sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kotona

olo sujjuu pers'aukisenakin.
Alun paniikin jälkeen olen rauhoittunut... yrittänyt suhteuttaa asioita, yksi joutuu maksamaan takuuvelkoja, toinen menettää rahansa kodin homevaurioihin... menetyksiä on monenlaisia. Elämä jatkuu rahattomanakin.


Mieltä lämmittää tämä näytöksen ohjelma, missä on kiitokset meille, jotka olimme jollainlailla työskentelyä helpottamassa. Siinä mää oon melko kovassa joukossa ;) Tässäpä kuvia näytöksestä lähinnä niiden töistä joissa mullakin oli sormeni pelissä. Kuvat on Aallon facebook-sivulta Näytös.
Kuvaajana Guillaume Roujas.
Saatanpa laittaa lisääkin kuvia, mutta tälläkertaa ei enempää niin saatte hiukan makustella.

Carolina Forss

Carolina Forss

Ines Kalliala

Ines Kalliala

Natalie Ahonen, Luyi Liu

Natalie Ahonen, Luyi Liu

Maija Mero, Pauliina Salmela

Maija Mero, Pauliina Salmela

Amina Saada (Näissä neuleissa opettelin ohjelmointia cms:llä... tärkeitä hirviötä)

Amina Saada

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kevätretkipäivä

aurinkoiseen ja kesäiseen Porvooseen perjantaina. Kyllä Porvoo on kaunis kesäkaupunki.

 
Läksin tutustumaan opettajani Päivin neulepajaan, joka sijaitsee Porvoon vanhalla asemalla. Päivi on hankkinut neulekoneiston vanhalta neuleyrittäjältä. Stollin koneet vuosimallia 1944 moottoroituna toimivat unelmaisen kevyesti.
Mistähän minä tällaisen laitteiston hankkisin itselleni?
Etsinnässä on, sillä näitä suhteellisen pienia neulepajoja on toiminut jonkin verran 1950 luvulla ja siitä eteenpäin. Rautaiset koneet ovat kestäviä ja hyvin huollettuna toimivia, ei vielä minusta mitään museokapistuksia!




Kertakaikkiaan hieno ja ihana retkipäivä, mistä tulikin kiire joutumaan treffeille Niina kanssa kutsuvieraana näytökseen.

Koko Helsingin reissu sai vain niin surkean päätöksen, ettei hirveämmästä väliä.
Mietin, kirjoitanko tästä, mutta toisaalta teidän on hyvä kuulla ja tietää... Osaatte olla varuillanne ja toisaalta tiedätte paremmin mun fiilikset.
Sörnaisissä matkalla Kattilahalliin nostin käteistä rahaa automaatista. Tämän jälkeen jatkoimme matkaa porukan vanavedessä. Väkeä oli liikkeellä paljon ja katu oli ruuhkainen. Kattilahallissa tunnelma oli odottavainen ja jännittynyt. Minä halusin jättää jäähyväiset kaikille ihanille yhteistyökumppaneille ja toivottaa heille onnea ja menestystä. Ilta oli hieno ja näytös upea. Kokeneemmat totesivat, että vuosi vuodelta paranee. Kun näytös oli nähty ja viimeiset onnittelut toivoteltu, päätin lähteä. Kun olin kävellyt muutaman sata metriä, aloin kaivella bussikorttia laukustani ja silloin huomasin, että minulta puuttuu lompakko. Hädissäni palasin Kattilahalliin sitä etsimään. Eihän sitä etsinnöistä huolimatta löytynyt ja typertyneenä soitin kortin sulkupalveluun.

Liian myöhään...
noin kolmessa tunnissa varas oli tyhjentänyt tilini.
Sitä miten se on tehty, en ymmärrä, saatan vain arvailla. Niina kökötti vierelläni ja näki kuinka peitin lompakolla tunnuslukuni, muita lähettyvillä oleskelevia emme rekisteröineet. Kaikki nostot on tehty juuri samaisesta automaatista, mistä kakskymppisen nostin. Liikkeellä ilmeisen taitavat ammattilaiset. Ensi viikko alkaa nyt minulla sitten poliisi- ja pankkiasioiden selvittämisellä. Nyt olen puilla paljailla, mutta onneksi kotona. Koska aikuisopintorahakauteni päättyy olin elänyt erittäin niukasti säästellen rahaa kesään. Olo on vieläkin kuin olisin saanut iskun palleaan, ilmat pihalla.

Helsinki näytti minulle kasvonsa, tylytti takasin, siitäs sait maalainen.

torstai 21. toukokuuta 2015

Haikeat

ja kovin kiitolliset mietteet näin viimeisinä päivinä täällä Aallossa.
Kokemus tulee olemaan ikimuistoinen.
Tällä viimeisellä viikolla ei ole nähty vieläkään mitään hirmuista dramatiikkaa, mitä nyt opiskelija ovat olleet hiukan takakireitä. Kovan paineen alla on eletty tämä viikko ja jännitetty sitä kenen vaatteet ovat näytöksessä. Kuulin, että kuusi putoajaa on pelistä pois... mutta totuutta en tällähetkellä tiedä. Minulla on näppini niin monessa neuleessa, että kaikkien soisi pääsevän.
Alkuviikosta taloon tuli stailaaja, jota oppilaatkin odottivat paniikin omaisin tuntein. Stailaaja saattaa antaa sakset käteen ja sanoa, etttä leikkaa noiden housujen lahkeet. Ja silloin tehdään työtä käskettyä.
Stailaaja ja opettaja ovat yhdessä katsoneet ja rankanneet mallistot, viimeiset sovitukset on läpikäyty.
Vaatteita lähdetään kuljettamaan kohti Kattilahallia huomista näytöstä varten.
Näytökseen huipentuu minunkin keikka stadissa ja niin vain selvisin :)
Suurimmat pelkoni olivat, että joutuisin lankahyllyjen järjestäjäksi... ja etten pääsisi sinuksi stadiapuhuvien ihmisten (nuorten) kanssa. Turhia pelkoja, mää oon mää ja minuna ne mut vastaanottivat.
Mielettömiä mallistoja nähdään huomisiltana. Kuulumisiin. 





sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Anteeksi

kaikille niille, joille olen antanut sellaisen kuvan, että viihdyn kaupungissa.
Ja anteeksi kaikille niille jotka viihtyvät kaupunkilaisina.

Olen halunnut rehellisesti kirjoitella kaikesta siitä mikä on ollut mieluista ja mukavaa, joten tietenkin moni on saanut mielikuvan, että olen työssäni korvaamaton. Liian moni on nyt käsittänyt väärin ja haluan hiukan korjailla väärinkäsityksiä.
Ensinnäkin Aaltoon kelpaa töihin vakinaiseksi vain taiteen maisteri (mielellään Aallosta valmistunut) ja minusta tulee VAAN muotoilija. Tämän te olette kyllä tienneet ;)

Toiseksi olen sielultani maalaisihminen, kaupunkilaista minusta ei tule tekemälläkään.
Kaupungissa on aina kiire siirtymään paikasta A paikkaan B. Reitti pitää suunnitella hsl:n kanssa tarkasti ja minuuttiaikataululla, muuten ei selviä ajoissa perille. Hsl kertoo, että pitäisi lähteä kävelemään seitsämän minuuttia ennen bussinlähtöä, että joudut bussiin 63, bussi on varttia ennen junanlähtöä asemalla, joten ehdit hyvin käydä ostamassa lippun junaan, joka lähtee kuusi yli. Tai sitten sinulla on oma auto ja porskutat hirvittävässä ruuhkassa menemään, niinkuin kaikki muutkin autolliset. Liikenteen melu on niin hirvittävä, ettei sitä pääse pakoon edes lenkkipolulle. Minä mieluusti ajelen henkeni kaupalla pyörällä ja joka aamu joudun läheltä piti tilanteisiin autojen kanssa, kun yksi pysähtyy ja toinen rinnalla painaa kaasua.

Sitten kerron seikasta, josta joudun törmäyskurssille hämmästyttävän usein pääkaupunkiseudulla, nimittäin elämästä muualla suomessa: Ai onko sitä?!
Erään kandiopinnäytetyön palautuksessa puhuttiin vain siitä, että minkä kaupunginosan ihmiset voisivat pukeutua näihin housuihin. Minua harmitti. Lopulta sain suunvuoron minäkin ja kerroin hämmästeleväni sitä, kuinka tämän tason oppilaitoksessa puhutaan vain helsinkiläisistä, niinkuin muualla Suomessa ei olisi elämää laisinkaan. Sain hiukan hymähtelyä osakseni ja eräs opettaja kiitteli myöhemmin palautteesta.
Se myös harmittaa, että maalta tulevien nuorten identiteeti näyttää muuttuvan kaupunkilaisuudeksi sen tien kun kirjat vaihdetaan. Kuinka säälittävää on se, etteivät he halua tunnustaa enää vanhaa kotikaupunkiaan, vaan ovat mieluiten stadilaisia. Sydän itkee verta.

Minä olen saanut mahdollisuuden nähdä elämää monelta kantilta.
Ja vaikka mahdollisuuden saatuani syksyllä murehdin sitä, että alani työpaikat ovat keskittyneet Etelä-Suomeen, en haikaile enää. Silmäni ovat avautuneet sille, missä olen onnellinen, missä on hyvä elää ja asua.
Jatkossa haluaisin keskustelua maaseudun hyvinvoinnin puolesta. Onko tärkeämpää tehdä tunneli Tallinnaan kuin pitää raiteet ja tiet kulkukelpoisina pohjoiseen, valitettavasti tämä on keskustelun taso.
Viimeinen viikko Aallossa alkaa huomenna. Tämä on ollut hienoa aikaa.
On pakko yhtyä Timo Airaksisen filosofiaan:

Elämä ei voi olla pelkkää halujen ja toiveiden tukahduttamista. Pitää myös seikkailla ja ottaa riskejä. Silloin lopputulos ei ole omassa hallinnassa.
Jos haluaa elää täysipainoisen ja rikkaan elämän, on luovuttava onnellisuuden vaatimuksista.

Kiitos ja anteeksi :)
Toivoisin niin kommenttointia tänne blogiin, että nekin pysyisivät keskustelussa mukana, jotka eivät ole facebookissa.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Kalana vedessä

uiskentelen Aallossa ja viihdyn mainiosti.
Viimeiset viikot ovat olleet hirmuista kiirusta, mutta sellaiset hermoja raastavat ylilyönnit ovat jääneet kuitenkin aika vähäisiksi. Ehkä odotin jotain myrskyisämpää. Tällähetkellä osa opiskelijoista on niin väsyneitä, että puolivaloilla kulkiessaan eivät kai jaksa edes räyhätä... Noo pieniä juttuja on tietenkin ollut, mutta ne kuuluvat asiaan.
Työt kasaantuvat viimeisiin päiviin, sitä on vaikea välttää. Eilen, kun tulin töihin, niin väki kävi siekailematta kimppuun; pitäis saada ribbiä, ompelisitko pääntien neuleeseen, pitäis koota neulepaitoja ketlaamaalla jne. Meinasi ahdistaa... Minä niin mielelläni autan, aina ja kaikkia. Mutta nyt oli liian vähän käsiä, vain kaksi kättä mulla.
Hauskinta eilen oli eräs japanilainen tyttö, joka pyysi kaiken kiireen keskellä, että opettaisin häntä neulomaan käsin. Auuts... Sorry I'm too busy, yritin änkyttää hänelle mahdollisimman ystävällisesti. Juu-juu tottakai hän ymmärtää, maybe tomorrow? Syvä huokaus we'll see... No kuitenkin tässä minä nyt istun jo ennen kuutta skriivailemassa blogiin ja hommat koululla on pulkassa. On tehty ribbiä ainakin kilometri, viimeistelty paidat, ommeltu ja opetettu käsineulontaa! Piti vaan pistää töpinäksi.

jbo

Tiedän oikein hyvn, että olen iso apu, melkein korvaamaton. Ovat ihan hirmuisen kiitollisia, muistavat kiitellä joka käänteessä ja mainita, että on ihanaa, kun joku auttaa.
Tänään eräs nuorimies tuli hakemaan ribbiänsä ja tutki sitä ensin tarkkaan, kuin arvostellen, ja sanoi sitten: "tää on varmaan niinku maailman täydellisintä ribbii." Myös se, että helpotan neulekoneella kiroilevan työskentelyä pelkästään korjaamalla virheet ja vaihtamalla muutaman neulan, saa aikaan molemmille hyvän mielen.

houkuttelevat lankavailkoimat

Ja näin kun juttelen kotosalla, kuinka viihdyn ja maineeni on kiirinyt pomonkin korviin, niin mun ukko-kultaseni on alkanut pelätä, että aalto nielaisee häneltä vaimon kokonaan. Hölömöläinen ;)
Koto Nivalassa on maailman paras paikka elää ja asua, vaikka tätä työtä en siellä voi tehdäkkään. Tällainen käytännön neulomistyö; neulominen ja ohjaaminen (väittäisin kyllä opettamiseksikin, vaikka niin ei saa sanoa) olis tietenkin unelmatyö, mutta ei kaikkea voi vaatia samaan pakettiin. Mulle riittää koti maalla ja työ kun työ... Pientä unelmaa elättelen omasta neulepajasta, mutta olkoon sellainen pienen pieni haave, että jaksaa porskuttaa.
Näin alkaa olla stadin keikka selvitettynä, viimeisiä viikoja huidellaan. 22. päivä on huipennus eli näytös ja sitten se on siinä.

luonnoskirjoja joka lähtöön