Muuttuva päivän valo

se on ihimeellinen.

Pakkanen ja aurinko inspiroivat minua. Tuntuu, että minuutti minuutilta ja hetki hetkeltä pitäisi olla auringon säteitä ikuistamassa kameralla. Tätä olen odottanut koko pitkän pimeän syksyn, uskoen kyllä, että pakkaspäivätkin tulevat. Vuolaana virrannut jokikin rauhoittui, koko syksyn sillä on ollut niin kova kiirus, paljon vettä kuljetettavaksi.

Mysteerimaja on kuurassa aamun hämärässä...

Olisi niin paljon kuvattavaa...

Paperitähdet hakivat viimeviikon paikkaansa. Perhe meinasi jo irvistellä joka päivä vaihtuvasta asetelmasta. Silti nautiskellen hain tähdille oikeat paikat, pohdiskellen paria edellistä joulunlaittoa, joihin reissuäidillä ei ollut oikein rahkeita. Joulu tulee kuitenkin joka vuosi niillä voimavaroilla jotka  juuri silloin on käytettävissä. Joulu on kuitenkin sydämissä, eikä valkeassa lumihangessa.

Ohrapuuro kypsyy porkkanalaatikkoon ja samalla täyttyy luonnoskansioni, täällä kovin hiljaista. Ai niin, unohdin jo Sibeliuksen!

Ilon ja valon kautta

niin se lähti.
Lisäksi tarvittiin vielä ystävältä linkki ylen klassisesta radiosta ja lyijykynä alkoi lentää paperilla... Alkoi tulla juuri sitä mitä olen hakenut ja tuskaillut. Hämmästynyt olin siitä mikä vaikutus Sibeliuksella minuun oli! Kynä liikkui musiikin tahtiin ja välillä olin aiva hurmiossa.
Ehkä näistä ei vielä ihan tasokuvia saa, mutta muoto erottu jo selvästi. Valitettavasti enää en voi piirroksia kuvata, sen vaan voin kertoa, että ruokapöytä on ihan saman näköinen kuin viimeviikon päivityksissä :)

Kuvasin tuon kynttelikön, kuvasin iloa ja valoa.

Hyvän päivän kruunasi ystävä soitollaan, näitä rupatteluja kaipaan, sosiaalinen kun olen ja nyt päivät täällä yksin nökötän.

Olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, turha otsanrypistely jätetään nyt pois, kerkiän sen mitä kohtuudella ennen joulua kerkiän ja muut hommat hoitelen sitten joulun jälkeen.
Aika hyvä sopimus mitäs tuumaatte?

Ei väkisin

kannata punnertaa, sen tiedän.
Ja seuraavana päivänä pilkahti jo ihana aurinko. Luonteeltani kun olen niin nollasta sataan, että pieni vastoinkäyminen ja olen murheenmurtama, mutta aina on valo löytynyt. Muotoilun tutkimuksellisuuteen vaadittiin lisää työtä ja teen toki työtä käskettyä, en vain koe olevani oikein tutkijatyyppiä ja aihe on vaikea avattava itsenäisesti työskentelevälle. Muutama yö piti nukkua huonosti ja sitten pilkahti aurinko. Tekaisin itselleni auringon väriset töppöset ja ne jalassa säilytän auringon sisälläni ja lumen ja valon.

Kesällä rakennettiin meille pieni kasvihuone, johon siirsin avomaalta vanhan viiniköynnöksen. Siellä se nyt kököttää mansikan ja krookusten kanssa nurkassa ja odttaa kesää. Tuon mökin tunnelma on jotenkin salaperäinen, inspirova. Vaikka kesällä kutsuin sitä mökömajakseni, niin ehkä pitäisi sille antaa kauniimpi nimi, niin kutsuva ja mystinen tuo paikka on. Haaveiden maja ennemmin.

Tein aiemmin syksyllä majaan rukinpyörästä kynttelikön, mutta nyt tuntui siltä, että nostan sen jouluksi sisälle. Kunhan saan sen paikoilleen, niin ehkä esittelen sen paremmin. Uskon, että se tuo lisää inspiraatiota tähän tämän hetkiseen mökömajaani... Voihan mökö :)

Pimeys

meinaa saada minusta otteen ja mieli on melkein yhtä harmaa kuin tuo marraskuun viimeisen päivän sää. Mielessä on koko ajan seikat mitä pitäisi... Haron hiuksiani  ja joka hipaisulla irtoaa nippu, apua, en harmaannut vaan kaljuunnun. No sillä ei kai merkitystä, kun täällä yksikseni päivät istun, sama vaikka kaljuna.

Idea kuvia vaan pukkaa, vaikka pitäisi jo tasokuvia työstää. PITÄISI!
Toisaalta puuttuu printti kankaasta, joten pakko vielä työstää.

Hassua katsoa tästä näytöltä piirrustuksia: Korennon siipikin näyttää kengän pohjalta.
Saa nauraa, on niin surkuhupaisa olo!
Pitäisi löytää A3 kokoinen kansio, saakohan sellaisia jostakin? En löytänyt toiveitteni luonnoslehtiötä mistään, joten päätin työstää paperille ja koota kansioon. Saa sutata ja rutata mielin määrin. Kotoväki taitaa tänään tulla vähän myöhemmin, joten kerkiäisin vielä vähän tuhertaa, ennenkuin pöytä pitää putsata ruokailua varten.
 

Inspiraatio, mihinkä häippäsit?

Välillä mietin

että olenkohan haukkassut liian ison palan kakkua. Asiat etenevät omalla painollaan ja pisteitä ropsahtelee tilille. Eräs opettajani tuumasi: "kyllä tämä nyt siltä näyttää, että täytyy valmistua tämän lukuvuoden aikana" AUTS! Pikkuruinen jysäys iski tajuntaan, en ole halunnut tätä ajatella, mutta olen ymmärtänyt, että mahdollisuus valmistumiseen olisi. Tätä mahdollisuutta olen nyt sitten makustellut alkuviikon Hämeenlinnan reissun jälkeen, kuitenkin takaportin jätän auki... Malliston ja opparin työstäminen rintarinnan voi olla turhan kova urakka, katsotaan.

Päivät siis kuluvat kouluhommia koneella naputellessa. Muotoilun tutkimuksellisuus-essee työn alla (ISO HUOKAUS!). Kun aihe ei kauheasti innosta, tekee niin kovasti mieli rönsyillä muuta. Mutta neulekoneelle ei ole juuri asiaa, ennenkuin tämä homma on hoidossa. Joten te ihanat lukijani siellä, vaikka innostutte ilmeisesti vain ihanaisista sukka- tai muista neulepäivityksistä, joudun tuottamaan pettymyksen. Muotoilija on nyt matkalla kohti juuri sitä mihin on lähdetty, muotoilijaksi.
Mutta lohdutuksesksi, haluaisitteko tirkistellä malliston alkuinnoitusta? ;)

Kiitos Aino-Maijan <3
sain tarkoitukseen juuri sopivan kirjan, johon koota innoituksen alkulähteet.

Tähän kirjaan olen koonnut alkuinspiraatiot ja tärkeimmät sanat.

Tästä alkaa suuremman työn kasaaminen, muotojen etsiminen ja materiaalin haaliminen.
No hyvin pitkälle materiaalini tulevat olemaan itsetehtyä, jopa itse kehiteltyä. Oikeastaan siitä olen hyvin ylpeä. Saanen sanoa sen ääneen? Lopputuloksia kauniista kankaista ei voi tietää, vasta kevään näytöksessä nähdään voiko niistä olla vielä ylpeä. Kovin vaikea on saada materiaali ja vaate näyttämään upealta myös lavalla, kokemattomalle siinä on ehkä suurin haaste.

Olen  taas lukenut erittäin mielenkiintoisen kirjan: Krista Launosen Luovuus lähtee käsistä, jossa kirjoitetaan ihanasti luovuuden löytämisestä, mitä erikoisemmin keinoin. Asenne ratkaisee luovuudessakin: "Maailma on jatkuvassa muutoksessa. Vastakkain ovat ulkoinen paine uudistumiseen ja ihmisen perustarve säilyttää kaikki ennallaan, vastustaa muutosta ja pyrkiä turvallisuuteen."
Lukekaa, inspiroitukaa!

Minä siirryn nyt tuttuun ja turvalliseen, ei niin kovin inspiroivaan imurointiin... Tosin hyvällä draivilla. Hämeenlinnasta sain imaistua opiskelukamuista hirmuisen energian mukaan tänne yksinäiseen pakerrukseen. Sitä olen kaivannut, vuorovaikutusta noiden luokkakavereiden kanssa. Ihmeesti keskustelut heidän kanssaan paransivat maailmaa.

Alkuperämaa tuntematon

on kirja, jonka toivoisin kaikkien kuluttajien lukevan. Etenkin niiden, joiden viikonloput kuluvat shoppaillen.

Alkuperämaa tuntematon on kertomus taiwanilaisesta tehtaanomistajasta, joka haluaa Kiinan keisariksi, ja parista tuhannesta nuoresta naisesta, jotka työskentelevät hänen tehtaallaan Vietnamissa. Kirja on kiehtova matkakertomus ja maailmankaupan tietopaketti, joka ei syyllistä vaan punnitsee myönteisen kehityksen mahdollisuuksia... sanoo kirjan takakansi.
Kirja on kirjoitettu mukavan lämpimästi ja ihmisläheisesti, mutta kyllä ainakin itse meinaan syyllistyä jo pelkästää suurena lenkkarin kuluttajana. Tosin lenkkarini ovat nyt Brooksit, joista minulla on käsitys, että ne valmistettaisiin Englannissa. Nike, Adidas ja Reebook saivat kirjassa liimankatkuiset haistattelut.
Palataan tavallaan siihen asiaan josta kirjoittelin aiemmin, nimittäin avainlipputuotteista. Kirja kertoo näin:" Vaikka asiakas tulisi kysyneeksi tuotteen alkuperämaata, myyjäkään ei yleensä sitä tiedä. Sen jälkeen kun Suomi liittyi EU:hun, alkuperämaata ei enää tarvinnut merkitä kuin elintarvikkeisiin. Tilanne on nurinkurinen. Kuluttajilta odotetaan eettisiä ja ekologisia ostopäätöksiä, mutta heiltä salataan kaikki tieto tuotteiden valmistusolosuhteista. Kuluttajia johdetaan harhaan maahantuojien tavaramerkeillä, jotka saavat halpatuotantomaista tuodut tavarat vaikuttamaan suomalaisilta." "Tutut turvalliset liput, laput ja tavaramerkit hämärtävät sen tosiasian, että ostoksilla käyminen voi olla rikos ihmisoikeuksia vastaan. Turkistarhauksen moraaliset ongelmat ovat mitättömiä verrattuna niihin, joihin törmäämme lähimarketissa. Kuka tahansa voi koska vain poimia ostoskoriinsa esineen, jonka on tehnyt pakkotyöhön kahlittu lapsi henkensä kaupalla."

Kirja liittyy opintoihini muotoilun tutkimuksellisuudesta ja herättää paljon ajattelemisen aihetta. Juuri nyt olen niin kovin iloinen työelämän projektistani Nevertexillä, joka jaksaa tehdä täysin suomalaista tuotantoa marketteihin ja vielä iloisempi olen uudesta löydöstäni lähempää Kärsämäeltä: Finnsvala valmistaa laadukkaita urheilualusasuja aivan kotimaisin voimin.

Syyssatoa

sukkasista.
Ihimeen mukavia malleja taas putkahti päästä. Uudistua pittää ja vanhan koneen ehdoilla mennään. Tarkoittaa siis, että koneen kuviot on käytössä ja rikkimenneen levyaseman myötä levykkeillä olleet omat kuviot ovat historiaa.
Mun mielestä näistä tuli ihan raikkaita ja tarvitsijoita oli kotona heti useapia...
Mutta kyllä nämä myyntiin menevät, että tämä köyhyys pikkusen helpottaisi. Jos ei täältä löydy tarvitsijoita niin viimeistään Tampereen messuilla sitten, arvelisin toiveikkaana.

Opninäytetyön ideapaperi alkaa olla lähettämistä vaille, samoin mindmap. Siitäpä se homma sitten lähtee. Kärsii vaikka pikkusen lomailla perheen kanssa ens viikolla.

Tuotantoon tutustumista

Nicehockeyn pipotilauksen kautta.

Näin se on kuusi viikkoa mennä hupsahtanut työelämäprojektin parissa. Uskoakseni oppiminen on ollut käytännönläheisempää, kuin koulun penkillä istuessa. Päivät ovat kuluneet erilaisten pipojen mallikappaleita väsätessä, mutta viimeinen projekti: NiceHockeyn pipotilaus oli todellinen koetinkivi. Eilen ajattelin, jotta selviänköhän tästä.

Tertun avustuksella selvisin ohjelmoinnista ja tilauksesta "jotenkuten." Erilainen ohjelma ei ollut helppo perehtyä. Kyllä useampi malli pitäisi toteuttaa, että ohjelmointi alkaisi sujua. Mutta nyt on alitajunnassa muistijälki tästäkin.

Virallisen tilauksen perustamisen jälkeen läksin neulekoneelle neulomaan suunnitelmia valmiiksi. Muutoksia, tuleehan niitä silmukan säätöihin ja neuloksen pituuksiin, eikä oikein väliin löytynyt ymmärrystä siihen mikä hommissa maksaa.

Niin kuitenkin aamulla oli pitkästi pipoa eroteltavana ja sain taas uuden masiinan käyttökokemusta. Tämä on ihan leikkuri vaan... saksia järeämpi kuitenkin.
Ja seuraava uusi käyttökokemus höyryttimestä. Nicehockeyn pipojen jälkeen höyrytettiin pikkulapasia. Huomenna neulos leikataan, ommellaan ja viimeistellään. Aika näppärää.

Työpäivien jälkeen kummasti on puhti pois. Ei ole oikein riittänyt into blogin päivittämiseen eikä juuri muuhunkaan älylliseen. Lenkille olen yrittänyt itseni raahata, vaikka mukavampaa olis jos olis kaveri raahaamassa. Sen verran kuitenkin, että opinnäytetyön ideapaperi kaavailtunna, jotta pääsis ensi viikolla sen homman kanssa eteenpäin. Vaikka Nevertexillä homma on nyt pulkassa, eivät tule pääsemään minusta näin vähällä. Yhteistyö tulee jatkumaan.

Niin kaipaisin kyllä vieläkin ehdotuksia tuotenimikkeeksi... vähän yksinäistä tämänmoinen jaarittelu.

Kiirusta piisaa

ja pääparka on kovilla... Haasteelliseksi muuttui Tertunkin elämä, kun minä tulin taloon höpöttämään tyhymiä kysymyksiä. Teollisessa tuotannossa on niin paljon sellaista, jota en ole ymmärtänyt, mutta pikkuhiljaa alkaa valjeta. Toisaalta sitten tieto lisää tuskaa.

Miksi ei valmisteta useamman tuotteen kirjoa?
Miksi ei valmisteta mallistoa "persoonille"?
Miksi näin, miksi ei niin?

Tuhat kysymystä, joihin kärsivällisesti vastataan ymmärrettävät vastaukset kokemuksen syvällä rintaäänellä. Olen katsonut tuotantoa käsityöläisen näkökulmasta, enkä ole ollenkaan ymmärtänyt, että tuotannon ostavat ostajat, eivätkä asiakkaat ts. kuluttajat. Kun marketteihin lähdetään myymään, siellä ostetaan tavaraa, josta saa hyvän katteen ja jota myydään suurella volyymilla. Valitettavasti ostokäyttäytyminen määrää sen mitä marketeissa myydään ja valitettavaa on sekin, että jos suomen mittakaavassa halutaan myydä volyymilla jotakin, ainoa myyntiväylä on marketit. PLÄÄH! Eli kun suurin osa kuluttajista haluaa ostaa yksinkertaisen harmaan ja edullisen pipon, niin ostaja ostaa varmanpäälle just sitä sinne kaupan hyllyyn. Toisen kerran PLÄÄH! Olen tästä asiasta sitten kyllä esittänyt mielipiteeni: tylsää! Jos haluat olla vastuullinen yrittäjä ja työllistää ne omat ompelijasi, niin sitä volyymia on oltava, sillä suomalainen työ maksaa. (Anteeksi jos menee politikoinniksi)
Tässä vaiheessa voisin kysyä teiltä hyvät lukijani: minkä mielikuvan saatte sanasta avainlipputuote? Minun mielikuvani on niin ... ... ... etten voi enää sitä ääneen kirjoittaa. Kertokoon kuvaavasti kaiken se, että itse merkkikin valmistetaan Virossa! Sinne vaan prismaan hyllynväliin syynäämään ;) Oon tästä hiukan kiukkuinen, tai en ees hiukan.

Haluaisinko siis tuoda uuden tuotteen markkinoille ja myydä sitä ilman volyymia... No haluaisin mää, mutta miten. Tuote pitää brändätä. Joo, tiedetään, nyt menee liian vaikeeksi. Jos brändäys onnistuu, saattaisit saada tuotteesi kauppojen hyllyihin. Nyt en enää puhu marketeista. Vaan niistä putiikeista, joita suomessa on muutamia pieniä ja liikevaihto on pientä ja yksittäisen tuotteen myynti tooosi pientä. En mää lannistu, vaikka tänään olen saanut myyntipalaverissa tuutintäydeltä realismia päin näköä. Oon taas viisastunut ihan hirviästi. Harmi, että se viisaus pudottaa pilvilinnoista maanpinnalle.

Nyt pitää tieten nukkua pari yötä kunnolla ja miettiä mitä tällä viisauden määrällä tehdään: opinnäytetyötä, sitäpä justiin.

Olis kiva kuulla kommentteja suomalaisesta kaupanteosta ja pohdintoja siitä oliskos minusta brädiksi?

Siivillä

kiitävät päivät. Ja joka päivä opin uutta mahdottoman lupsakassa porukassa.

Alkuviikosta meinasi hiukan jännittää, kun viime viikosta jäi fiilis, että pyörin jaloissa osaamatta mitään. Sama osaamattomuuden tunne jatkui, kun pipomalleja piti ommella valmiiksi, eikä pyöristys tahtonut onnistua millään. Terttu sitten vähän katseli ompelutapaani, korjasi ompeluotteeni teolliseksi ja tänään onnistuin ompelemaan pipon laen pyöreäksi: voi miten pienestä sekin oli kiinni, kankaan oikeasta käsittelystä pöytätasolla.

Mallikappaleita neuloessa ja ommellessa meni tämän viikon päivät tiukasti, ei jäänyt ylimääräistä aikaa muotoiluun, haihatteluun tai kuohuvien kilistelyyn... Mielikuva muotoilijasta voi olla hyvinkin abstrakti. Kyllä työ on ihan konkreettista käsillä tekemistä, pienteollisena hiukan erilaista, kuin aivan käsityönä, kuten minä olen tottunut tekemään. Niinkuin nyt tämä stanssaaminen: eräänlaista leikkaamista jykevämmillä saksilla. Tällaisen härvelin (stanssin) olemassaolosta olen kyllä tiennyt, mutta koskaan ennen en ole päässyt kokeilemaan.

Nopeuttaahan se paljonkin työskentelyä ja leikkausjälki neuleessa on parempi, kuin saksilla. Vaikka muka toivoin, ettei enää tulisi uusia härveleitä opiskeltavaksi, niin iloinen olen, että pääsin itse laitteella työskentelemään.
Ja nuo mun työkaverit kärsivällisesti ohjaavat:"joo kyllä minä joudan sua neuvomaan."

Tuotannossa odotellaan pakkasia, luitte oikein, oikeaa talvea: lunta ja pakkasta! Niiden avulla neulomo saa töitä. Mutta myös teidän kaikkien pipon pitäjien avulla: muistakaapa kurkata pipo-ostoksilla, että missä on moinen mössykkä tehty: onko suomenlippu saumassa? Näinä kurjien uutisten päivinä olisi mahdottoman tärkeää muistaa ostaa suomessa valmistettua, kun sitä vielä saa!

Toki voitte tehdä retken Neverbackaan otoksille. Siellä nimittäin on minusta niin huippu uusi tuote: muotoonneulottu vauvan villahaalari. Mainosta siitä Nevertexin fb-sivulla.
Paljon mielenkiintoista pohdittavaa jäi tältä viikolta, huomenna istun neulekoneelle kotosalla ja mietin miten muotoilisin omaa tehtavääni eteenpäin.

Lupasivat

tulla hommiin ens viikollakin, vaikka, vaikka...
Kyllähän se on aivan totta, mitä Terttu minulle sanoi: koulumaailma on aika kaukana yritysmaailmasta. Vaikka en työharjoittelussa olekkaan, haluan oppia neulomotyöskentelyä ja käytäntöjä. Oih voih! ensinnäkään en osaa ommella, en osaa vaihtaa saumuriin lankoja ja nyt just tuntuu siltä, etten juuri muutakaan. En saa edes kakspuoleisesta teipistä suojapaperia irtoamaan. ÄRRR!
Päättelevästä saumurista en ollut kuullutkaan ennen Nevertexille tuloa ja sinuksi saumurin kanssa ilmeisesti pääsee vain ompelemalla PALJON. Neuleen ompelukin vaatisi hirveän määrän ompelua, neule on niljakas ommeltava, se venyy ja luikertaa oman mielensä mukaan, minä haluaisin viimeistellä käsin tai ketlata.
Näinä muutamina päivinä olen nähnyt ilmeisesti vain murto-osan sunnittelijan työstä ja uusien mallien kohdalla se on a-ö:hön mallin tekemistä ja välillä pikkusen kiroilua. Ohjelmointia, neulenäytteitä, ompelua, kokoamista, värikarttojen suunnittelua ym. Semmosta kaikenlaista pientä.

Toivotaan, että ensi viikolla joku homma jo alkaisi sujua, vaikka se teippien repiminen, niin saisin noita värikarttoja muutaman valmiiksi. Ehkä vastaan ei enää tule paljon uusia masiinoita opittavaksi, niinkuin nyt tuli tupsusaha tai nippusiteen katkaisija (sellaistakaan härveliä en ole nähnyt kuunapäivänä, mutta kätsä laite). Onneksi porukka on rentoa, eivätkä hermostu, kun yksi pyörii jaloissa. Ehkä pidän maanantaina leipomuspäivän, niin voi mennä tiistaina esittelemään jotakin mitä osaan ;)

Sorvin ääreen

ja arkirytmiin rytinällä.
Minulla koulunkäynti jatkuu nyt etänä täältä kotoa käsin. Sain hienon mahdollisuuden suorittaa työelämäprojektia Ullavalla Nevertexillä. Nyt olen muutamana päivänä Ullavalla pyörähtänyt ja fiilikset on niiiin hyvät, että!

Niin ensimmäisenä tietenkin lähetän terveisiä Miialle, että muistilokeroista löytyi M1 plussan käytöstä joitain selkeitä mielikuvia ja konekkin lähti käyntiin kahvaa nostamalla (tosin ei tämä etummaisena oleva kone) vaan samanmoinen kuin Aallossa oleva, mutta tieten hiukan uudempi. Että hyvin sait tahkottua jotakin tämän vanhuksen päähän ;)
Nyt suunnittelen muotoonneulottavaa tuotetta ja huh! Ensimmäiset piirrokseni saivat tylyn tuomion heti hitaan tuotantoprosessin takia. Heh, nyt tulee OIKEATA oppia laskennallisuuteen, kannattavuuteen ja muihin tärkeisiin tuotannollisiin seikkoihin. TYKKÄYSPEUKKU! Räknättiin heti, että jos tehdään 40000 tuotetta: kauanko sitä tunteina tehdään... voitte ite laskia siellä, jos tuotteen neulominen kestää vaikka 4 minuuttia... että tälläista. Tätä teollista oppia halusin ja nyt täytyy ottaa siitä kaikki irti.
Voi miten olenkaan iloinen siitä, että tätä työtä tehdään vielä täysin suomalaisin voimin. Ehkäpä kertoilen työpäivistäni jatkossa, vaikka aikataulut kaikkien koulunkäyntien kanssa näyttävät suhteellisen tiiviiltä. Kylläpä tämä tästä taas.

Potfolio

on ollut työalla.
Ja meinasin jo luovuttaa, himskatti!
Pää savuaa ja kohta varmaan tietsikkakin...
Mutta kyllä siitä nyt jonnii moinen tuli, klikkailkaa:
Päivikin portfolio

Vaiheessa

vielä tämä kesäelo.

Kesämökkinikin on vielä vaiheessa, tänään siihen saadaan toivottavasti ovi.
Työhuone on niin kamalassa vaiheessa, ettei sinne juuri uskalla jalalla astua.

Kouluhommat on pähkäilyvaiheessa, selviänkö täältäkäsin kaikista.
Yritän kovasti.
 

Tuli niin kesä, himskatti, nyt sitten.
Liian kuuma miettiä neuleita, villasukkia, mekkoja.

Huomaan kyllä, että täällä kaivataan, mutta elän ensin tämän kesävaiheen pois huolesta.

Tekaisin

suomen vähälumiseen kesään sopevaisen mekon.
Pirkkavilloilla maalailu se on ihan parasta terapiaa ja niitä Pirkkalankoja riittää aina vaan. No tosin enää ei varmaan ihan kymmentä kiloa oo varastossa. Löysin rantein, sillä fiiliksellä tein, että takakappale ensin ja etukappaleeseen voi tehdä värikorjailuja... ja niitähän hiukan tuli, mutta kyllä se juhannusmekkona menee.

Niin siitä eilisestä. Kun olin etu-ja takakappaleen tehnyt, päätin lähteä Pyssymäkeen lenkkeileen. Juoksu kulki ja ajattelin, että ei haittaa vaikka sää on satteinen ja kylymä, tulipa tehtyä mekko ja lähettyä lenkille. Elämä tuntui hyvältä just niin.

Tultiin kottiin ja katottiin posti.
Oli kaks kirjettä: toinen Suomen löytötavaratoimistosta... teille on omaisuutta noudettavissa ja toinen kirje pankilta... vahinkonne korvataan. Melkein pääsi itku. Voi hitsi, miten oli hirvittävä koettelemus.
Olisin tosi mielelläni ollut elämättä tätä episodia, mutta elämä on...

Tällaisella juhannuksenviettofiiliksellä nyt mennään: Tulkoon sitten taivaalta vaikka isoja mummuja, nii minä tarkenen ja iloitsen elämästä. Tehkää tekin niin.

Hyvvää juhannusta!

Tarvitaan

kai pimeääkin pimeämpiä päiviä, että oppii ymmärtämään valon merkityksen.
Viime viikko taisi olla melkein täysin musta. Oli vaikea nähdä valoisuutta elämässä.

Kun mieli on matala, ei onnistu neulominen tai mikään muukaan luomistyö.
Valokuvausta olen kaivannut tai aikaa valokuvaukseen, mutta silloin kun tympii, ei löydy edes valokuvattavaa. Ainoa asia mihin kykenin oli lenkkeily, sekin hirmuisilla sykkeillä äherrystä, mutta silti tärkeää pään tyhjennystä.

Tämä viikko on harrastettu taikinaterapiaa ja se on ollut ilmeisen tehokasta, sillä tänään luulen jo nähneeni auringon pilkahduksen.

Ehkä vielä tulee kesä ja huolet väistyvät.

Hei ystävät! Synkästä tekstistä huolimatta nähkää kuvien kauneus.