Ilosta kupliva

on mielialani tänään.
Eilen esitin Hämeenlinnassa loppuseminaarissa opinnäytetyöni: Kotimaisen neuletuotannon selvitystyö

Johdanto

Kiinnostus neuletuotteiden kotimaiseen valmistuttamiseen on ollut pinnalla viime vuosina valmistuvien muotoilijoiden ja vaatesuunnittelijoiden keskuudessa. Vaateteollisuuden siirryttyä halpatuontimaihin 1980-90 -lukujen taitteessa neuleen ja vaatteen valmistaminen Suomessa hiipui. Kotimainen tuotanto tyrehtyi lähes kokonaan. Suomessa valmistamisen kannattavuus heikkeni. Tämän seurauksena neuleen valmistustekniikoiden opetusta on vähennetty kouluissa: ammattiosaaminen on heikentynyt huomattavasti neuleen saralla. Neulos on olennainen osa vaatteenvalmistusta. Neuloksen synty ja eri rakenteet ovat tärkeää tietotaitoa neuleen suunnittelussa. Opinnäytetyössäni haluan myös herättää keskustelua perustekniikoiden osaamisen puolesta, huutaa hätähuudon neuleen opetuksen jatkumiseksi.

Tämän päivän nousevia trendejä vaatteen valmistuksessa ovat ns. kestävä muoti, vastuullisuus ja ekologisuus. Yhä useammat vaatesuunnittelijat haluavat valmistaa vaatteita kotimaisin voimin. Tämän vuoksi haluan kartoittaa kotimaisia neuleen valmistajia ja tuoda esille tietoa siitä, mitä tuotteita he valmistavat, minkälaisilla ehdoilla (minimimäärät) ja mihin hintaan. Pitkän perinteen ja tietotaidon omaavia neulevalmistajia Suomesta kyllä vielä löytyy, mutta ne näyttävät olevan kovin vaikeasti tavoitettavissa. Osaaminenkin heillä rajoittuu pitkälti laakaneulontaan. Nämä piilossa olevat neulomot ovat toimijoita, jotka ovat aloittaneet jo 80-luvulla tai aiemmin yleisimmin akryylisten mainospipojen valmistamisella. Ajatuksenani on edesauttaa neuleteollisuuden säilymistä Suomessa ja ”kaivaa” neulomot esille. Oma motiivini työhön on neuletuotannon käynnistäminen omassa yrityksessä. Tarkoituksenani on siis löytää hyvä yhteistyökumppani ja neuloksen valmistaja. Opinnäytetyöni tulee olemaan monimenetelmätutkimus, jossa pääpaino on kvalitatiivisissa tutkimusmenetelmissä. Monimenetelmällisellä lähestymistavalla kerätty aineisto analysoidaan sopivimmalla tavalla (diasarja Tutkimusasetelmia: Anita Sievers). Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusstrategia on olla kartoittava, etsiä uusia näkökulmia ja löytää uusia ilmiöitä, myös selvittää tunnettuja ilmiöitä ja kehittää hypoteeseja. (Hirsjärvi, Remes, Sajavaara,2000, 172)

En kiusaa lukijoita enempää tekstilläni, sehän tulee aikanaan luettavaksi theseukseen pienten viilausten jälkeen. Tietenkin tällaisen työn jälkeen varautuu kovaan kritiikkiin, mutta palaute oli kyllä enemmän kiitosta ja uskaltaisiko sanoa suitsutustakin. Kiitollisena olen yrittänyt painaa mieleen kaikki ne sanat, joita sanottiin, kuten nämä ohjaajani Leena Koivusen sanat, että opinnäytetyössäni peilautuu käsityläisen kasvu muotoilijaksi. Muotoilun yliopettaja, taiteen tohtori Pirjo Seddiki ihasteli työni määrää ja sitä, kuinka olen onnistunut kaivelemaan neulomoita aivan hämmästyttävän laajasti ympäri Suomen. Kävimmekin keskustelua siitä, kuinka elämää kuitenkin on täällä pohjoisessa Suomessakin. Seikka, joka tahtoo eteläisen ihmisen näkövinkkelissä välillä unohtua. Opparissani otin kantaa ilmiöön kestävä kehitys ja sen saapuminen maaseudulle. Hitaasti tänne asiat tulevat, minkäs teet.

Intohimoinen, siitäkin termistä opparini käsittelyssä puhuttiin. Kaikki tämän intohimoni tietävät, tämä pienen ihmisen yritys pelastaa neulekoneet kouluihin takaisin on jo myöhäistä, mutta yrittänyttä ei laiteta. Lupaan auttaa kaikella tällä tietomäärällä ihmisiä, jotka haluavat neuloa neuleita omassa yrityksessään tai valmistuttaa neuleita toisella yrittäjällä. Sanottaisiinko niin, että minulla on suuri koneneulojan sydän.

Kommentti "opparista kuuluu Päivikin ääni" hämmensi, mutta miksikäs muutun, murteineni ja intohimoineni. Hyvällä tavalla se ääni kuului, kuulemma. Intohimoisenti asialle vihkiytyneenä olisin esitelmöinyt oppariani tuntikausia, mutta aika oli rajallinen, harmikseni... Onhan kyseessä aihe, joka mielestäni olisi vaatinut vieläkin pitkällisiä pohdintoja. Leena totesikin nähtyään työskentelyäni alusta alkaen, että prosessille on ollut eduksi, että sitä on työstetty pitkällä aikavälillä. Suurimmat tunteet ovat kerenneet hiukan tasoittua.

Prosessi on ollut minulle kasvun aikaa, aikaa matkalla muotoilijaksi.

 

Olen sitä mieltä

että ihminen oppii iästään huolimatta.
Tämä ajatus minulle tuli viime viikonloppuna, kun olin Raudaskylän kristillisen opiston järjestämällä Kuvankäsittelyä valokuvaajille, rohkeasti rawia!-kurssilla. Vieruskaverini yritti vihjataa ikään, kun pähkäilimme photoshopin kommervenkkejä. Jos palaan ajassa nelisen vuotta taakse päin, niin voi, kuinka oli kuvankäsittely vaikeaa. On toki vieläkin, mutta on paljon asioita, joissa olen kehittynyt koulutuksen kautta... Ja nyt en taida puhua pelkästään kuvankäsittelystä.

Annoin vihdoin itselleni luvan kirjoittaa blogi-tekstiä. Syksy meni niin monin tavoin haihatteluksi, että oppariin syventymisestä ei tullut yhtään mitään. Tiedätte yhden kiusauksistani: remontointi. Kun vanha makuuhuoneemme vapautui yläkerrasta, tuli kova tuska tehdä siitä uusi. Uuteen makuuhuoneeseen tuli tuska maalata taulu. Sitten tuli tuska konmarittaa yläkerran vaatehuone. VOIHAN TUSKA! Yläkerrasta on nyt viimeinen huone työn alla: katto maalattuna ja seinä odottaa tapetointia. Mutta niinkuin arvata saattaa, ei tämä tähän lopu. Kohta kaksikymmentä vuotta vanha omakotitalo, voitte vaan kuvitella: tuska jatkuu.

Joten yhtälö työ, remppa, neulonta ja oppari oli aika huono. Oppari kärsi eniten, kunnes alkoi löytyä oikeat ihmiset. En oikein muista kumpi soitti ensin, mutta Sanni Salonen oli ihminen, jonka kautta oppariini alkoi pikkuhiljaa tulla sisältöä. Sanni auttoi löytämään neulemaailman uutta sukupolvea, joille kyräily ja selän takana piilottelu on vierasta. Yksi näistä huipuista tyypeistä on Johanna K Designin Johanna Österman. Johannan kautta löysin Fiskarens Frun Tuula Hörmanin jne. 
Tammi-Helmikuun aikana sain työstettyä opparini melko pitkälle, haaveissa silloin oli myös unelmien työpaikka, jonka sainkin. Voi elämä, mitä vuoristorataa on kiidetty tämä kevät! Unelmatyö täytyi jättää, koska katsoin terveyden tärkeämmäksi. Tein myös päätöksen kokeilla yrittäjyyttä jälleen. Tosin konsepti on muuttunut neuleen tuottamisesta ja teettämisestä taiteellisempiin hörhöilyihin, mutta uskoakseni koko ajan parempaan suuntaan. Ajatuksena myös vahvasti se, että tässä iässä on syytä lähteä toteuttamaan loputkin unelmat.

Ensi viikolla lähden viimeisen kerran opiskeluasioiden vuoksi Hämeenlinnaan. Mieli on haikea. Ne pari tiivistä opiskeluvuotta ihanien kamujen kanssa ovat nyt takana. Mistään hinnasta en näitä vuosia vaihtaisi pois. Onneksi rikkaat, rakkat muistot jäävät tänne blogiin elämään. 

Keskeneräisyys kuuluu elämään