Viimeisenä retkipäivänä

viiletimme tukka putkella, kuin haluten tallentaa kaiken mahdollisen näkemisen arvoisen. Mutta näkemistä olisi ollut niin paljon, että osa oli pakko jättää seuraavaan vierailuun. Koska koko perheemme täynnä on tulisieluisia urheiluihmisiä ja penkkiurheilijoita, ilman muuta meidän piti valloittaa suuri ja mahtava Camp Nou. Kun kotona sitten juttelimme käynnistä "noucampilla" ja siitä kaihosta, joka jäi kalvamaan; miten mukavaa olisi elää sellaisen pelin tunnelma paikanpäällä, jossa olisi 90 000 katsojaa, tyttäremme Viivin pohti: "mutta ajatelkaapa, että pääsisi pelaamaan!" Niin mikäs sen hienompaa, tavoitteita aina pitää olla ;)

Voi miten tuon laventelin tuoksu huumaa

Noucampilta metroilimme kohti Montjuicin kukkulaa, jossa osa seurueestamme tutustui taidemaalari, kuvanveistajä Joan Miroon ja mekin sitten kerkesimme osaan Miron huikeista töistä tutustua. Suuri oli kiusaus ottaa valokuvia, mutta tällaisissa paikoissahan yleensä on valokuvaaminen kielletty.
Koska nousimme bussista väärällä pysäkillä Montjuicille suunnatessamme, poikkesimme tsekkaamassa myös Olympiastadionin.

Seuraava tavoitteemme oli saada murua rinnan alle Kansallismuseossa. Tämä vuoden 1929 maailman näyttelyyn rakennetty kohde oli taas nähtävyys sinänsä, rahkeet eivät oikein riittäneet näyttelyyn tutustumiseen, vaikka se mieltä jäikin hiukan kaihertamaan.

Näkymä kansallismuseon portailta alas kaupunkiin

  

Viimeisenä iltana nautiskelimme porukalla illallisen Espanjalaisella kaavalla: Ensin tapaksia. Alkuruokana monin eritavoin laitettuja kaloja; pää-asiassa mustekalaa ainakin kolmessa eri muodossa. Pääruokana kala tai liha ja jälkiruokana sitruunasorbetti... tai mitä se lie.

Matkaa voi sanoa oikein inspiroivaksi muotoilijan matkaksi, sai hiukan heittää kevään painolasteja menemään.