Anteeksi

kaikille niille, joille olen antanut sellaisen kuvan, että viihdyn kaupungissa.
Ja anteeksi kaikille niille jotka viihtyvät kaupunkilaisina.

Olen halunnut rehellisesti kirjoitella kaikesta siitä mikä on ollut mieluista ja mukavaa, joten tietenkin moni on saanut mielikuvan, että olen työssäni korvaamaton. Liian moni on nyt käsittänyt väärin ja haluan hiukan korjailla väärinkäsityksiä.
Ensinnäkin Aaltoon kelpaa töihin vakinaiseksi vain taiteen maisteri (mielellään Aallosta valmistunut) ja minusta tulee VAAN muotoilija. Tämän te olette kyllä tienneet ;)

Toiseksi olen sielultani maalaisihminen, kaupunkilaista minusta ei tule tekemälläkään.
Kaupungissa on aina kiire siirtymään paikasta A paikkaan B. Reitti pitää suunnitella hsl:n kanssa tarkasti ja minuuttiaikataululla, muuten ei selviä ajoissa perille. Hsl kertoo, että pitäisi lähteä kävelemään seitsämän minuuttia ennen bussinlähtöä, että joudut bussiin 63, bussi on varttia ennen junanlähtöä asemalla, joten ehdit hyvin käydä ostamassa lippun junaan, joka lähtee kuusi yli. Tai sitten sinulla on oma auto ja porskutat hirvittävässä ruuhkassa menemään, niinkuin kaikki muutkin autolliset. Liikenteen melu on niin hirvittävä, ettei sitä pääse pakoon edes lenkkipolulle. Minä mieluusti ajelen henkeni kaupalla pyörällä ja joka aamu joudun läheltä piti tilanteisiin autojen kanssa, kun yksi pysähtyy ja toinen rinnalla painaa kaasua.

Sitten kerron seikasta, josta joudun törmäyskurssille hämmästyttävän usein pääkaupunkiseudulla, nimittäin elämästä muualla suomessa: Ai onko sitä?!
Erään kandiopinnäytetyön palautuksessa puhuttiin vain siitä, että minkä kaupunginosan ihmiset voisivat pukeutua näihin housuihin. Minua harmitti. Lopulta sain suunvuoron minäkin ja kerroin hämmästeleväni sitä, kuinka tämän tason oppilaitoksessa puhutaan vain helsinkiläisistä, niinkuin muualla Suomessa ei olisi elämää laisinkaan. Sain hiukan hymähtelyä osakseni ja eräs opettaja kiitteli myöhemmin palautteesta.
Se myös harmittaa, että maalta tulevien nuorten identiteeti näyttää muuttuvan kaupunkilaisuudeksi sen tien kun kirjat vaihdetaan. Kuinka säälittävää on se, etteivät he halua tunnustaa enää vanhaa kotikaupunkiaan, vaan ovat mieluiten stadilaisia. Sydän itkee verta.

Minä olen saanut mahdollisuuden nähdä elämää monelta kantilta.
Ja vaikka mahdollisuuden saatuani syksyllä murehdin sitä, että alani työpaikat ovat keskittyneet Etelä-Suomeen, en haikaile enää. Silmäni ovat avautuneet sille, missä olen onnellinen, missä on hyvä elää ja asua.
Jatkossa haluaisin keskustelua maaseudun hyvinvoinnin puolesta. Onko tärkeämpää tehdä tunneli Tallinnaan kuin pitää raiteet ja tiet kulkukelpoisina pohjoiseen, valitettavasti tämä on keskustelun taso.
Viimeinen viikko Aallossa alkaa huomenna. Tämä on ollut hienoa aikaa.
On pakko yhtyä Timo Airaksisen filosofiaan:

Elämä ei voi olla pelkkää halujen ja toiveiden tukahduttamista. Pitää myös seikkailla ja ottaa riskejä. Silloin lopputulos ei ole omassa hallinnassa.
Jos haluaa elää täysipainoisen ja rikkaan elämän, on luovuttava onnellisuuden vaatimuksista.

Kiitos ja anteeksi :)
Toivoisin niin kommenttointia tänne blogiin, että nekin pysyisivät keskustelussa mukana, jotka eivät ole facebookissa.