (n. 7min kohdalta). Rolf kertoo, että esitykset eivät oikeastaan edes ole niille joita ei muoti kiinnosta. Näytöksissä on tarkoitus kokeilla eri asioita, tehdä taiteellisia luomuksia ja mitata materiaaalien yhdistelykykyä, hiukan ravistella vanhoja kaavoja. Koulussa pointti on kokeilla eri asioita ja näyttää mielikuvituksensa ja kekseliäisyytensä. Eikä ole tarkoitus, että vaate nähtäisiin kadulla tavallisten ihmisten päällä. Tällä haluan viitata sunnuntain Kalevan "kuvassa" kirjoitukseen, jossa kysyttiin, että "onko siinä pressikuvaa tulevasta tieteiselokuvasta, jossa kloonatut hybridit järjestyvät sotajoukoiksi? Esittelyssä ovat belgialaisen  Kris Van Asschen Diorin miesten mallistolle suunnittelemat asut. Mistähän se johtuu, ettei koskaan näy kenenkään ostavan  ja pitävän näitä muotinäytösten hulppeita huippuluomuksia?" Kirjoittaa nimeltä mainitsematon toimittaja, joka paljastaa täyden tietämättömyytensä asiaan muotimaailmaa kohtaan. Kannataisi ehkä ottaa selvää!

Lopuksi pari kuvaa Rolfin viimekevään mallistosta Aallon näytöksessä.
Meidän W16 Kajo näytöksessä ei mennä ihan samoilla "aaltopituuksilla", mutta jokaisen meidän tulevan muotoilijan mielessä lie kokeilla ja luoda uutta. Muuten W16Kajon blogi aukeaa luultavasti tälläviikolla, että seuraillaan tilannetta.

Kuva:Guillaume Roujas

Kuva:Guillaume Roujas

Villahousurock

jee, jee, jee! Ai-jai-palelee.

Villahousunainen, villahousumainen... muistatteko Timo Antero Kuusiston villahousupiinan?
Minä oon muistanut sitä tänä talvena erityisesti, kun oon omaa villahousupiinaa pohtinut. Villahousuista piti tulla mun juttu ja tuote, mutta ei sitten tullutkaan. Into lopahti moniin seikkoihin, joita en nyt tässä lähde ruotimaan. Onhan noita villahousuvalmistajia netti pullollaan.

Toki vieläkin on päiviä, kun haaveilen omasta villahousumallistosta.
Yhdet pikaprotot näissä kuvissa.
Pitäisi kehittää neuletuotemerkki... pahuksen vaikea juttu. Iskevä ja mieleen jäävä.

Villahousulumous, villahousuvallankumous!
Näissä pöksyissä on mukava viettää pakkaspäiviä.
Ai-jai, ei palele!
Kuvanotto hetkellä -29 astetta.

Napakka pakkanen

muuttaa suunnitelmia ja pitää minut kotosalla.
Olo on vähän levoton, olisin halunnut saada hommia eteenpäin, henkilökohtaista palautetta naamatusten. Kummallista miten epävarmaksi itsensä välillä tuntee, vaikka toisaalta tietää itse mitä haluaa ja miten homma toimii. Kirjallisessa palautteessa luki "Olet taitava." Ehkä kirjoitan palautteen jollekkin voimakirjan sivuista, jolloin sanat jäisivät elämään, eivätkä katoaisi roskapostien kuiluun.

Äitini kanssa käytiin lauantaina keskustelua mallistostani. Äiti käytönnon vaatettajana ei oikein ymmärtänyt, että tehdä nyt näytille vaatteita, joita ei voi edes pestä. Kelle niistä on iloa.
Minua nauratti äidin ajatukset, enhän itsekkään ole ollut koskaan turhamainen ja nyt mitä tuotan: voi turhuuksien turhuus...

Mutkainen polku, niinkuin kuvan kulkijalla. Päämäärä on jossain tavoittamattomissa.

Tämä on nyt projekti, joka on oikeastaan vain minua varten. Saan tehdä juuri niin tuskaisen luomistyon, kun vain haluan. Synnytys on käynnistetty ja kipiää tullee käymään, erittäin haasteelliset materiaalit hidastanevat kevään projektia.
Mallisto vapauttaa minut synnyttämään uutta.
Toukasta kuoriutuu korento.

Voi elämän kevät!

Voimakirja

siitä tuli, vähän vahingossa.
Tärkeä kapistus, jota hypistelen ja kääntelen sivuja. Lueskelen voimalauseita. Inspiroidun aina uudelleen. Jokaisen pitäisi koota voimakirja itselleen. Rosoinen, elämää nähnyt ja salaisuuksia sisältävä.

Viikonloppuna puhuin puhelimessa, paljon.
Puhuin niille, joilta uskon saavani vertaistukea ja rehellistä, asiantuntevaa palautetta.
Nyt olen saanut hommat eteenpäin ja voin keskittyä seuraaviin tehtäviin, niitä riittää.

Mutta haluan jakaa kanssanne nämä pienen tärkeän kirjan ajatukset, voimaantukaa!

Tunteita

ja tuoksuja tuli mieleen kuvista.

Eilen nurkissa paukkui pakkanen.
Takkatulen loimussa ja ruusujen tuoksussa minä maalasin lähes kuusi tuntia putkeen. Toki välillä piti kurtistaa kulmia ja pohtia, mitä tuleman pitää.
Ja juoda kuppi kahvia.

Huomasin iltasella, että ruusun väri oli siirtynyt paperiin.
Nyt aamulla on vähän tyhjiin rutistettu olo, niinkuin sillä karkkikuusella.

Tarvitsisin jonkun, joka katselisi, kommentoisi, kritisoisi, ehdottaisi.


 Olen ihan yksin

Jouluna

nollattiin pää aika hyvin.
Rutistettiin suklaat papereista ja jäi vain tyhjä korea kuori.

Jään miettimään vertauskuvaa, joka ei nyt täsmää.
Pääni ei ole ollenkaa tyhjä rapiseva kuori, päin vastoin. Aivot odottavat normaalia arkiaamua, jolloin koti hiljenee ja minä voin jatkaa pakerrusta.
Alitajunta on työstänyt malliston valmiiksi. Paperiversiot puuttuvat osittain.
Huokaisen nyt, kyllä tämä tästä. 

Ennen joulunalusviikkoa alkoi puristaa liikaa, meni yöunet.
Pelkäsin etten selviä...
niin mistä?
Tehtävistä, aikatauluista
Kun ahdistaa liikaa, menee luovuus.

Vietettiin vain joulua: syötiin herkkuja, pelattiin ja relattiin yöt myötänsä.
Nyt rytmi on suloisen sekaisin.
Jaa-a , odotan arkiaamua, mutta herätys voi silti kirpaista.