tiistai 4. lokakuuta 2016

Kukkatipoissa

oli tehoja luomisinnostuksen suhteen. Täytyy ehkä tilata erikseen opparin kirjoittamiseen syventävät tipat. Tosin eilen aamulla osasin jo hiukan taas palata siihen neulevalmistajien selvitystyöhön, huh!


Olen yrittänyt saada persoonallista jälkeä neulekoneella, sellaista, jota on vaikeampi toteuttaa teollisesti samannäköisenä. Ai että tykkään tuosta mohairin ja ranskalaisen efektilangan liitosta <3  Mulla on isompi neuleprotoprojekti menossa, mutta helpottaa kun voi tehdä tällaisia pienempiä kokeiluita ohessa. Mukava ois kuulla mielipiteitä...



Arvaatte varmaan, että kun alkaa taas mallistosuunnitelmat kovasti kutkuttaa, niin silloin väistyy kaikki muu mielestä. Toisaalta olen niin iloinen, että palo neulekoneella työskentelyyn löytyi taas. Toki välillä märehdin, että miksi näitä suunnittelen käsikoneelle, kun olen miljoona päätöstä tehnyt, etten käsityöyrittäjäksi enää ryhdy.


Edellisessä elämässä käsityöyrittäjänä kirjanpitäjäni tuumasi, että saahan sitä yksityishenkilönäkin käsitöitä tehdä ja myydä harrastuksekseen, kun muistaa maksaa siitä veron.
Juttelin tässä viimeviikolla toisen pohdiskelijan kanssa ja hän tuumasi niin levollisin mielin, että luovuudelle täytyy antaa aikaa. Maltti on valttia ja nyt kun minä olen tuumaillut aikani, huomaan, että alkaa syntyä aika mukavaa jälkeä. Persoonallista ja harkittua, voisiko sanoa niin?
Tämmöinen unelmoitsijan hattarapipo päähän ja haaveilemaan pilvilinnoista.



tiistai 27. syyskuuta 2016

Innostuksen hulluus

on parempi, kuin viisauden väliinpitämättömyys.
Tätä ajatusta kohti mennään luovuuden puuskassa. Elokuussa täytyi olla biorytmit kuopassa... en ole tarkistanut, mutta nyt kihelmöi vanhaan malliin: syksy ja neuleet. Ajattelin taas tuhota vanhoja lankavarastoja periaatteella vasta sitten uusia, kun on vanhat saatu hiukan vähemmäksi. Jostain kumman syystä alpakkahuivin neulomisen jälkeen huomasin, että varastoni pullistelee silkkivillaisia ohuita huivilankoja.


Alpakkalangan teettäminen ei ollutkaan kovin helppoa, ainakaan täällä suomessa, mikä on hirvittävän harmi sinänsä. Mutta aika näyttää saammeko kohtuuhintaista lankaa jossain teetettyä. Odotellessa pohdin uusia malleja ja käytän vanhaa lankavarastoani.Aika herttaisen alpakkapiponkin olen kehitellyt, kuvan siitä voi nähdä täällä.


Tämä kaunis ohut villalanka on Louhittaren luolan ohutta käsinvärjättyä huivilankaa, jolla tulee mielettömän kaunis pinta. Lanka on haettu Ti-Ti-Tyystä Jyväskylästä.  Aamuauringon paisteessa en saanut kuviin näkymään käsinvärjätyn langan sävyvaihteluita, mutta yrittäkää kuvitella sävyt.


Nyt jos osaisin, perustaisin EHKÄ etsyyn kaupan. Kauhiata jossittelua tämä elämä.
Jos nyt kirjoittaisin opparia, enkä täällä lätinöitä, niin sekin tulisi jonain päivänä valmiiksi (syvä huokaus!) Seuraavaksi otajn minulle räätälöityjä kukkatippoja, jotka auttavat pääsemään irti huolista ja antavat uskoa omiin kykyihin ;)


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Ruuhkaa

marjaruuhkaa, sieniruuhkaa, omppuruuhkaa, ajatusruuhkaa...
Kesä lipesi käsistä liian liukkaasti ja vaikka vietimme lomaa ihan perinteisesti, niin syksy aiheutti hiukan paniikinomaisia tunteita. Oppari, opinnot loppuun... ÄÄÄK! Muotoilijan matka alkaa olla päätöksessään, mutta kylläpä tökkii silti tuohon onnettomaan opinnäytetyöhön tarttuminen.

Kesällä aloittelin yhteistyötä naapurin alpakoiden kanssa. Pohdittiin alpakoiden omistajan kanssa millaista lankaa kannattaisi teettää ja mitä langasta valmistettaisiin. Kun näiden karvakavereiden kuvat näätte, niin ymmärrätte varmaan, miksi kiinnostaa enemmän neulesuunnittelu kuin opparin ährääminen. Kuvissa alpakat on vasta keritty, siksi kaljun ja ruipelon näköisia. Tuolta Toukomaan sivuilta voitte nähdä kuvia lisää.




Yksi asia mitä en tahdo muistaa ja hoksata on se luomisen tuska. Melko monta projektia on ollut nyt kesän jälkeen pohdinnassa ja kuinka olen piehtaroinut itsesäälissä, kun ei hommat onnistu. Viimeviikolla epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen melkein jo päätin, etten neulo enää mitään koskaan. Valvoin öitä ja mietin, että mikä masennus minulla on. Joskus vain uuden suunnitteleminen käy ihan työstä, täytyy tehdä protoja toisensa perään, MUTTA ei saa luovuttaa. Silloin vain kun rämpii syvissä pohjamudissa, ei pysty kirjoittelemaan aurinkoisia blogipäivityksiä. Luomistyössä kerta kerran jälkeen joutuu käymään läpi koko penteleen tunneskaalan. Ja sitten kun saa valmista, niin saattaa näyttää vaikka tältä:



Todella kestävän kehityksen neuleita. Toivottavasti saamme tämän yhteistyökuvion toimivaan kuosiin... ja huokaus, sen opparin valmiiksi ;)

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Maan päällä

paikka onneksi on, missä ajatukset lepäävät.
Olen ollut yllättävän väsynyt ja saamaton. Harmittaa ihan. Ainoa asia mihin saan itseni koottua on puutarhatyöt ja leipominen. Taikinaterapiaa, sitä on nyt harrastettu viikko tolkulla ja se näkyy, eh-heh! Rippijuhlat pitäisi touhuta ja minä vaan istuskelen mökömökissä ja huokailen. Ihmiset eivät lakkaa kyselemästä, että mitkäs ovat nyt suunnitelmat... Enkä jaksaisi yhtään nyt suunnitella suurempia, kuin että valmistuisin syksyllä. Ja teen töitä.
Palaan vanhaan hommaan eli kuvismaikan pestiin osittain, osittain voin sitten alkaa suunnitella suurta ja ihmeellista tulevaisuutta, josta kerron heti jos sellainen koittaa!
Fiilistellään vähän ja katsellaan tätä ihmeellistä kasvua, eiko niin? Oikein hyvää ja rentoa keskikesän juhannusjuhlaa teille kaikille!









lauantai 18. kesäkuuta 2016

Ihanat punaiset kenkäni

herättivät huomiota ja suurta ihastusta reissun aikana.
Nämä kotimaiset Janitan kengät hankin W16Kajon näytöstä varten, mutta koska minä olen yleensä kameran takana eivät kengätkään päässeet kuviin reissulla. Tässä kuitenkin kotimaan kamaralla reissun jälkeen kuvaan löytäneet kenkäni, joista eräs Kilmanham Gaol- museon työntekijä, nuori nainen, huokasi: "I love your shoes." Tuntuipa mukavalta! En ole mikään korkkari-ihminen, mutta nämä Janitan kengät ovat jalassa mielettömän mukavat ja niillä sujui pidemmätkin seikkailut Dublinin kaduilla.

Mun punaiset kengät ja systeri veti pisteet kotiin Turku-mekollaan


Trinity college on protestanttinen yliopisto, josta oppaamme kertoi, että 1970-luvulle asti katolisten käynti tuomittiin ankarasti, jopa kuolemansynniksi. Opastetun kierroksen halusimme, että pääsimme tutustumaan 1700-luvulla rakennettuun kirjastoon. Ja kas! tällä reissulla, kuten aikanaan Barcelonassakin törmäsimme Tähtien sota -elokuvan lavasteisiin... Kuulemma tämä 65 metriä pitkä kirjastosali muistuttaa erehdyttävästi Jedi-temppelin arkistoa. Lukas kävi täällä(kin) inspiroitumassa, kertoi oppaamme. Niin tai näin, kirjasto on listattu maailmaan kauneimpiin kirjastoihin, enkä halua väittää vastaan ollenkaan. Kirjaston tunnelma oli ainutlaatuinen. Kovasti kutkutteli ajatus kiivetä tikapuita pitkin ylös kurkistelemaan, mitä kirjoja löytyisi ylähyllyltä... Korkean paikan kammoisena se ajatus täytyi nopeasti haudata.




Dublin, hiukan rosoinen, nuhruinen kaupunki,
yllätti pienillä hienoilla yksityiskohdilla.
Nuo kirkkaanväriset ovet ja istutukset ikkunalaudoilla antoivat säväykseen perusharmauteen.


Ja hienostoruokaakin sai jos sitä kovasti halusi. Eräs rohkelikko tilasi ostereita elämänsä ensimmäisen kerran ja luultavasti viimeisen :D



Löysimme myös viimeisenä päivänä mielestäni maailman kauneimpaan ostoskeskukseen Powerscourt Townhouse centreen, joka on ollut varakreivi Richard Wingfieldin koti. Kamera pakattuna ja tuliaisostokset kassissa intoa ei enää rittänyt, kuin lankakaupan valikoiman tutkimiseen. Taitaa kuitenkin Aranin villapaidat mennä käsintekemisen edelle, niin pienet lankavalikoimat olivat hyllyssä. Monen matkalaisen mukaan Aran-saarten laadukas palmikkopusero taisi lähteä. 




Mukavaista oli taas porukalla matkustaa. Irlannista olisi ollut kiva nähdä muutakin kuin Dublin. Maisemien näkemisen esti foggy, mutta kaupunkilomaseksihan tämä oli kaavailtu ja hyvä niin, toisella kertaa sitten.




tiistai 14. kesäkuuta 2016

Kaupunkilomanen

Dublinissa kiihkeän ja kiireisen kevään jälkeen oli oikein mukava ja leppoisa kesän aloitus. En oikein voi sanoa kesäloman aloitukseksi, kun oppari on saatava kesällä työstettyä.
Dublinia ei voi kyllä millään ilveellä kehua muotoilijan kaupungiksi, mutta inspiroiva, omaleimainen ja kiinnostava pikkukaupunki kylläkin. Hotellimme sijaitsi erittäin keskeisellä paikalla, mistä oli helppo lähteä kävellen melkein joka kohteeseen, noh, ainakin pubikohteeseen ;) Siihen tulokseen tultiin, että pubit ovat kuin suuri olohuone, johon kaikki ihmiset, niin paikalliset, kuin turistitkin menevät iltaa istuskelemaan. Guinness-olut maistuu todellakin paremmalta paikanpäällä hanasta tuoppiin laskettuna. Mutta voisinko yhtyä mielipiteeseen, että kaikista pubeista saa hyvää ruokaa? Sanotaanko näin, että kaikista pubeista saa ruokaa..




Reissun aikana tutustuimme Teelingin viskitislaamoon. Viskihän on juoma, jonka sanotaan olevan Irlannista tai Skotlannista lähtöisin ja tietysti kissanhännän vetoa käydään kovasti siitä, kumpi on parempaa Irlantilainen vai Skotlantilainen viski. Viskin ystävänä oli mielenkiintoista päästä opettelemaan maistelu- ja haistelutekniikkaa ja huomata eri viskilaatujen erot.



Irlannin historia on traaginen ja itsenäistyminen verinen. Tutustuimme historiaan Kilmanham Gaol-museossa. Irlannin historiasta onkin menossa tv ykkösellä Aku Louhimiehen ohjaama sarja Rebellion-verellä ja sydämellä, jonka katselu pitäisi aloittaa, että näkisi tuttuja maisemia ja saisi syventää matkakertomusta.



Irlantia ovat hallinneet niin keltit kuin viikingitkin, jonka uskon vaikuttaneen siihen, että Irlanti on haltijoiden ja myyttien maa. Kummituksiin emme törmänneet muuten kuin tarinoissa Malahiden linnassa, jonka Talbotin mahtisuku on omistanut. Vihreähattuisia maahisia taas oli kaikki turistikaupat pullollaan. Onko alla olevassa kuvassa osunut kuviin linnan kummitus, kenties.








Linnanneidot eivät osaa käyttäytyä, sen kai tiesittekin ;)




Säät suosivat matkaamme. Olimme varustautuneet matkalle lämpimin ja kosteuttakestävin vaateparsin, joita ei sitten matkan kuluessa tarvinut ollenkaan. Ainoa päivittäinen pitovaate oli tuo lämmin matkahörsyläni, jonka laukusta nappasin aina vilpoisen tuulenhenkäyksen yllättäessä. Sade kasteli minut vasta viimeisenä päivänä kaupasta hotellille kipittäessäni.
Foggy saattoi seurata meitä parina aamupäivän tuntina, mutta hälveni sitten pian iltapäivän kuluessa.


Nyt kuitenkin taidan mennä pihahommiin ja jatkaa kuvakertomusta myöhemmin tälläviikolla.






perjantai 3. kesäkuuta 2016

Rohkeutta

astua uuteen, mistä sitä saisi?
Yrittäjyydessä on vieläkin minulle vanha, kirjoneuleinen kaiku... Ummehtunut ansiottomuus, rahattomuus. Pakko työstää asiakkaiden outoja visioita. Anteeksi. Yrittäjyyden arki oli tuota 15 vuotta sitten. Siihen ei voi palata. Ei siihenkään, että asuu työnsä kanssa, se on mahdoton yhtälö. Äitinä pyykit, ruoanlaitto, järjestely ja siivous menevät aina työn edelle.

Näinä viikkoina kotona olen aikonut maalata, ommella ja neuloa. Kaikkea olen tehnyt pyykinpesun, ruoanlaiton ja siivouksen lomassa, kunnes totesin, että johonkin täytyy keskittyä, että saa valmista... Niin keskityin voikukkiin :)
Tein voikukkakapriksia, voikukkasiirappia ja voikukanlehtihakkelusta. Sitten leikkasin ruohoa 'pikku-pihastamme'. Eikä-ei, valmista ei tullut ompeluksista, ei maalauksista. Mutta yhden reissuhörsylän sain neulottua. Ja siitä tulikin aika ihana. Mohair on hankala materiaali työstää, mutta työ palkitsee tekijänsä keveydellä ja mukavuudella.

Ehkä kokeilen reisussa tulisiko hörsylää pidettyä ja toivon, että kesä selkinnyttää ajatuksia. Monia kuvioita on avoinna, kovan kevätrutistuksen jälkeen yritän löytää aivohin ajatuksia.