Tarvitaan

kai pimeääkin pimeämpiä päiviä, että oppii ymmärtämään valon merkityksen.
Viime viikko taisi olla melkein täysin musta. Oli vaikea nähdä valoisuutta elämässä.

Kun mieli on matala, ei onnistu neulominen tai mikään muukaan luomistyö.
Valokuvausta olen kaivannut tai aikaa valokuvaukseen, mutta silloin kun tympii, ei löydy edes valokuvattavaa. Ainoa asia mihin kykenin oli lenkkeily, sekin hirmuisilla sykkeillä äherrystä, mutta silti tärkeää pään tyhjennystä.

Tämä viikko on harrastettu taikinaterapiaa ja se on ollut ilmeisen tehokasta, sillä tänään luulen jo nähneeni auringon pilkahduksen.

Ehkä vielä tulee kesä ja huolet väistyvät.

Hei ystävät! Synkästä tekstistä huolimatta nähkää kuvien kauneus.