Tekaisin

nopsasti ja puolihuolimattomasti villapaidan malliksi omille "neulekerholaisilleni" ;)
Syksyn muotoilijaprojektini on siis ollut neulekoneen käytön opettaminen muille.

Yllättäen moni huomasi uuden villapaitani ja ovat kehuneet sitä mukavan näköiseksi.
Päällä se on "älyttömän mukava", kevyt ja lämmin. Semilla extra fino-lankaa, unelmaisen ihanaa... ja pahus näyttää siltä, ettei sitä saa mistään. Jos jostakin löydätte, niin hihkaiskaa!

Viikolla pääsimme Rajattoman joulukonserttiin ihailemaan Wetterhoff-kankaita pukuina ;)

Rajaton oli yhtä huippu kuin ennenkin. Minä oon vannoutunut fani.
Vuosi sitten olin myös Verkarannassa heidän konsertissaan... Harmi, kun keväinen Kuusiston kanssa yhteinen levyjulkkarikonsertti  jäi väliin... taisi olla silloin muuta murehtimista.

Mutta tässäpä kauniit joulukonserttipuvut ja osa toteuttajista:

Vielä täytyy huomenna vääntäytyä junaan ja käydä viimeiset mehut tiristämässä Hämeenlinnaan.
Sellaiset jouluvalmistelut kuten laatikot, piparit ja taatelikakut on täällä kotona huitaistu valmiiksi, joten mukava tulla keskiviikkona joululoman viettoon.

Äärestä laitaan

mennään nyt tunteiden vuoristoradalla.
Olen tuntenut hirvittävää turhautumista kouluttautumista kohtaan, johtuen epäoikeudenmukaisista ryhmätyöprojekteista. Toisaalta olen sitten yrittänyt keskittyä omiin hommiin ja pyrkinyt auttamaan niitä, jotka ovat olleet pulassa hirvittävän työtaakan alla.

Pienen kriisinpoikasenkin aiheutti pohdinta siitä mitä valintoja on elämässään tehnyt kotipaikkakunnan suhteen. Tämä kriisi lähti hops-keskustelusta ja argumentista: "lähdetäänkö nyt siitä, että Nivala pysyy Nivalana tuli mahdollisuuksia mitä hyvänsä..." siitähän se on lähdettävä. Tämä sai aikaan synkkämielisen pohdinnan siitä olenko tehnyt vääriä valintoja. Kuitenkin valitsisin vieläkin tämän maailman ihanimman ison perheen ja tämän saman paikan kodillemme.
Harmitti ehkä vain se, että työmahdollisuudet keskittyvät niin paljon eteläsuomeen.
Tällainen seikka taas syö motivaatiota opiskella...
Jos ainoa työmahdollisuus muotoilijalle on täällä postinjako, niin... niin...
Jatketaan nyt opiskelua kuitenkin, vaikka harmaita hiuksia aiheuttaa sekin, että opiskelun rahoitus loppuu keväällä ja ilman rahaa on hiukan hankala asua Hämeenlinnassa saati sitten kulkea siellä.

Onnekseni ja joulumielen tuojaksi kuitenkin tuli tämänviikkoinen kuvallisen ja plastisen palaute, joka niin hiveli itsetuntoa. Olin kehittynyt kurssin aikana  ja sen huomasin itsekkin. Ensimmäinen viitonen kuvallisista sai tunteet myllertämään ja kyyneleen silmäkulmaan.
Positiivinen palaute, se minua kantaa enemmän kuin piiskurointi ja moite. Kokemusta nyt on molemmista.

Sainpa valmiiksi yhden junaneulomuksenkin.
Jämälangat  yhdistyivät talvitaivaan väreiksi missooni-tyyppiseksi hamoseksi.
Sievä hamonen joulunalustilaisuuksiin.

Niin mielelläni

kertoisin syksyn projekteista, mutta en kuitenkaan voi.
Toivottavasti kuitenkin ymmärrätte, että töitä täällä on paiskittu enemmän ja vähemmän. Alkusyksyn projekti oli brodeerauskuvion käsittely ja valmistus.
Tehtiin kokeiluja ja muokattiin brodekuviota ryhmissä ja saatiin lopen ihan mukava kuviokin syntymään.

Ompeluhommat on minulta jääneet vähiin ihan noiden neulejuttujenkin takia, kun ei ole ollut sellaista ompeluvapaa-aikaa... vain neulomisaikaa.
Hiukan olen muiden ryhmien ompelu-urakoissa autellut.
Tänään opettelin kravatin teon ja siitä tuli ihan siisti. Jos jonkun yhtyeen bongaatte laulavan tällaisissa Wetterhoff-kankaisissa kuoseissa joululauluja, niin saatatte yhdistää asioita...

Sukkia syntyy: sanoinkin tänään, että onneksi on tämä terapiatyö.

Tässä on yhdet valmiit ilolintuset ;)

Katsotaan miellyttävätkö ne tilajaansa.

  

Ja kuvat ovat taas AH! Niin kännylaatua, sori.

Ailahtelevainen

ja kovin herkkä on ollut mielenlaatu isäinpäivän alla.

Pettymykset ovat tuntuneet hirvittävän suurilta. Muotoilijan työssä risahduksilta ei voi välttyä.
Suunnittelijat muotoilevat suuria ja toteutus ei aina olekkaan sitä mitä on kuviteltu. Palaute ei välttämättä mene oikeaan osoitteeseen ja niin edespäin. Maltoin kuitenkin viikolla olla kirjoittamatta näistä. Silloin kun harmistus ja mielipaha on syvimmillään, niin harkintakin meinaa pettää.
Sain kameralla maalattua niin osuvan mielenmaiseman:

Kun tulen kotiin pää nollaantuu ja elämä helpottuu.
Jos minulla ei olisi nyt ylimääräisenä teolliseen neulekoneeseen tutustumista, niin motivaatio olisi aika vähissä. Taitaa olla sellainen aika vuodesta, että tarvitsisin tsemppausta kotoa lähtemiseen...

Meidän iskä sai omat pitkät sukat isänpäivälahjaksi.
Miksi ei miehille? Tälle vilukissalle ovat ainakin mieluiset.

Huokaisen

nyt, kun kämpän putkiremppa on kohta voitonpuolella.
Huokaisen sitäkin, että olen taas kämpässä omillani, itsekseni.
Onnistuuko nyt enkun lukeminen paremmin, sitä en uskalla huokaista.

Sen kuitenkin olen päättänyt, että yhtä piippuun en itseäni äherrä, kuin viime syksynä, jolloin valvoin öitä ja mietin millä ajalla saan kaiken uuden tiedon mahtumaan kallooni. Se mikä suosiolla ei sinne mene ei mene valvomallakaan.

Kotoa lähtö on mulle stressitekijä... auttaisikohan kukkatipat... unohtui Kirsiltä kysyä.
Eilen illalla kyselin Jarkolta saisinko jäädä kotirouvaksi... ei huolinut :(
Lähdettävä siis on, ei auta.

Olen hurahtanut päälekkäisvalotuksiin, huomaatekos? Filmikameralla vain on vaikea saada kuvasta sommitelmallisesti hyvä. Tulos on täysin arpapeliä.

Kamerakuume piinaa, jos keksisin jonkin palkkiosysteemin...
Olisinko ansainnut kameran, keksisikö joku mulle hyvän tekosyyn?

Mielenkiintoista

oli jatkaa tutustumista teolliseen neulekoneeseen.
Päivä tuntuu lentävän siivillä.
Neulostyyppejä
Ohjelmointia
Uutta englanninkielistä sanastoa
Jännitystä

Mikä mukavinta, pääsi kokeilemaan itse, eikä tuntunut lainkaan mahdottomalta!

Vaikka saattaa näyttää hiukan heprealta...

Hyvin herkkäluonteinen ja hiukan käsiteltävä tämä vanha herra on, ei suvaitse mitään äkillisiä uusia kotkotuksia. Mutta sievästi suostuttelemalla hyväksyy meidän vaatimuksemme.

Ja kas sieltä se tulla hupsahti

Ensimmäinen oma LUOMUKSENI... sinkkuneulos kahdeltapäältä...

Voi ilon päivä!

Saatatte muistaa

Posliinikukka-ajoilta tämän vanhan palvelijan:

Filmijärkkäri, joka filmeineen on ollut hiukan unohdettuna taas vuosikausia.

Tämän syksyn Strömsö-ohjelmassa oli mielenkiintoinen vieras valokuvaaja Cristoffer Relander, joka kuvaa päällekkäisvalotuksia.  Minun järkkärivanhuksella ei sellaisia temppuja tehdä, mutta filmikamerassahan sellainen tekniikka toimii. Olen innokas kameroiden räplääjä, mutta koulutuksen myötä olen tullut hirmuisen kriittiseksi omia (ja valitettavasti muidenkin) kuvia kohtaan.
Kliseinen on sana, joka hyökkää kuvasta silmiini valitettavan usein.

Olisi hienoa löytää kuvaamiseen joku juttu: mites Satu joskus mulle kirjoittikaan "en kuvaa taidolla, vaan tunteella. Tunteella kuvaamiseen kun löytyisi joskus oma tie.

Tässä muutama mielenkiintoinen päällekkäisvalotuskokeilu. Tämä olisi kyllä digillä helpompaa, mutta pitäis olla Nikon...

Oman tien etsijän otoksia:

Syksyn ja talven kohtaaminen

Äiti ja tytär

Täytyy tänne loppuun vielä lisätä, että kyllä nykyihminen on kärsimätön, kun kuvauksen lopputulosta ei jaksa muutamaa päivää odottaa, ollaan opittu sellaiseen heti näkyvillä ja saavutettavissa kulttuuriin.

Olen iloinen

siitä, että neulomuksiini luotetaan.

Jatkuvasti saan palautetta neuleistani, niiden käytännöllisyydestä ja pitkäikäisyydestä.
Kiitos teille luottoasiakkaani. Jotkut monien kymmenien vuosien takaa.

Uusia juttuja on kyllä kehitteillä, mutta täytyy vielä hiukan prosessoida.

Tässäpä yksi mieluinen pipo/baskerimalli, joka kehittyy kerta kerralla neulottaessa ja nyt malli alkaa olla aika täydellinen. Mikäli ollenkaan itseäni tunnen, koska mallissa ei ole enää haastetta, taisi tämä toteutus olla viimeinen. Jollei nyt joku halua juuri tällaista mallia itselleen.

Tänä syksynä olen harrastanyt käsinneulontaa ja virkkausta vain vähän, oikeastaan vain tarvittaessa. Viimekeväinen olkapään sijoiltaanmeno on ollut muistissa, vaikkei kipuna, niin tuntumana. Treenaus on saanut lihakset kuntoon, joten kyllä kait olka alkaa kestää, luotetaan siihen.

Olen lupautunut pariin myyntitapahtumaan Hämeenseudulla, joten jotakin valmista olisi kiva saada näytille. Hassua, että ajattelen asiakkaitteni olevan täällä. Ei ne siellä Hämeessä tiedä mitä omat Päivikit tarkoittaa ;)

Vihdoinkin

pääsin tapaamaan päiväunelmieni kohteen ;)

Tässä hän nyt on koko komeudessaan, teollinen neulekone.

Vietin päivän koulumme neulestudiossa ihmetellen ja hämmästellen hienoutta.
Innostuksesta soikeana.

Käynnisteltiin ja kokeiltiin, mitäs hän meistä tuumailisi, josko yhteistyötä kokeiltaisiiin.
Alkuun yhteinen kieli oli hiukan hukassa, mutta apujoukkojen voimilla toimintanuotit alkoivat hiljalleen soimaan.

Salaisuudeksi vielä jäi, hyväksyneekö hän minut uudeksi tuttavuudekseen.
Olenko hänelle sopiva yhteistyökumppani?
Kummastako lie kiinni minusta vai hänestä?

 Kauan se on minulla kestänyt, päästä unelman äärelle.

Olen oppinut

nauttimaan plastisen sommittelun kurssista ja siihen kuuluvasta elävän mallin maalauksesta.
Opettaja kommentoi, antaa palautetta, kehoittaa korjaamaan virheet, mutta myös kehuu jos siihen on aihetta. Minun maalausjälkeni on suhteellisen voimakasta. Värin käyttö hmm. oliskos se sitä minua, joku taisi kommentoida, että erikoista...  kertokaa nyt sitten olenko tämän näköinen persoona?

Olen kehittynyt tämän jakson aikana ja jotenkin nyt kun sen huomaa, olisi toivonut kurssin jatkuvan. Tuskastuttavia tunteja hankalien alastonmallien kanssa - mallina olo ja liikkumattomuus eivät ole maailman helpoimpia hommia. Hankalaa on myös tilan ahtaus, meitä maalaajia on paljon, maalaamme kuin sillit purkissa... jos astut kaksi askelta taaksesi saatat kaataa kaverin maalaustelineen.
Niin, se ei ole hyvä juttu, pitäisi välillä saada katsoa kaukaa.

Nyt kun maalaustunteja ei enää ole, niin kaipaan niitä jo.

Viimeisimmallä kerralla maalasimme qroguis-piirroksia, eli 20 min asento. Aika monta työtä tein päällekkäin... Tyttäreni Viivi tuumasi yhden työn nähtyään, että "äiti en ymmärtänyt yhtään mitä se esitti" Siinäpä sitä palautetta kerrakseen :)
Portfoliota taas kokoamaan, jees!

Ihan poikki

vaikka on niin positiivinen viikko ollutkin.
Eilen meinasin ihan ratketa, kun pukuhistoriasta pamahti vitonen ja palaute oli niin mannaa, että! "Olit muuten yksi harvoista, joka käytti tutkivaa otetta kirjoittaessaan. Myös lähdekriittinen lähteiden lukutaitosi oli poikkeuksellisen hyvä. Itse asiassa teit tutkimuksellisen selvitystyön"

Systeri meinasi, että kukas sen kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse ;) joten hiukkasen leuhotin ja henkseleitä paukkuttelin. Niin olin lennokkaana, että viidentoista kilsan lenkkikin meni unelmasykkeillä.

Jokapäiväinen koulumatka alkaa 1900-luvun alussa lakkautetun hautausmaan läpi, nykyisin puisto

Tänään sitten aloiteltiin hommia ryhmänä ja ohjelmassa esiintymisasujen tekoa. Muuta en uskalla projektista vielä paljastaa, mutta sitten kun puvut ovat valmiina ja steitsillä, niin voin hiukan hehkuttaa taas...
Minä kuulun brodeerausryhmään ja tänään testailtiin tukikankaita.

Yritä nyt olla asiallinen näiden kanssa :D taustalla pullistelee My dear Emma Wild. Käykäähän kurkkaamassa tuota laatunaista, joka on mun epävirallinen enkun koutsi.


Laatusakkiahan me ollaan kaikkityyni. Toinen blogisti peukuttaa tässä etualalla, tosin nyt en Helzun sivua löydä muualta kuin tuolta deviantista?

Ja iltapäivällä ryhdyin näille ihanaisille naisille (jotka siis kaikki voisivat olla mun tyttäriäni) neuleopeksi. Aloitettiin muotoiluprojekti, jonka tavoitteena olis saada jotain mukavaa aikaan neulekoneella.
Ja kas, niuhot neulekoneet eivät meinanneet totella, vain silloin kun äiti (=minä) seisoi tuimana vieressä. Joo, kyllä me nuo masiinat vielä tavoille opetetaan. Suihkis vaan ja alkaa neuleita pukata.

Viime viikolla

en meinannut löytää positiivista virettä millään.
Monenlaiset kouluun liittyvät asiat vaivaavat mieltä, kuten ensi kevään työharjoittelu. Ensinnäkin työharjoittelun tarpeellisuus ihmiselle, joka lähestyy viittäkymmentä ja on tehnyt töitä postinjakajana, keittiösuunnittelijana, neulesuunnittelija-yrittäjänä, huovutustaiteilijana, kuvismaikkana, kotsan maikkana, kässämaikkana... mitähän kaikkea muuta maan ja taivaan välillä?
Mistäs motivaatiota nyt?

Perse eellä puuhun, sitähän tämä mun homma nyt on. Anteeksi raavas ilmaisu!
Jostakin neulomosta pitäisi kai alkaa harjoittelupaikkaa kyselemään ja tyytyä osaansa. Välillä jo käväisin mollin sivuilla katselemassa avoimia työpaikkoja, jos joku tarvitsisi minua jo nyt... Eivät tarvinneet, kehveli!

Kun nyt on saanut taas muutaman yön nukkua oman murusen vieressä, maailima tuntuu paljon mukavammalta: Tiiän, että osaan... ainakin neuloa pitkiä sukkia. Nyt tuntuu että en tiiä muuta.


Pittää tehä sitä mitä ossaa, että pyssyy hyvällä mielellä.

Ossaisin myös poimia puolukoita, mutta aika ei tahdo riittää... joten jos haluaisit vaikka parilla puolukkaämpärillä lunastaa itsellesi komiat säärystimet, niin pistäppä viestiä ;)

Muodissa

kuulemma tänä syksynä... tadaa: pitkät sukat!

Mikäs siinä, minä taidan tykätä olla muodissa.
Syksy ja neuleinspikset, minulla ne kulkevat käsikädessä. Viime kesänä en virkannut, säästelin olkapäätä ja olen nyt hiukan kokeillut käsinneulomista. Turvallisempaa kuitenkin pysyä näissä konehommissa.

Silloin kun noita polvisukkia värkkäsin enemmän, niin jämälankoja jäi ihan hulluna. Päätin nyt tehdä kaikissa varastossa olevista jämistä sukkia. Jospa opiskelija saisi hiukan voita leivän päälle niillä rahoilla ;) Värit vaihtuu siellä täällä, ei haittaa ainakaan minua ja voin mää näitä pittää tietenkin itsekkin, vaikka kaikkia.

Keväällä  neulekoneeni levyasema oli sanonyt yhteistyösopimuksen irti, harmi. Levykkeillä ovat kaikki omat kuvioni, nyt täytyy tyytyä noihin koneen valmiisiin, mutta ei kai haittaa sekkään.

Viikonlopun höyrysin parikymmentä litraa omppusosetta pakkaseen, ryöppäsin sieniä ja ja sain keskeneräisen kukkapenkin valmiiksi. Äläkää ärsyyntykö siitä, olen vain sellainen luonteeltani: "höyryhäyry"

Ja mukava huomata, että moni on löytänyt mukaan matkalle taas!