Viime viikolla

en meinannut löytää positiivista virettä millään.
Monenlaiset kouluun liittyvät asiat vaivaavat mieltä, kuten ensi kevään työharjoittelu. Ensinnäkin työharjoittelun tarpeellisuus ihmiselle, joka lähestyy viittäkymmentä ja on tehnyt töitä postinjakajana, keittiösuunnittelijana, neulesuunnittelija-yrittäjänä, huovutustaiteilijana, kuvismaikkana, kotsan maikkana, kässämaikkana... mitähän kaikkea muuta maan ja taivaan välillä?
Mistäs motivaatiota nyt?

Perse eellä puuhun, sitähän tämä mun homma nyt on. Anteeksi raavas ilmaisu!
Jostakin neulomosta pitäisi kai alkaa harjoittelupaikkaa kyselemään ja tyytyä osaansa. Välillä jo käväisin mollin sivuilla katselemassa avoimia työpaikkoja, jos joku tarvitsisi minua jo nyt... Eivät tarvinneet, kehveli!

Kun nyt on saanut taas muutaman yön nukkua oman murusen vieressä, maailima tuntuu paljon mukavammalta: Tiiän, että osaan... ainakin neuloa pitkiä sukkia. Nyt tuntuu että en tiiä muuta.


Pittää tehä sitä mitä ossaa, että pyssyy hyvällä mielellä.

Ossaisin myös poimia puolukoita, mutta aika ei tahdo riittää... joten jos haluaisit vaikka parilla puolukkaämpärillä lunastaa itsellesi komiat säärystimet, niin pistäppä viestiä ;)

Muodissa

kuulemma tänä syksynä... tadaa: pitkät sukat!

Mikäs siinä, minä taidan tykätä olla muodissa.
Syksy ja neuleinspikset, minulla ne kulkevat käsikädessä. Viime kesänä en virkannut, säästelin olkapäätä ja olen nyt hiukan kokeillut käsinneulomista. Turvallisempaa kuitenkin pysyä näissä konehommissa.

Silloin kun noita polvisukkia värkkäsin enemmän, niin jämälankoja jäi ihan hulluna. Päätin nyt tehdä kaikissa varastossa olevista jämistä sukkia. Jospa opiskelija saisi hiukan voita leivän päälle niillä rahoilla ;) Värit vaihtuu siellä täällä, ei haittaa ainakaan minua ja voin mää näitä pittää tietenkin itsekkin, vaikka kaikkia.

Keväällä  neulekoneeni levyasema oli sanonyt yhteistyösopimuksen irti, harmi. Levykkeillä ovat kaikki omat kuvioni, nyt täytyy tyytyä noihin koneen valmiisiin, mutta ei kai haittaa sekkään.

Viikonlopun höyrysin parikymmentä litraa omppusosetta pakkaseen, ryöppäsin sieniä ja ja sain keskeneräisen kukkapenkin valmiiksi. Äläkää ärsyyntykö siitä, olen vain sellainen luonteeltani: "höyryhäyry"

Ja mukava huomata, että moni on löytänyt mukaan matkalle taas!

Matkanteko

alkoi taas.

Pieni pettymys heti alkuun: neuleopintoja ei tänä vuonna ole mahdollista saada.
Harmittaa siksi, että koko hakuni Hamkin muotoilijaopintoihin perustuu mainosten luomiin mielikuviin Hamkin hienosta neulestudiosta... juupa-juu... hieno neulestudio on olemassa fyysisesti, mutta sen käyttöaste on surkea ja tänä vuonna talossa ei ole opettajaa, joka neulestudiota osaisi käyttää.
Eilen olin asiasta oikeasti harmissani, nyt harmitus on hiukan lientynyt, ehkä opin muita juttuja... Ehkä opetan muille neuleen teosta sen mitä minulla siitä on annettavaa. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Tänään englannin tunnilla meidän piti keskustella smalltalkkia eli tehdä tikusta asiaa. Asioiden aiheita annettiin lappusilla. Eräässä lapussa kysyttiin, luetko blogeja? Mitäs mun kamut vastaa: "Noou", jotkut katselevat kuvia. Niin, enhän itsekkään juuri lue, kirjoittelen vaan. Nuo Elina, Satu, Tiina ja Eija ovat sellaisia "kamuja", joiden kuulumisia seuraan ja sitten Ekstriimin puolella on muutama kamu joiden tekemiset haluan tietää, muuten sitten tunnustan, että suurin blogienlukunälkäni on laantunut. Ainahan voitte vinkata, jos jotain uutta ja mullistavaa löytyy! Sisustamiset, rempat, neuleet ym. ovat alkaneet toistaa itseään, eivät herätä mielenkiintoa.

Toisaalta tykkään, että bloggaaminen olis vastavuoroista, haluaisin siis tietää että kaverikin käy joskus juttujani lukemassa, se on kyllä tooosi tärkeää... vaikkakin päiväkirjamaisesti issekseni höpöttelen, kommentteja kaipaan. Joskus on tekstejä joihin on vaikea kommentoida mitään, silloin olis hyvä olla "tykkäys-nappi", joka tarkoittais, että kävin kurkkaamassa... tavallaanhan minulla sellainen on tuolla facebookin puolella. Kaikki tämä pohdinta lähti juuri tuosta englannin tunnilla höpötetystä "do you read blogs?"

Enkusta oon kyllä innossani ja niin olin plastisestakin.
Aamu alkoi oikein tavoista poiketen, että pistetääs hihat heilumaan ja savi muotoutumaan. Jo vain kävi laatuun. Yhdeksästä puoli kahteen pakerrettiin. Opin taas ihan uudenlaista saventyöstö tapaa: lastalla.

Näin olen päässyt toisen kouluvuoden alkuun, intoa piisaa, pienistä pettymyksistä huolimatta.
Mielenkiinnolla odotan huomisaamun tuotesuunnittelutunteja, millainen projekti meitä siellä odottaa.